III.

Elokuun loppu oli käsissä ja Eenokin piti lähteä Kuopioon lukujaan jatkamaan, jos mieli papiksi. Mutta sinne lähtiessä tarvittiin rahaa, ennen kaikkea rahaa, ja tämä "herran lahja" oli niinä aikoina niillä seuduin niukassa. Siitä ei Eenokki kuitenkaan paljoa huolinut, sillä kumminkin hänelle täytyi veljen hankkia rahaa, käyköötpä muut asiat sitte miten puolin hyvänsä.

Tosin elovuosi Jormanalaan, niinkuin muuallekin, näkyi tulevan huono, — pouta kun viljat poltti — ja elon osto talossa kohta käsillä. Voi myös oli mitättömän alhaisessa hinnassa, eivätkä eläimetkään sinä syksynä tuntuneet hintaantuvan. Oli siis vaikea, sangen vaikea, maamiehen — vieläpä jo ennestään velkaisen — tänä kovana aikana saada rahaa kokoon edes muutamaakaan satamarkkaista, mikä oli vähin määrä, jolla Eenokin kävi lähtöään yrittäminen.

Mutta Eenokki kiristi ja patisti vaan veljeänsä.

"Joko olet saanut niitä rahoja?" — kysyi hän kerrankin, kun Jeremias hikisenä ja läähättäen tuli tupaan ja heittäysi penkille levähtämään.

"Enhän minä nyt rahan hausta tule", — vastasi Jeremias hätäisesti. —

"Mistäs sinä tulet?"

"Siemenrukiita kävin lainaksi Saarelan isännältä, kun omat uutisrukiimme eivät idä".

"Vai siemenrukiita! Kyllä sinä siemenrukiista huolen pidät, vaan et vähääkään huolehdi siitä, pääsenkö minä Kuopioon vai en", — lausui Eenokki vihaisesti.

"No, Herra Jumala! Eikö niistä siemenistä sitte pitäisi huolta pitää? Jo ilmankin jäi rukiinpano meillä tänä kesänä liian myöhäiseksi. Eihän meillä enää olisi elämän toivoakaan, jos jättäisimme peltomme kylvämättä", — arveli Jeremias.

"Mutta minä sanon, että jääkööt peltosi vaikka kyntämättäkin, pitää sinun kuitenkin saada minulle rahaa!"

Näin sanoen löi Eenokki nyrkkinsä pöytään niin että tuntui.

"Mitäs minä osaan kun…"

"Vai mitäs minä osaan! Sinun pitää, jos ei muu auta, myydä hevoisesi ja lehmäsi, menkööt hinnasta mistä hyvänsä".

"Mutta milläs sitte maata raadetaan ja lannoi…"

"Se ei vähääkään minuun koske!" — keskeytti Eenokki yhä kiivastuneena. "Vai tällä tavalla sinä täytätkin sen kalliin valan, jonka isäsi kuolinvuoteen edessä vannoit?"

Tämä koski Jeremiaan arimpaan kohtaan.

"No, hyvä Jumala! Kyllähän minä… kyllä minä hankin. Vaan voinkos minä sille mitä, jos en mistään saa?"

"Johan minä neuvoin sinulle keinon, jolla saat, ja jos ei se auta, niin tiedän vieläkin yhden konstin", — lausui Eenokki nyt jo ivallisena ja Jeremiaan hätäilemisestä hyvillään.

"Sano, sano velikulta paikalla se konsti!" pyysi Jeremias, joka neuvottomuudessaan oli valmis vaikka mihin. "Lupaatkos sen täyttää? — Saat olla varma, että sen keinon kautta rahanpuutos meiltä loppuu — ainakin ajaksi".

"Lupaan kyllä, jos vaan voin".

"Jos ei muu auta, niin myydään pois tämä talo". Nämä sanat tekivät Jeremiakseen aivan saman vaikutuksen, kun jos hän olisi saanut aimo korvatillikan. Vasta jonkun ajan kuluttua kykeni hän lausumaan seuraavat kolme sanaa:

"Myydä isän perintö —!!"

"Niin".

"Ja mihinkäs sitte joutuisit sinä, minä, vaimoni ja — lapseni?"

"Minä tietysti pääsisin papiksi ja se on pää-asia. Sinä vaimonesi ja lapsinesi — hm! Menkää vaikka — hiiteen!"

"Vai niin!"

Tähän loppui veljesten keskustelu tällä kertaa, sillä Jeremiaalle tuli kiire hankkimaan rahaa Eenokille millä ehdolla hyvänsä.