X

"T‰m‰n — kuten h‰n sanoi — oikeudenmukaisen rankaisunsa suoritettuaan Ruiz meni Rio Blancon yli, mukanaan isompi osa v‰ke‰ns‰, ja linnotti tyyssijakseen er‰‰n kukkulan. H‰nt‰ vastaan ajattelemattomasti l‰hetetty komppania s‰‰nnˆllist‰ sotav‰ke‰ saarrettiin ja tuhottiin melkein viimeiseen mieheen. Toisia retkikuntia j‰rjestettiin paremmin, mutta niill‰k‰‰n ei ollut menestyst‰.

"N‰iden veristen kahakkain aikana alkoi h‰nen vaimonsa ensin esiinty‰ ratsun sel‰ss‰ h‰nen oikealla puolellaan. Jatkuvasta onnestaan ylpistyneen‰ ja itseluottamusta saaneena ei Ruiz en‰‰ rynn‰nnyt sissiens‰ etunen‰ss‰, vaan j‰i korskeasti — niinkuin armeijan liikkeit‰ johtava kenraali — taamma jollekin yl‰nteelle vankan ratsun selk‰‰n ja liikkumattomaksi, sielt‰ l‰hetellen k‰skyj‰‰n. Donna Erminia n‰htiin tuon tuostakin h‰nen vierell‰‰n, ja kauvan aikaa luultiin h‰nt‰ mieheksi. Siihen aikaan puhuttiin paljon salaper‰isest‰ valkeakasvoisesta p‰‰llikˆst‰, jonka ansioksi meid‰n joukkojemme tappiot luettiin. H‰n ratsasti kuin intiaaninainen, kahareisin, k‰ytt‰en leve‰lierist‰ miehen hattua ja mustaa ponchoa, viittaa. J‰lkeenp‰in, heid‰n suurimman menestyksens‰ p‰ivin‰, t‰m‰ poncho kirjailtiin kullalla, ja h‰n kantoi silloin myˆskin Don Antonio de Leyva-paran miekkaa.

"T‰m‰ vanha chilel‰inen upseeri oli onnettomuudekseen joutunut saarroksiin pienen joukkonsa kanssa; ampumavarojen loppuessa oli h‰n saanut surmansa arauko-intiaanien k‰siss‰, ne kun olivat Gaspar Ruizin liittolaisia ja auttajia. Sit‰ surullista tapausta muisteltiin kauvan j‰lkeenp‰in 'Saaren verisaunana'. Kovaonnisen upseerin miekan lahjotti donna Erminialle arauko-p‰‰llikkˆ Peneleo, sill‰ noihin intiaaneihin oli niin suuresti tehonnut h‰nen katsantonsa, h‰nen kasvojensa kalmankalpeus, johon ei mik‰‰n s‰‰ n‰kynyt pystyv‰n, ja h‰nen tyyni v‰linpit‰m‰ttˆmyytens‰ luotisateessa, ett‰ he pitiv‰t h‰nt‰ yliluonnollisena olentona tai ainakin noitana. T‰m‰ taikausko suuresti lis‰si Gaspar Ruizin arvoa ja vaikutusvaltaa noiden tiet‰m‰ttˆmien ihmisten keskuudessa. Donna Erminia varmaankin tunsi maistavansa t‰ydellisesti kostoansa sin‰ p‰iv‰n‰, jona h‰n ripusti kupeelleen Don Antonio de Leyvan miekan. H‰n ei siit‰ milloinkaan luopunut, paitsi pukeutuessaan naisasuunsa — k‰ytt‰‰ h‰n ei sit‰ kyll‰k‰‰n tahtonut tai voinut, mutta h‰nt‰ miellytti sen heiluminen sivullaan tasavallan aseiden h‰v‰istyksen ainaisena muistuttajana ja vertauskuvana. H‰nen oli mahdoton saada kyll‰‰ns‰. Eik‰ k‰ynytk‰‰n pys‰htyminen sill‰ polulla, jolle h‰n oli johdattanut Gaspar Ruizin. Pelastuneet vangit — ja niit‰ ei ollut monta — kertoivat, miten h‰n kykeni muutamin harvoin sanoin muuttamaan miehens‰ kasvojen ilmeen ja elvytt‰m‰‰n h‰nen vaimentuvan ‰k‰ns‰. He kertoivat, miten aina kahakan j‰lkeen, jokaisesta partioretkest‰ tai muusta menestyneest‰ hankkeesta suoriuduttua, Gaspar Ruiz ratsasti vaimonsa luo ja katsoi h‰nt‰ kasvoihin. N‰iden korskea tyyneys ei koskaan lientynyt. H‰nen syleilyns‰, senjores, oli varmaankin kylm‰ kuin patsaan. Ruiz yritti sulattaa h‰nen j‰ist‰ syd‰nt‰‰n l‰mpim‰ss‰ verivirrassa. Muutamat englantilaiset meriupseerit, jotka k‰viv‰t h‰nen luonaan siihen aikaan, panivat t‰hdelle h‰nen lumoutumisensa omituisuuden."

Kuulijakuntansa kummastuksen ja uteliaisuuden havaitessaan pys‰htyi kenraali Santierra toviksi.

"Niin — englantilaiset meriupseerit", toisti h‰n. "Ruiz oli myˆntynyt vastaanottamaan heid‰t j‰rjest‰‰kseen joidenkuiden teid‰n kansallisuuteenne kuuluvien vankien vapauttamisen. H‰nen vallitsemallaan alueella, merenrannikolta Kordillereille, oli lahti, johon laivat siihen aikaan poikkesivat noutamaan puita ja vett‰, kierretty‰‰n Kap Hornin. Siell‰ h‰n, houkutellen miehistˆn maihin, sieppasi ensin valaanpyyntipriki Hersalian ja j‰lkeenp‰in valtasi yll‰tyksell‰ kaksi muuta laivaa, englantilaisen ja amerikalaisen.

"H‰nen huhuttiin silloin haaveilevan oman laivaston perustamista. Mutta se oli tietysti mahdotonta. Kuitenkin h‰n miehitti prikin osalla sen entist‰ v‰estˆ‰ ja pani alukseen upseerin sek‰ useita omia miehi‰‰n, l‰hett‰en heid‰t Chiloe-saaren espanjalaisen kuvernˆˆrin luo, mukanaan selostus h‰nen asetˆist‰‰n ja avunpyyntˆ sodan pontevammaksi jatkamiseksi kapinoitsijoita vastaan. Kuvernˆˆri ei voinut paljoakaan tehd‰ h‰nen hyv‰kseen; l‰hetti h‰n sent‰‰n kaksi keve‰‰ kentt‰tykki‰, kohteliaan ylistyskirjeen, kuninkaallisten joukkojen everstinvaltuuden ja ison espanjalaisen lipun. Suurin juhlamenoin kohotettiin t‰m‰ lippu h‰nen talonsa katolle liehumaan arauko-maan syd‰mess‰. Eikˆh‰n vain lienekin donna Erminia sin‰ p‰iv‰n‰ v‰hemmin j‰ykk‰n‰ hymyillyt guasso-puolisolleen.

"Rannikollamme liikkuvan englantilaisen laivaston vanhempi upseeri teki n‰iden anastusten johdosta huomautuksia meid‰n hallituksellemme. Mutta Gaspar Ruiz kielt‰ysi ryhtym‰st‰ sovitteluihin meid‰n kanssamme. Silloin saapui lahteen englantilainen fregatti, ja sen kapteeni, mukanaan l‰‰k‰ri ja kaksi luutnanttia, matkusti suojeluskirjan nojalla sis‰maahan. Heid‰t otettiin hyvin vastaan; kolme p‰iv‰‰ olivat he sissip‰‰llikˆn vieraina. Hallitustalossa pidettiin jonkunlaista sotilaallista raakalaisj‰rjestyst‰. Se oli sisustettu ja kalustettu rajakaupungeista tuodulla saaliilla. Ensin p‰‰stess‰‰n p‰‰suojamaan n‰kiv‰t he h‰nen vaimonsa lep‰ilem‰ss‰ — h‰n ei ollut silloin oikein terve — ja Gaspar Ruiz istui makuusijan jalkop‰‰ss‰. H‰nen hattunsa oli lattialla, ja k‰tens‰ oli h‰n laskenut miekankahvaan.

"Koko tuon ensim‰isen keskustelun aikana ei h‰n ollenkaan siirt‰nyt isoja k‰si‰‰n miekankahvasta, paitsi kerran j‰rjest‰‰kseen vaimonsa peitteit‰ hellin, huolellisin kosketuksin. He huomasivat, ett‰ milloin hyv‰ns‰ donna Erminia puhui, kiinnitti Gaspar Ruiz katseensa h‰neen ja oli jotenkuten odottavan ja j‰nnittyneen tarkkaavainen, n‰kˆj‰‰n unohtaen maailman ja omankin olemassaolonsa. J‰‰hyv‰iskemujen aikana, joissa donna oli makuusijallaan lev‰ten saapuvilla, puhkesi Gaspar Ruiz valituksiin saamastansa kohtelusta. Kenraali San Martinin l‰hdetty‰ oli h‰net piiritetty urkkijoilla, siviilivirkamiehet olivat h‰nt‰ panetelleet, h‰nen palveluksiaan ei oltu otettu lukuun, chilel‰inen hallitus oli uhannut h‰nen vapauttaan ja henke‰ns‰kin. H‰n nousi pˆyd‰st‰, asteli rajusti edes takaisin huoneessa sadatuksia jyr‰ytellen ja istuutui sitte leposohvalle vaimonsa jalkojen viereen, rinta kohoilevana, katse lattiaan t‰hd‰ttyn‰. Donna lep‰si puolittain istuvassa asennossa sel‰ll‰‰n, p‰‰ pieluksilla, silm‰t melkein ummessa.

"'Ja nyt min‰ olen kunnioitettu espanjalainen upseeri', lis‰si h‰n levollisella ‰‰nell‰.

"Englantilaisen fregatin kapteeni k‰ytti silloin tilaisuutta ilmottaakseen h‰nelle s‰ve‰sti, ett‰ Lima oli kukistunut ja ett‰ espanjalaiset olivat tehdyn sopimuksen perusteella vet‰ytym‰ss‰ pois koko mantereelta.

"Gaspar Ruiz kohotti p‰‰t‰ns‰, ja ep‰rˆim‰tt‰, hillityn kiivaasti puhuen, vakuutti h‰n jatkavansa taistelua Chile‰ vastaan viimeiseen veripisaraan asti, vaikka koko Etel‰-Amerikaan ei j‰isi ainoatakaan espanjalaista sotilasta. Kun h‰n oli lopettanut tuon hullun sanelmansa, kohotti h‰nen vaimonsa pitk‰n valkoisen k‰tens‰ ja silitti juuri silm‰nr‰p‰yksen ajan sormenp‰ill‰‰n h‰nen polveaan.

"Juhla-aterian j‰lkeen viipyiv‰t upseerit en‰‰ puolisen tuntia, jollaikaa tuo hurjan sissijoukon tuima p‰‰llikkˆ osottausi ylenpalttisen herttaiseksi ja hyv‰ntahtoiseksi. H‰n oli ollut vieraanvarainen ennenkin, mutta n‰ytti silti kuin ei h‰n olisi voinut kyllikseen pit‰‰ huolta vieraittensa mukavasta ja turvallisesta matkustamisesta takaisin laivaan.

"Mik‰‰n, sanottiin minulle, ei olisi voinut olla suurempana vastakohtana h‰nen ‰skeiselle rajuudelleen tai tavanmukaiselle harvapuheiselle j‰ykkyydelleen. Ik‰‰nkuin odottamattoman onnen riemastuttamana yli kaikkien rajojen innostui h‰n leppe‰‰n ja syd‰melliseen huomaavaisuuteen. H‰n syleili upseereja kuin velji‰‰n, melkein kyynelsilmin. Vapautetut vangit saivat kukin kultarahan. Viime hetkess‰ h‰n ‰kki‰ ilmotti, ett‰ h‰nen piti toki luovuttaa kauppalaivojen kapteeneille kaikki heid‰n yksityinen omaisuutensa takaisin. T‰m‰ aavistamaton jalomielisyys aiheutti jonkun verran viivytyst‰ seurueen l‰htˆvalmistuksissa, ja heid‰n ensim‰inen p‰iv‰matkansa oli hyvin lyhyt.

"Myˆh‰‰n illalla ratsasti Gaspar Ruiz vartion saattamaan heid‰n leiritulilleen, tuoden mukanaan viinilaatikoilla s‰lytetyn muulin. H‰n sanoi tulleensa kulauttamaan piiskaryypyn englantilaisten yst‰viens‰ kanssa, joita h‰n ei en‰‰ el‰m‰ss‰‰n tulisi n‰hneeksi. H‰n kertoili omia urotˆit‰‰n, naureli kuin poika, lainasi englantilaisten muulikuormaston johtajalta kitaran, ja istuen jalat ristiss‰ allaan ylen hienolla lev‰till‰‰n, joka oli levitetty hehkuvan nuotiohiiloksen eteen, lauloi h‰n vienolla ‰‰nell‰ talonpoikaisen lemmenlaulun. Sitte h‰nen p‰‰ns‰ painui rintaa vasten, h‰nen k‰tens‰ valahtivat maahan; kitara kier‰hti h‰nen polveltaan — ja syv‰ hiljaisuus seurasi leiriss‰ leppym‰ttˆm‰n sissip‰‰llikˆn lemmenlaulua, miehen, joka oli syˆssyt niin monet meik‰l‰iset itkem‰‰n h‰vitettyj‰ koteja ja t‰rveltyj‰ lemmentarinoita.

"Ennen kuin kukaan kykeni ‰‰nn‰ht‰m‰‰nk‰‰n kavahti h‰n jalkeille ja huusi hevostaan.

"'Adios, yst‰v‰t!' toivotti h‰n. 'Jumalan haltuun. Min‰ pid‰n teist‰. Ja kertokaa Santiagossa, ett‰ Espanjan kuninkaan everstin Gaspar Ruizin ja Chilen tasavaltalaisten vareksien v‰lill‰ vallitsee sota viimeiseen hengenvetoon asti — sota! sota! sota!'

"H‰nen vartionsa huikkasi: 'Sota! sota! sota!' kun he ratsastivat matkaansa; ‰‰nten ja kavioiden kapseen kaiku kuoleutui piankin laakson et‰isyyteen.

"Nuo kaksi nuorta englantilaista upseeria olivat vakuutettuja siit‰, ett‰ Ruiz oli mielipuoli. Miten te sen sanottekaan? — kaira heltynyt? Mutta l‰‰k‰ri, tarkkasilm‰inen ja j‰rkev‰ skotlantilainen, sanoi minulle, ett‰ se oli aivan erikoista lajia hullaannusta. Tapasin h‰net useita vuosia j‰lkeenp‰in, mutta h‰n muisti sen kokemuksensa el‰v‰sti. H‰n mainitsi minulle myˆs mielipiteen‰‰n, ett‰ tuo nainen ei johtanut Gaspar Ruizia verisen petoksen tekoihin suoranaisella houkuttelulla, vaan her‰tt‰m‰ll‰ ja pit‰m‰ll‰ vireill‰ h‰nen yksinkertaisessa sielussaan polttavaa korjaamattoman v‰‰ryyden tunnetta. Kenties, kenties. Mutta min‰ sanoisin, ett‰ h‰n valutti puolet kostonhimoista sieluaan tuon miehen vahvaan tomumajaan, niinkuin voipi tyhj‰‰n pikariin kaataa p‰ihtymyst‰, hulluutta, myrkky‰.

"Jos Gaspar Ruiz halusi sotaa, niin sit‰ h‰n sai toden teolla, kun voitollinen armeijamme alkoi palata Perusta. J‰rjestelm‰llisi‰ toimia suunniteltiin t‰t‰ vaivalla saadun itsen‰isyytemme kunnian ja menestyksen tahraa vastaan. Kenraali Robles johti, tunnetulla horjumattomalla ankaruudellaan. Julmia pelotuskeinoja k‰ytettiin molemmin puolin, ja taisteluissa ei annettu ainoallekaan armoa. Voitettuani ylennykseni Perun tanterilla olin nyt esikunnassa kapteenina.

"Gaspar Ruiz joutui ahtaalle; samaan aikaan kuulimme er‰‰lt‰ pakolaispapilta, joka oli siepattu seurakunnastaan ja kiid‰tetty satanelj‰kymment‰ kilometri‰ vuoristoon kastetoimitukseen, ett‰ heille oli syntynyt tyt‰r. Tapauksen kunniaksi, arvatenkin, Gaspar Ruiz suoritti pari loistavaa partioretke‰ ihan joukkojemme takana ja hajotti osastot, jotka oli l‰hetetty katkaisemaan h‰nelt‰ paluutiet‰. Kenraali Robles oli saada halvauskohtauksen raivosta. H‰n sai muuta unettomuuden syyt‰ kuin moskiittojen puremat, mutta sit‰ vastaan, senjores, eiv‰t konjakkipikarilliset auttaneet sen enemp‰‰ kuin silkka vesi. H‰n alkoi piikitell‰ ja ahdistella minua voimaihmisest‰ni, ja k‰rsim‰ttˆmin‰ lopettamaan t‰m‰n nolon sotaretken lienemme me kaikki nuoret upseerit k‰yneet huimaluontoisiksi ja taipuvaisiksi antautumaan tarpeettomiin vaaroihin teht‰viss‰mme.

"Verkalleen, ik‰‰nkuin tuuma tuumalta, olivat kolonnimme kuitenkin tunkeutumassa Gaspar Ruizin kimppuun, vaikka h‰n oli saanut nostatetuksi koko arauko-intiaanien kansan meit‰ vastaan. Sitte vuoden tai v‰h‰n enemm‰nkin kuluttua kuuli hallituksemme asiamiestens‰ ja vakoojiensa v‰lityksell‰, ett‰ h‰n oli lyˆtt‰ytynyt liittoon Carrerasin kanssa, joka niin sanottuna diktaattorina hallitsi niin sanottua Mendozan tasavaltaa vuorten toisella puolella. Oliko Gaspar Ruizilla kaukokatseinen valtiollinen tarkotus vai halusiko h‰n vain varata taatun turvapaikan vaimolleen ja lapselleen, hellitt‰m‰ttˆm‰sti jatkaessaan meit‰ vastaan k‰ym‰‰ns‰ yll‰tys- ja teurastussotaa, sit‰ en osaa sanoa. Liitto oli kuitenkin tositapaus. Joutuneena tappiolle yrityksess‰‰n meid‰n etenemisemme ehk‰isemiseksi, tunkeutuessamme merenrannikolta p‰in, h‰n per‰ytyi vikkel‰sti kuten aina ja valmistausi uuteen ankaraan ja vaaralliseen koitokseen, ensi tyˆkseen l‰hett‰en vaimonsa ja pikku tytt‰rens‰ Pequenja-vuoriston yli, joka oli Mendozan etel‰rajana."