MAJATALO.
Reading edition
Kuin ihmetyttää, oudostaa, yön jälkeen yön ett' yhä vain tuo suihkulähde pulppuaa all' ikivanhain vaahterain,
ja yhä yllä kattojen kuin tuoksu kulkee kuutamo ja viileydessä ilmojen vain jatkuu pilvi-karkelo!
Tuo kaikki on, tuo kaikki jää, — yön vain sä lepäät, matkamies, niin aamuhämyyn häviää sun muistos täältä kuten ties.
Ja joskus jälkeen vuotten tuo viel' uni ehkä mielehes tään lähteen, portit, katot nuo, ja kaiken, mi jäi jälkehes.
Ne loistaa, viittoo viipymään, kuin outo mies, se kotis ois — yön yhden suoja, vieras nimeltään sä enää jot' et muistaa vois!
Kuink' ihmetyttää, oudostaa, yön jälkeen yön ett' yhä vain tuo suihkulähde pulppuaa all' ikivanhain vaahterain.