IV

Gaspar Ruiz oli kohottautunut ikkunalaudalle ja istuutunut siihen, jalat paksua sein‰‰ vasten ja polvet hiukan koukussa. Ikkuna ei ollut aivan kyllin leve‰ h‰nen raajojensa pituudelle. Nolostuneelle havaitsemukselleni n‰ytti silt‰, ett‰ h‰n tahtoi pit‰‰ koko ikkunan yksin hallussaan. H‰n n‰ytti ottavan mukavan asennon. Sis‰puolelta ei kukaan uskaltanut l‰hesty‰ h‰nt‰ nyt, kun h‰n kykeni iskem‰‰n nyrkeill‰‰n.

"'Por Dios!' kuulin kersantin jupisevan vieress‰ni, 'min‰ lasketankin luodin h‰nen kalloonsa nyt ja suoriudun koko pulasta. H‰n on hengilt‰ tuomittu mies.'

"Vilkaisin h‰neen vihaisesti. 'Kenraali ei ole vahvistanut tuomiota', sanoin — vaikka syd‰mess‰ni hyvin tiesin, ett‰ ne olivat vain turhia sanoja. Tuomiohan ei kaivannut mit‰‰n vahvistusta. 'Teill‰ ei ole oikeutta ampua h‰nt‰, jollei h‰n yrit‰ paeta', lis‰sin lujasti.

"'Mutta sangre de Dios!' kiljaisi kersantti, kohottaen musketin olkaansa vasten, 'h‰n on juuri pakotouhussa. Katsokaa!'

"Mutta ik‰‰nkuin olisi Gaspar Ruiz lumonnut minut lˆin min‰ musketin ylˆsp‰in, ja luoti lensi kattojen yli jonnekin. Kersantti kolautti aseensa maahan ja tuijotteli. H‰n olisi voinut k‰ske‰ sotamiesten ampua, mutta sit‰ h‰n ei tehnyt. Ja jos h‰n olisi k‰skenytkin, niin h‰nt‰ ei olisi luullakseni toteltu juuri silloin.

"Jalat sein‰‰ vasten ja karvaiset k‰det rautakankeen kiertynein‰ istui Gaspar alallaan. Se oli huolellinen asento. Mit‰‰n ei tapahtunut v‰h‰‰n aikaan. Ja ‰kki‰ valkeni meille, ett‰ h‰n oli suoristamassa kumaraa selk‰‰ns‰ ja vet‰m‰ss‰ k‰sivarsiaan kokoon. Huulet olivat v‰‰ntyneet irviin. Seuraavana ilmiˆn‰ havaitsimme, ett‰ takorautainen kanki oli alkanut verkalleen taipua h‰nen valtaisesta kiskomisestaan. Aurinko paahtoi t‰ydelt‰ ter‰lt‰‰n h‰nen kyyristynytt‰, vavahtelematonta vartaloaan. Hikipisarat pusertuivat ryˆppyn‰ h‰nen otsalleen. Katsellessani rautakangen k‰yristymist‰ huomasin hiukan verta tiukkuvan h‰nen kynsiens‰ alta. Sitte h‰n hellitti. Tuokion pysyi h‰n lyyhistyneen‰, p‰‰ riipuksissa, uneliaasti katsellen jyhkeit‰ k‰mmeni‰‰n. H‰n ihan n‰ytti torkahtaneenkin. ƒkki‰ h‰n k‰‰nn‰hti taaksep‰in ikkunalaudalla, laski paljaat jalkapohjansa toista keskitankoa vasten ja taivutti senkin, p‰invastaiseen suuntaan kuin edellisen.

"Niin suuri oli h‰nen voimakkuutensa, joka t‰ss‰ tapauksessa huojensi tuskallisia tunteitani. Ja mies ei n‰ytt‰nyt tehneen mit‰‰n. Lukuunottamatta jalkojen k‰ytt‰miseksi tapahtunutta asennonmuutosta, joka h‰tk‰hdytti meit‰ kaikkia nopeudellaan, j‰i muistiini pelkk‰ liikkumattomuus. Mutta h‰n oli v‰‰nt‰nyt rautakanget leve‰lle toisistaan. Ja nyt saattoi h‰n tyˆnty‰ ulos, jos tahtoi; mutta h‰n pudotti s‰‰rens‰ sis‰puolelle ja olkansa yli katsoen viittasi sotamiehille. 'Ojentakaa t‰nne vett‰', h‰n sanoi. 'Min‰ annan heille kaikille juoda.'

"H‰nen pyyntˆ‰‰n noudatettiin. Hetkiseksi arvelin miehen ja sangon katoavan kiihke‰n rynn‰kˆn painosta; luulin heid‰n repiv‰n h‰net maahan hampaillaan. Vangit tekiv‰tkin rynn‰kˆn, mutta pit‰en sankoa syliss‰‰n torjui h‰n poloisten hyˆkk‰yksen pelkill‰ potkuilla. Kivusta kiljuvina poukkoilivat he taaksep‰in, ja sotamiehet nauroivat, tuijotellessaan ikkunaan.

"He nauroivat kaikin kylki‰‰n pidellen, paitsi kersantti, joka oli synkk‰n‰ ja yrme‰n‰. H‰n pelk‰si vankien nousevan kapinaan ja karkaavan ulos — ja se olisi ollut paha esimerkki. Mutta se oli turhaa huolta, ja min‰ seisoin itse ikkunan edess‰, paljastettu miekka k‰dess‰. Kun Gaspar Ruizin j‰ntevyys oli heid‰t riitt‰v‰sti taltuttanut, saapuivat he yksitellen kurkottamaan kaulansa ja laskemaan huulensa sangon laidalle, jota v‰kev‰ mies kallisti heit‰ kohti sylist‰‰n erinomaisen armeliaana, hell‰n‰ ja s‰‰littelev‰n‰ s‰vylt‰‰n. Tuo n‰enn‰inen suopeus johtui luonnollisesti siit‰, ett‰ h‰n varoi l‰ikytt‰m‰st‰ vett‰, ja h‰nen istuvasta asennostaan ikkunalaudalla; sill‰ jos joku viipyi huulet kiinni sangon laidassa sitte kun Gaspar Ruiz oli sanonut: 'olet saanut kylliksi', ei tuntunut v‰hint‰k‰‰n hellyytt‰ tai armahtavaisuutta jalan survaisussa, jolla h‰net ‰hkyen ja kaksin kerroin v‰‰nn‰ht‰neen‰ sinkautettiin tyrm‰n taustalle, miss‰ h‰n tˆlm‰si kumoon pari kolme muuta ennen kuin itse kellahti nurin. He tulivat h‰nen luokseen uudestaan ja yh‰ uudestaan; n‰ytti silt‰ kuin olisivat he aikoneet juoda kaivon kuiviin ennen kuolonvaellustaan; mutta sotamiehi‰ huvitti niin suuresti Gaspar Ruizin j‰rjestelm‰llinen puuha, ett‰ he reippaina kanniskelivat vett‰ ikkunaan.

"Kun ajutantti ilmestyi ruokalevoltaan, syntyi t‰st‰ jutusta metakkaa, sen takaan. Ja pahinta oli, ett‰ odottamamme kenraali ei laisinkaan saapunut linnotukseen sin‰ p‰iv‰n‰."

Kenraali Santierran vieraat lausuivat yksimielisesti pahottelunsa siit‰, ett‰ noin voimakas ja k‰rsiv‰llinen mies ei ollut pelastunut.

"H‰n ei pelastunut minun v‰lityksell‰ni", sanoi kenraali. "Vangit vietiin telotettavaksi puolta tuntia ennen p‰iv‰nlaskua. Vastoin kersantin aavistelua ei Gaspar Ruiz tuottanut mit‰‰n pulaa. Ei tarvinnut toimittaa ket‰‰n ratsumiest‰ lannistamaan h‰nt‰ suopungilla, niinkuin olisi h‰n ollut villi h‰rk‰. Luullakseni marssi h‰n k‰det vapaina sidottujen kumppaniensa joukossa. Min‰ en n‰hnyt. Min‰ en ollut paikalla. Minut oli pantu arestiin siit‰ syyst‰, ett‰ olin sekaantunut vankivartion velvollisuuksiin. H‰m‰r‰n tullen, kun surkeissani v‰rjˆttelin majassani, kuulin kolme yhteislaukausta ja luulin Gaspar Ruizin ainiaaksi h‰vinneen tietopiirist‰ni. H‰n kaatui muiden mukana. Mutta kuitenkin jouduimme viel‰ kuulemaan h‰nest‰, vaikka kersantti kerskui vihlaisseensa h‰nelt‰ niskan poikki miekallaan, h‰nen maatessaan kasvot maata vasten henkitoreissaan tai hengettˆm‰n‰ teurastettujen kasassa. T‰m‰n sanoi h‰n tehneens‰ varmemmaksi vakuudeksi, jotta maailma p‰‰sisi eroon niin vaarallisesta petturista.

"Tunnustan teille, senjores, ett‰ ajattelin tuota rotevaa miest‰ jonkinlaisin kiitollisuuden ja ihailunkin tuntein. H‰n oli k‰ytt‰nyt voimakkuuttaan kunniallisesti. H‰nen sielussaan ei siis ollut mit‰‰n rajuutta ruumiin j‰ntevyyden vastineena."