VIIME KEVÄT.
Reading edition
"Sun viime kevääs", sanoit, ja kevään lahjaa anoit ja viime kukintaas.
Mit' anoit, kevät täytti… Se armon kättä käytti maan martaan yli taas.
Puut verhos lehteen, kukkaan maan nurmet mesinukkaan se kuumin toukokuus.
Ja suoniis tulet sytti ja rintaas sykähdytti sen kevään kaihoisuus.
Sai päivät soittaa sulla, yöt aavistuksin tulla sai lupaas tulvien.
Ja aatto sulle lauloi ja lemmen leikkiin pauloi sua tuuli keväinen.
— Mit' anoit, kevät antoi sua aamun aatto kantoi, sua tuuti tuuli yön.
Ja murhees kahle laukes sydämes urvut aukes kautt' ihmeen, armotyön.
Niin kuuli kevät lastaan. Vaan kevään ainoastaan laps suuri, anoit, sait.
Mut eessä suven uksen täys tuskaa odotuksen saat vartoa sa vait'.
Jok' aamu tuntees herää, — ei tähkää tee, ei terää, se kasvaa vartta vain.
Öin pitkin veres palaa — pois kevään lahjan salaa jo tarjoot vaikertain…