X

Eskelilässä käynnin jälkeen jörötti Topi toista viikkoa niin sanaa virkkamatonna ja omiin ajatuksiinsa ahtautuneena, ettei Serukka saanut selvää, mitä se mahtoi mielessään hautoa. Jokin sillä vain oli, koska se, tavallisissa oloissaan heti nukkuva mies, heittelehti nyt yökaudet vuoteellaan sinne tänne ja mumisi ja murahteli yhtenään niin, että tahtoi sellainen telmiminen kylläksi käydä. Serukka koetti kyllä kuunnella sen uneksimista, mutta sekös niistä sekavista ja katkonaisista sanoista selvän otti.

Muuten menivät heiltä päivät pääksytysten niinkuin ne maalaiselämän hiljaisuudessa korpimökissä menevät. Kumpikin ahersi varhaisesta aamusta alkaen myöhäiseen iltaan omissa puuhissaan ja askareissaan, Serukka lehmineen, lampaineen ja sikapossuineen sekä pihatoimineen, Topi Perhoineen perkkiöllään. Vain saunailtoina he valvoivat vähän pitempään pirtin pehmeässä lämpimässä Serukan suoriessa karsinan puolella hiuksiaan ja Topin joko hienontaessa huomiseksi huhmaressa palturiaan tai ikkunanaluspenkillä joutilaana ja permantopalkkeihin tuijotellen istua töröttäessä ja piippuaan polttaa tuputtaessa.

Yritteli Serukka sellaisina iltoina tuolloin tällöin virittää käyntiin keskusteluakin, mutta eihän siitä yksin haastellessa mitä mehunut. Alkuunsa vain aina Topin jöröyden vuoksi tyrehtyi ja lyhyeen lopahti. Ainoat, jotka heitä arkisessa unteluudessa ja alakuloisten iltojen yksinäisyydessä huvittivat ja toivat vaihtelua, olivat Matti ja Katti. Ne milloin hiiviskelivät hiljaisin askelin lattialla ja kävivät puskemassa päillään vuoroin heitä kumpaakin, jolloin he niitä silittelivät, milloin taas heittivät permannolla pehmeiden pallojen lailla painia, niin että kiehtoutuipa väliin Topinkin totisille kasvoille hetkeksi hymyn irvistys.

Aamulla kesäkuun viimeisenä päivänä yllätti Topi Serukan avaamalla äkkiä pitkästä ajasta suunsa ja ilmoittamalla lähtevänsä käväisemään veneellä selän etelärannan mökkiasutuksissa.

Kun Serukka katsahti sen kuultuaan kummastellen ja kysyvästi Topiin, jurautti tämä pitkin piippunsa vartta:

»— heiniä — runsaasti — että sieltä — apua maanantaiksi —.»

Tosinhan Serukkaa ensin oudostutti tämä äkillinen avuntarve, kahden kun oli kaikkina edellisinäkin ja hyvinäkin heinäkesinä karjan talvirehu talteen saatu, mutta sitten hän muisti, että Topilla oli vielä kesken mielityönsä Tetrisuolla ja että oli viime syksynä raivattu rantamilla vesakoista uutta niittyäkin, niin että tottapa Topi oli miettinyt mielessään tällä kertaa avun tarpeelliseksi.

Sentähden hän ei tiedustellut Topilta sen enempää, vaan nyökkäsi vain päätään ja läksi lypsylle. Topikin painautui pian pirtistä rannalle ja näkyi lähtevän soutaa kyökkäisemään kohti etelän ilmoja. Vene pieneni pienenemistään, kuta kauemmaksi se soljui selälle, ja häipyi lopuksi saarien sokkeloihin.

Serukka seisoi kiulu kädessä veräjäpolulla ja katseli kädellään silmiään varjostaen Topin selälle soutelemista. Kun vene katosi katseen käsittämättömiin, läksi hän verkalleen veräjälle. Siinä astellessaan hän tuli silmänneeksi peltojen paksua heinää pursuaville pientarille ja pientarista kauempana kyyhöttävälle niittypälvekkeelle.

Niin, apilas teki parhaillaan kukkaa ja levitti lemuilevaa mesituoksuaan, kellervä angervo hajuili niin, että vallan nenää kutkutti, ja hiirenherne kasvaa ryöhäsi runsaana ja rehevänä. Karjanrehu oli hyötyisimmillään ja hempeimmillään kaadettavaksi ja korjattavaksi, ja maanantainahan Topi oli aikonut heinänteon aloittaakin.

Huomenna oli lauantai, heinäkuun ensimmäinen, pyhänä toinen ja maanantaina kolmas päivä.

Kolmas — jolloinka olivat ne odotetut ja paljon puhutut vaalit ja viivoittajaiset. Ja Topi aikoi silloin käydä ketoja kaatelemaan. Eiköhän se sitten aikonutkaan niihin vaaleihin mennä vai oliko se ne tyyten unohtanut?

Ei se ollut niitä unohtanut, kyllä se ne muisti, kun kerran oli ne saanut päähänsä. Se oli vain päättänyt olla lähtemättä. Ja sitä se olikin koko tämän puolitoista viikkoa mielessään miettinyt ja yölläkin siitä itsekseen käräjiä käynyt ja tullut lopuksi siihen, ettei lähtisikään.

Serukka oli harpannut huomaamattaan vinhempään vauhtiin ja paiskautunut kiuluineen kiukkuisena veräjän yli.

Häntä harmitti, harmitti miltei niin, että ihan oli itkuun pillahtaa.

Kun menevät tietenkin maanantaina kirkonkylään kaikki, jotka vain kynnelle kykenevät, koko kyläkunta läheltä ja kaukaa ja näkevät ja kuulevat uudet vaalit ja itsekin viivoittelevat. Mutta Muhosenmäeltä ei mennä! Heinää vain tehdään ja työssä leiskutaan — niinkuin niillä heinillä olisi päivän päälle niin hätä ja pakko.

Ja sitten kertoo Eveliina ensi kerran tavattaessa kuin outona ihmeenä, minkälaista oli ollut ja keitä oli ollut ja tiedustaa, minkä tähden eivät he, Topi ja Serukka, olleet tulleetkaan? Voipa vielä itse rovastikin tiedustaa ja kun kuulee, että heinänteon vuoksi, niin suuttuu ja ties miten loukkautuu, kun se kuuluu ne vaalit ja viivoittamassa olot niin tärkeiksi maininneen.

Tuli vielä luvatuksi Eveliinallekin, että varmasti tullaan ja vieläpä yhdessä mennäänkin, eikä sitten tullakaan ja mennä.

Kun hän hetken kuluttua huhuili lehmiään eikä kuullut heti Kullankukan kelloa, suuttui hän ja oikein jalkaa polki. Ja kun hän lopuksikin lehmänsä löysi ja alkoi herutella Hellantettaa ja Hellantetta pelmusi paarmojen puremana, kiljaisi hän ensi kerran elämässään punikilleen, niin että metsä raikui:

»Pysy pelailematta, kanttura!»

Mutta sitten tuli hänen mieleensä, etteihän se ollut Hellantetan syytä. Minkäpä luontokappale sille, jos Topi, törökki, oli jöröttänyt mielessään jos mitä.

Hän alkoi leperrellä taas lehmilleen tavalliseen lempeään tapaansa ja heristeli lepänlehvällä paarmoja piikojensa luota.

Hänen harminsa ei kuitenkaan haihtunut, vaan jatkui vielä tupaan tultuaankin. Pantuaan siellä maidon pyttyihin hän istuutui hetkeksi sydäntään sulattelemaan. Mutta punnittuaan siinä asiaa puolin ja toisin, hän tuli lopultakin samaan päätökseen, että mentävä sinne oli ja mentäisiinkin, olipa Topi murjottanut mitä tahansa.

Siinä hänelle selvisikin, miten oli meneteltävä sen menon kanssa. Pitäisi sanoa sunnuntaina Topille, että Epro oli lähettänyt sanan, jotta Topi käväisisi ehdottomasti Eskelilässä joistakin pappilan päivätöistä sopimassa, ja kun Topi lähtee, pyrkii hän soutajaksi. Mutta kun tullaan Petäysniemen nenään, niin siellä jo ovatkin Epro ja Eveliina odottamassa, kuten siitä oli Eveliinan kanssa sovittu. Pankoon sitten vielä vastaan, jos vieraiden kuullen viitsii ja ilkeää. Mutta edeltäpäin sille ei saa antaa aavistustakaan asiasta, ettei se saa päähänsä olla kotoaan päkähtämättäkään. Jos se sattuu niistä vaaleista jotakin kysäisemään, pitää vain vastata, että enpä minä niistä, miesten puuhista, naiseläjä, ole ollaksenikaan, menkööt miehet, jos mielensä tehnee.

Näistä mieltä edes vähän lauhduttavista mietteistä herätti Serukan pihamaalta kuuluva askelten kolina. Hän nousi ja meni ovelle katsomaan, Topiko se jo oli vai kuka.

Eskelilän lapset, Venla ja Ville, ne vain olivat ja tulivat äitinsä laittamina hakemaan, mistä äidin ja tädin kesken oli ollut puhetta.

Serukka kutsui lapset tupaan ja antoi heille liedellä vielä lämpimänä lekoittavasta pannusta kahvikupposet. Lasten juodessa hän haki aitasta kookkaan kontin, pani siihen kolme leipää, ison vakallisen vastakirnuttua voita, suolakalaa, palvattua lihaa, läskiä ja mitäpähän sai sopimaan. Venlalle hän antoi kannun piimää, johon kaatoi litran verran parhainta kermaa. Lasten vielä kotvan levättyä hän laittoi heidät kotimatkalle.

»Ja sanokaa äidille ja isälle terveisiä, että kyllä me pyhänä tulemme. Olkoot vain valmiina niemen nenässä odottamassa ja huiskuttakoon äitinne huivillaan, kun selällä veneen näkee.»

Yksin jäätyään oli hänellä hieman paha omatunto ryhdyttyään Topin selän takana touhuamaan. Hän lohduttelihe kuitenkin sillä, että Topi, kunhan sitten jälkeenpäin kaikki kuulee, muuttaa mieltään ja hyväksyy hänen hankkeensa.

Omantuntonsa hyvikkeeksi hän valmisti Topille parhaimman illallisen, minkä osasi. Pistipä vielä saunankin lämpiämään, niin perjantaipäivä kuin olikin.

* * * * *

Topi palasi toiselta rannalta asioiltaan mitä mainioimmalla tuulella, alkoipa ihan itse palaa puraistessaan jutellakin:

»— terveisiä — ja — tulevat — pyhäaamuna — heinämiehet.»

Serukka kiitteli terveisistä ja kysyi, kuuluiko sinne mökkiasutukseen kummempia.

»— eipä — kerrottavia — vaaleihin vain — maanantaina.»

Serukan teki mieli siihen sanoa, että niinhän ne oikeat ihmiset, mutta mitäs me! mutta ei sanonut kuitenkaan. Pelkäsi Topin vielä siitä jotakin epäilevän ja arvelevan. Vallan välinpitämättömästi hän vastasi siihenkin, kun Topi syöntinsä lomassa piimää ryypätessään kysäisi:

»— aikonut — sinne — sinä —?»

»Mitäpä minä sinne pakkautumaan, naisihminen, miesten menoihin. Menkööt miehet, jotka ovat mennäkseen. Ja tokkopa tuolla naisia kovin kaivattaneekaan.»

Mutta eipä nähnyt Serukka, mitenkä Topin silmissä tuopin sisässä välähti vallan kuin veitikka ja huulille herähti haipuvaksi hetkeksi hymyn irvistys.

Kun Serukka oli sinä ehtoona iltalypsyllään, istui Topi ikkunanaluspenkillään kokonaisen tunnin miettien ja tupakoiden niin, että tupa oli Serukan saapuessa kuin sakean sumun vallassa.

Sinä yönä nukkui Topi saunan ja illallisen päälle sikeästi ja levollisesti, kääntymättä kertaakaan ja urahtamattakaan unissaan.

»Tottapa lie uupunut soutaa luppaistessaan», arveli Serukka Topin viereen venähtäessään ja kahmaistessaan korvilleen peitettä.