TAPANINAJOA.
Reading edition
Tapanin aamuna ajelitte omalla orhillanne. Maanko ja taivaan aavistitte katsovan kulkuanne —.
Häitäkö helkkyi maailma teille, välkkyi pakkanen parhain —. — Häitänne soitti se kulkureille Tapanin aamuna varhain.
* * *
Orhin ohjissa käsi toinen, toinen ympäri armaan: ihana nähtynä onni moinen, — ihanampi varmaan,
yhä ylväämpi omananne, kun ei näe kukaan, kun ei ehdi kerallanne maailma varkain mukaan…
* * *
Näinpä se kulkuri kuvitteli omiksi iloiksensa, onnenne ylvään jo varkain eli, ainoan autuutensa —,
Tapanin teitä kun ajelitte, ohitse orhillanne, kevättä kohti kun kiiruhditte talven koruissanne.
Kaksi ylvästä onnen lasta yhtenä onnen reessä: pois vain, poispäin maailmasta, — oma maailma eessä!
Kaksi yhtenä kaunokaista huurteisten salojen syliin, katua hohtavan hopeaista kaukovaarojen kyliin,
päiväntaipalen taakse kuuden, uuteen honkalinnaan, — sinne onnenne, ehon ja uuden, viette nyt valkosinnaan.
Huurre huntuna morsiolla, kruununa tähtikiteet: kaunispa sulhona sulhon olla, silmillä kuuran siteet.