KOLMASTOISTA KIRJE.

Rouva Mathilde von Wustrow kirjoittaa Herbert Gröndahlille.

Rakas, kallis sydänkäpyseni!

Ajattele minun kauhistustani, kun sinä astuit sisään Achimin kanssa! Mutta vain hetken olin minä peljästyksissäni. Sinähän olet niin ymmärtäväinen ja rakas ja hyvä. Ja ne suloiset, viheriät lasit, jotka sinä minulle lahjoitit! Se on niin sinun kaltaistasi. Sinun luonasi oli niin ihastuttavan taivaallista. Minä en tule sitä koskaan, en koskaan unhoittamaan, tulen sinua aina rakastamaan. Sinun täytyy usein käydä meitä katsomassa, ensi kesänä, kun olemme täällä maatilalla. Nyt me matkustamme — Italiaan. Achim on lahjoittanut minulle timanttiset kaulakäädyt. Taivaallista, sanon minä sinulle — me keskustelemme sitten kaikesta, sinun pitää kertoa minulle, kuka sinulla nyt on. Sinähän olet niin ymmärtäväinen. Jospa sinä olisit Achim! Ah, elämä on usein hyvin raskasta!

Näytinkö mielestäsi somalta vihittäessä? Tuo tyhmä kirkonpalvelija oli asettanut laahuksen kokonaan hullunkurisesti. Se suututti minua koko ajan, ja myrtti oli otsalla liian korkealla.

J.K. — Tottahan sinä olet polttanut kirjeet, kaikki! Eikä Martin sano mitään? Se olisi kamalaa.

Sinun M.