I

Vallankumouksellinen sota nostaa monia omituisia olentoja esille huomaamattomuudesta, joka on tavallisten kansalaisten asemana h‰iriintym‰ttˆm‰ss‰ yhteiskunnassa.

Erityisi‰ yksilˆit‰ kohoaa kuuluisuuteen paheittensa tai hyveittens‰ johdosta, taikka pelk‰st‰‰n tekojensa takia, joilla saattaa olla tilap‰ist‰ t‰rkeytt‰, ja sitte he unohtuvat. Ainoastaan joidenkuiden johtajien nimet s‰ilyv‰t aseellisen kiistan p‰‰tytty‰ ja j‰‰v‰t historiaan, niin ett‰ ne ihmisten suorasanaisesta muistista h‰vitty‰‰n esiintyv‰t yh‰ kirjoissa.

Kenraali Santierran nimi saavutti tuon kylm‰kiskoisen, paperilla ja musteella ikuistetun kuolemattomuuden. H‰n oli hyv‰sukuinen etel‰-amerikalainen, ja h‰nen elinaikanaan julkaistut teokset lukivat h‰net sen mannermaan vapauttajiin Espanjan sortovallasta.

Tuo pitk‰llinen kamppailu, jota k‰ytiin riippumattomuuden hyv‰ksi toiselta puolen ja vallan pelastamiseksi toiselta puolen, kehittyi vuosien kuluessa ja vuorottelevan onnen vaihteissa vimmatuksi ja ep‰inhimilliseksi ponnisteluksi el‰m‰st‰. Kaikki s‰‰lin ja armeliaisuuden tunteet kuoleutuivat valtiollisen vihan kiihkoon. Ja kuten on sodassa tavallista, se kansanjoukko, jolla on v‰himmin voitettavaa ratkaisusta, k‰rsi enint‰ raskautusta syrj‰isess‰ el‰m‰ss‰‰n ja vaatimattomassa asemassaan.

Kenraali Santierra alotti palveluksensa luutnanttina siin‰ is‰nmaallisessa armeijassa, jonka johdettavakseen ker‰si kuuluisa San Martin, sittemmin Liman vallottaja ja Perun vapauttaja. Vastik‰‰n oli Bio-Bio-joen varrella ollut suuri taistelu. Saarretusta kuninkaallisesta osastosta saatujen vankien joukossa oli muuan sotamies nimelt‰ Gaspar Ruiz. Roteva rakenne ja iso p‰‰ tekiv‰t h‰net huomatuksi vankikumppaniensa parissa. Mies tunnettiin erehtym‰ttˆm‰sti. Muutamia kuukausia aikaisemmin oli h‰net huomattu kadonneeksi tasavaltalaisten joukkojen riveist‰ tuollaisen kahakan j‰lkeen, joita sattui tihe‰‰n ennen suurta taistelua. Ja jouduttuaan nyt kiinni ase k‰dess‰ kuningaspuoluelaisten joukosta ei h‰n voinut odottaa muuta kohtaloa kuin tulla ammutuksi karkurina.

Gaspar Ruiz ei kuitenkaan ollut luopio; h‰nen mielens‰ saattoi tuskin olla kyllin vire‰ harkitsemaan kavalluksen etuja tai vaaroja. Miksi olisi h‰n vaihtanut puoluetta? H‰net oli vain siepattu vangiksi, h‰n oli k‰rsinyt kovaa kohtelua ja kaikenlaista puutetta. Kumpaisellakaan puolella ei osotettu hell‰tuntoisuutta vastustajia kohtaan. Tuli p‰iv‰, jolloin h‰net muutamien muiden vangittujen kapinoitsijain mukana komennettiin kuninkaallisten joukkojen eturiviin. Musketti oli tyˆnnetty h‰nelle k‰teen. H‰n oli ottanut sen. H‰n oli marssinut. H‰n ei tahtonut julmaa r‰‰kk‰yst‰ kuolintavakseen eik‰ senvuoksi kielt‰ytynyt marssimasta. H‰n ei ymm‰rt‰nyt sankaruutta, mutta h‰nen aikomuksenaan oli heitt‰‰ muskettinsa pois ensi tilaisuudessa. Sill‰v‰lin oli h‰n lataillut ja laukoillut, jotta joku Espanjan kuninkaan aliupseeri ei olisi ensim‰isen vastaanhangottelun johdosta ampunut h‰nen p‰‰t‰ns‰ m‰s‰ksi. H‰n yritti selitell‰ n‰it‰ alkeellisia perusteita vartionsa kersantille, se piti silm‰ll‰ h‰nt‰ ja pariakymment‰ muuta sellaista karkuria, jotka oli summamutikassa tuomittu ammuttavaksi.

Se tapahtui linnotuksen nelikulmaisella pihalla patterien takana, jotka vallitsevat Valparaison ulkosatamaa. Upseeri, joka oli todentanut h‰net Ruiziksi, oli mennyt matkaansa h‰nen vastav‰itteit‰‰n kuuntelematta. H‰nen tuomionsa oli v‰‰j‰‰m‰tˆn; h‰nelt‰ oli k‰det kytketty tiukasti sel‰n taakse; h‰nen ruumiinsa oli kauttaaltaan hell‰n‰ monista muskettien kolhaisuista, joilla h‰nt‰ oli hoputeltu tukalalla taipaleella vangitsemispaikalta linnotuksen portille. T‰m‰ oli ainoata j‰rjestelm‰llist‰ huomaavaisuutta, mit‰ saattue oli osottanut vangeilleen nelip‰iv‰isell‰ matkalla vedest‰ kˆyh‰n seudun halki. Satunnaisten jokien yli ment‰ess‰ sallittiin heid‰n h‰t‰isesti lipoa janoonsa vett‰ kuin koirat. Iltasin viskattiin joitakuita lihanrippeit‰ heid‰n keskeens‰, kun he ihan menehdyksiss‰‰n lys‰htiv‰t pys‰hdyspaikkansa kivetylle kamaralle.

Seistess‰‰n linnan pihalla varhain aamulla, kun h‰nt‰ oli tuimasti ajettu koko yˆ, tunsi Gaspar Ruiz kurkkuansa kurovan ja kielens‰ kummallisesti paisuneeksi.

Ja paitsi polttavan janon tunnetta tajusi Gaspar Ruiz sekavaa suuttumusta, jota h‰n ei kyennyt oikein ilmaisemaan, ik‰‰nkuin ei h‰nen henkinen tarmonsa olisi mitenk‰‰n vet‰nyt vertoja h‰nen ruumiinsa voimakkuudelle.

Toiset tuomitun ryhm‰n vangit tuijottelivat p‰‰ painuksissa hellitt‰m‰ttˆm‰sti maahan. Mutta Gaspar Ruiz hoki yh‰: "Mink‰t‰hden min‰ olisin kuningaspuoluelaiseksi karannut? Mit‰ varten min‰ olisin karannut? Sanokaa, Estaban!"

H‰n oli k‰‰ntynyt kersanttiin, joka sattui olemaan kotoisin samalta tienoolta kuin h‰nkin. Mutta kersantti vain kerran kohautti laihoja olkap‰it‰ns‰ eik‰ sen enemp‰‰ v‰litt‰nyt takanansa kumisevasta ‰‰nest‰. Oli todellakin kummallista, ett‰ Gaspar Ruiz olisi karannut. H‰nen omaisensa olivat liian halvassa asemassa, tunteakseen suurestikaan mink‰‰nlaisen hallitusmuodon haittoja. Ei ollut olemassa mit‰‰n syyt‰, miksi Gaspar Ruiz olisi halunnut omalla toiminnallaan kannattaa Espanjan kuninkaan valtaa. Eik‰ ollut h‰n myˆsk‰‰n ollut erityisen innokas ponnistelemaan sen kukistamiseksi. H‰n oli yhtynyt vapausmiehiin mit‰ j‰rjestelm‰llisimm‰ll‰ ja luonnollisimmalla tavalla. Joukko is‰nmaan yst‰vi‰ saapui er‰‰n‰ aamuna varhain h‰nen is‰ns‰ maatilalle, saarsi talon, keih‰sti vahtikoirat ja pisti lihoiksi pulskimman lehm‰n ihan k‰den k‰‰nteess‰, "Viva la Libertad!"-huutojen raikuessa. Pitk‰llisen ja virkist‰v‰n unen j‰lkeen puhui heid‰n upseerinsa innostuneesti ja kaunopuheisesti vapaudesta. Kun he poistuivat illalla, ottaen mukaansa muutamia is‰ Ruizin parhaita hevosia omien rampautuneiden ratsujensa sijalle, l‰ksi Gaspar Ruiz heid‰n matkassaan, sitte kun kaunopuheinen upseeri oli painavasti kutsunut h‰nt‰ samaan joukkoon.

V‰h‰n j‰lkeenp‰in tuli kuninkaallinen osasto rauhottamaan piirikuntaa, poltti maatalon, vei saaliinaan loput hevoset ja karjan ja siten riistetty‰‰n vanhalta pariskunnalta kaiken maallisen omaisuuden j‰tti heid‰t istumaan pensaan juurelle el‰m‰n arvaamattoman kalliin lahjan nautintoon.