II

Oli aikainen sunnuntaiaamu kesäkuun kuumimmillaan ja kukkeimmillaan ollessa.

Jo tuntikauden, toistakin, runsaasti rusotellen nousuaan tehdä touhunnut aamuaurinko pääsi lopultakin pujahtamaan piilostaan metsäisenä ja mahtavana, mutta kyömyltään kallioisena kohoavan Korpismäen tanakoiden hartioiden takaa. Punakkana ja pyöreänä se alkoi samassa sinkautella säderyöppyjään eilisestä helteestä herpautuneena lyhyttä suviöistä untaan nukkuvan luonnon syliin.

Vuoren takaisesta tyrmästä vapautuneet säteet lennähtivät vallattomina joukkoina mäeltä sen harjakallion alla vielä äsken synkänsinertävänä seisoa sojottaneeseen ja nyt äkkiä kirkastuvaan kuusikkoon. Kisailtuaan pikaisen tuokion puiden runkojen ja juurien sokkeloissa ne solahtelivat kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta alempana leviävään komeaan koivikkoon ja siitä märemmällä maalla laajana lehtona kasvavaan lepikkoon. Ne hyppelivät hetken leppien harmaaheraisilla lehdillä ja paiskautuivat sitten virmojen varsojen lailla yli sammaleisten rantakivien ja kaljujen kallioiden Kaislalahden sileään, kuulastuvan taivaan kantta ja hämyisiä lähimaisemia kuvastelevaan kalvoon.

Kylvettyään kylliksensä leppoisessa lehdossa säteet uivat, veden peilipintaan väreileviä viiruja ja nopeasti vaihtuvia juovia piirrellen, toisella rannalla raukean alakuloisena ja utuisena uinailevan Muhosenmäen puolelle.

Siellä ne pistäytyivät pitkän poudan, ruskeaksi paahtamaan korkeaan kaislikkoon, kiipesivät kaislikosta rantaäyräälle ja läksivät liitämään pitkin loivaa luhtaniittyä. Keksittyään siellä vedenrajassa yksinäisenä seisovan kookkaan kukkatuomen ne hyökkäsivät hyväilemään sen tuoksuterttuja ja kurkistelemaan lehvien lomitse puun jykeville juurille.

Tuomen juurella on Muhosenmäen vaatimaton venevalkama ja siinä säteiden silmätessä kaksi puoleksi mätäspensaalle kokastettua venettä, kookkaampi ja kömpelömpi nuottavene ja kapeampi ja kiikkerämpi onkivene.

Säteet heijastivat sekunniksi taivaan sineä veneiden pohjalla lojuvaan veteen ja peilailivat pikaisesti laitalautojen kimaltelevassa peitetervassa. Mutta heti ne jo taas, olivat edelleen ehättämässä ja puikkelehtivat päin pihaa suorana joirona juoksevalla kaivopolulla.

Herätettyään vankan kasteen kostuttamina kaarelle koukistuneet ja heleitä pisaria pitkin varttaan valuttavat polun reunusruohot, pistäydyttyään päreillä paikatusta saunan ikkunasta sisään ja avoimesta ovesta ulos ne punailivat jo samassa sekunnissa Muhosenmäen pienoista pihaa.

Parvi hetki hetkeltä paahteisemmiksi paisuvia säteitä jäi leikittelemään läävän seinälle ja katolle ja sai sen kotvan kuluttua väreilemään tuskin huomattavia lämpöviriä. Toinen parvi lennähti aitan luo ja alkoi paahtaa porotella sitä. Aitan räystäästä tippua nappasi pian pisaroituva yökaste.

Seikkailuhaluisista säteistä ryöpsähti rohkein parvi pirtin ikkunasta sisään, valaisi tuvan kuin loihtien ensin laimean kellanpunaiseksi ja sitten häikäisevän valkoiseksi, havautti uinahtaneet kymmenet kärpäset katosta hyrräävään hääkarkeloonsa ja alkoi kuumentaa yhä kimakammin tuvan vuoteessa hartaasti kuorsata huruuttavaa yksinäistä nukkujaa, Törökki-Topia.

Toiset säteet jatkoivat matkaansa pellolle, veräjälle, saloon, Tetrisuon yllä haaleana ja leveänä lelluilevaan ja vähin erin väistyvään yösumuun, kauemmas korpeen ja sen peninkulmaisiin, milloin laakeina lehtomaina, milloin mäkisinä kuusikkoina ja hiekkaperäisinä petäjikköinä pitäjän rajaperukoille ulottuviin, siellä täällä sylistään kimaltelevia korpilampisilmäkkeitä vilautteleviin asumattomiin erämaihin.

Alkaneeseen aamuun keräilevä luonto rupesi liikehtimään ja äännähtelemään.

Korpismäen kuusikossa kukahteli ensin kuherruskuukauttaan käki ja havautti pitkän petäjän laajassa latvassa pesässään kippurassa nukkuvan oravan imehtimään luonnon ihanuutta. Katajapensaan suojaavassa juuressa karvapallona nukkunut jänis kupsahti jaloilleen ja loikki läheiseen haavikkoon aamuaterialleen. Se valveutti vuppasemisellaan ja risukon rusahtelulla koivun oksalle tunniksi pariksi pää siiven suojaan torkahtaneen peipposen laulaa livertämään ja perhettään ruokkimaan. Jäniksen jäljessä lensi oksalta oksalle säikähtyneenä ja toraisena riitelevä närhi — —

Kaislalahden ruohikkoon väsähtänyt sorsapoikue siristeli aamuauringossa unisena silmiään ja läksi karauttavan emän vanavedessä kaislikosta selvälle syvälle ja alkoi voidella siellä vilkkaasti sulkiaan ja sukellella lahden ruohoiseen pohjamutaan. Toiselta rannalta läksi liikkeelle taviparvi, ja selän ylitse saapui havittavin siivin lahdelle laskeutuva kuikkapari.

Sieltä täältä rantaryteikköjen alta kuului hauen posahdus ja lahdella salakka- ja särkiparvien hyppyjen sukkela supsahdus.

Muhosenmäen pihaveräjän takaisesta laajasta lepikosta kantautui, päivänkehrän kyynärää viitisen, kuutisen kuusien latvojen ylle kiivettyä, ensin kaukaisempi ja vaisumpi, sitten lähenevämpi ja kuuluvampi karjankellojen kaihomielinen kalkahtelu. Erottipa lopuksi eri kellotkin: kaksi yksitoikkoisesti laitaansa lyövää lehmänkelloa ja yhden kirkkaasti kilkahtelevan tiukukellon.

Äkkiä heilahti lepikon tiheä laita, ja lehvien ja oksien lävitse työntyi esiin Perhon karvainen turpa, sen jäljestä silmät, luimussa olevat korvat ja vihdoin koko pää.

Perho pälyili hetken, tutkien pitkin lepikon kapeaa laita-aukeamaa ja sen toisella puolella olevaa pisteaitaa. Tunnettuaan seudut tutuiksi se hirnahtaa hörähti lyhyesti, käänteli ja väänteli takamustaan puoleen kumpaankin ja raivasi näin lepikkoon aukon, josta se asteli hitaasti lönksytellen aukeamalle. Sitä pitkin se lähti huojuen kävelemään veräjälle.

Perhon perässä astuivat aukeamalle Kullankukka ja Hellantetta, pässi, lampaat ja viimeisenä possu.

Kokoonnuttuaan veräjälle ne alkoivat hiljaa ynähdellä, hörhötellä, määiskellä ja vingahdella ja katselivat odottavasti mökin pihalle.

Turhaan ne siinä kuitenkin katselivat. Pihamaalle ei ilmestynyt ihmistä eikä mökin ikkunassakaan näkynyt palsamin ylitse näihin aikoihin veräjälle pälyilevää tuttua katsojaa.

Kun pörräävä paarmaparvi alkoi ahdistella eläimiä, kävivät ne levottomiksi. Lehmät kalistelivat kellojaan ja huiskivat hännillään, ja Perho potkaista tömäytti takaisellaan veräjän pielessä kasvavaa kelohonkaa. Hongan runko kumahti tyvestä latvaan asti.

Sitten se jatkoi rauhoittuneena matkaansa

Puolivälissä puuta oli palokärjellä tikan toissakesänä kavertamassa kolossa pesänsä. Pelästynyt palokärki pyrähti sieltä kimeästi kirkaisten ulos ja lensi läävän seinään. Sieltä se silmäili säikähtyneenä häiritsijöitään, ja kun se ei ollut mielestään niistä vieläkään täysin turvallisen matkan päässä, syöksähti se taas siivilleen ja kiiti pitkässä kaaressa pirtin luo. Siellä se iskeytyi terävine kynsineen ikkunanpieleen. Kuin pilkaten peloittelijoitaan se päästi siinä pitkän pärinänsä ja huutonsa:

Pärrrrrrrrrr, piiiiiiiiiiiiiiiiiiii —

Sitten se jatkoi rauhoittuneena matkaansa pellon yli jonnekin, minne lie mennytkään toukkapuilleen takoa nakuttamaan.