II.

Isänsä kuoltua vietti Eenokki kesälupaa Jormanalassa niinkuin nuoret herrat ainakin. Hän metsästi ja kalasti, ui ja ratsasti niinkuin pappilankin nuoret herrat tekivät, sanoen näillä urheiluilla hankkivansa "voimia" syksyllä alkavaan raskaasen lukutyöhönsä. Tavallisista maatöistä hän ei huolinut vähääkään, sillä eihän sen, joka herraksi oli luotu, miten muka sopinut niihin alentautua. Talouden töitä teki ja johti Jeremias yksinään.

Eräänä lauantai-iltana, kun työväki jo oli syönyt ja kylpenyt, tuli Eenokki pappilan vanhimman nuoren herran Vernermaisterin karissa Jormanalaan. Herrat olivat olleet pari päivää vesilintuja ampumassa ja poikkesivat nyt yöksi Eenokin kotitaloon. He astuivat suoraa päätä kammariin, jossa Jeremias talonpojan tapaan istui puhtaissa saunassa muutetuissa alusvaatteissaan kylpiessä kostunutta tukkaansa harjaillen…

Jeremias säpsähti herrat nähtyänsä, "Ohoh!" — lausui hän. "Minä luulin Eenokin siellä kirkolla yötä olevan, enkä viitsinyt enää saunan perästä pukeutuakaan".

"Siitä sen näkee oikein aika moukan. Ei ole edes kenkiä jalassa", — murahti Eenokki äreästi.

"Ei se mitään, ei se mitään", lausui Vernerherra. "Sehän on täällä yleinen maantapa, eikä siinä ole mitään vioksittavaa".

"Oo ei tuota nyt tuolla tavalla kehtaisi näyttäytyä ihmisille. Etkö jo ala mennä pukeutumaan!" — virkkoi Eenokki käskevästä yhä tyytymättömän näköisenä.

"Kyllä… kyllähän minä."

Ja Jeremias kiiruhti vähän häpeissään pitovaatteita yllensä hankkimaan.

"Sellaisia pöllöjä ne ovat nuo talonpojat", — virkkoi Eenokki Jeremiaan mentyä. "Ei niistä tule kalua vaikka kuinka kouluttaisi".

"Minun mielestäni olet sinä tässä asiassa kokonaan väärässä", virkkoi Vernerherra, joka oli ylioppilas, vakavasti. "Ei ihmisen sivistys ja säädyllisyys riipu siitä, miten säntillisesti hän tietää ja taitaa vaatettaa itsensä. Se ei ole muuta kuin ulkonaista kuorta, jonka alla usein piilee mitä törkein säädyttömyys. Ja sitä paitsi on aivan mahdotonta meidän ruveta talonpoikaiselle kansalle opettamaan hienon muoti-yleisön keinokkaita toaletti-sääntöjä. Eikä voi sanoa, että kansa aina menettelee älyttömästi tässä kohden. Minun mielipiteeni päinvastoin on, että kylvyn jälkeen täysiin vaatteisiin pukeutuminen, varsinkin kesä aikana, ei terveysopin kannaltakaan ole hyväksyttävä".

Vernerherran vakavaa väitöstä ei Eenokki kyennyt kumoamaan. Jotakin yritti hän kuitenkin sanomaan, mutta jo tuli Jeremiaskin takaisin täysissä vaatteissa.

"Herrat ovat hyvät ja tarinoivat vähän aikaa, kunnes vaimoni hankkii voita leipää pöytään", puhui hän kohteliaasti, aikoen poistua.

"Kiitoksia, kiitoksia hyvä isäntä, vaan mihin teillä on kiire? Istukaa täällä meidän luonamme, niin saadaan keskustelu vaihtelevammaksi", — pyysi Vernerherra.

"Eihän tästä enää näin myöhään ole mihin menoa", — vastasi Jeremias ja istahti kammarin ovenpielessä olevalle tuolille.

Siinä sitte tarinoitiin useammasta asiasta jonkun aikaa ja keskustelu alkoi käydä vilkkaaksi.

"Miksikäs virkamieheksi Vernerherra aikoo itsensä lukea?" kysäsi puheen käänteeksi Jeremias.

"Lääkäriksi olen aikonut — jos onnistun pääsemään".

"Vai tohtoriksi aiotte".

"Mutta minä vaan en rupeaisi lääkäriksi, vaikka niitä maksettaisiin", — sanoi Eenokki puolestaan. "Se on niin erittäin vaikea ja vaivaloinen virka, vaikka tulot siinäkin virassa kuuluvat olevan hyvät".

"Jokaisen pitää pyrkiä siihen toimeen virkamiesurallakin, mihin tuntee itsellään olevan halua ja taipumusta", — vastasi Vernerherra.

"Tämä meidän mieshän papiksi aikoo, mikä hänestä sitte tullee", — virkkoi Jeremias.

"Niin papiksi minä aion ja papiksi minä rupean, siinä ei auta laupiaat silmätkään, sillä papin virka on kaikista viroista paras", — kehui Eenokki.

"Miten niin?" — kysyi Vernerherra.

"Siitä yksinkertaisesta syystä, että pappina ollessaan saa ihminen vähimmällä vaivalla suurimmat tulot".

"Eipä nuo apupappien palkat, sen verran kuin minä asioita tiedän, pitäisi olla niinkään kehuttavia", — arveli lääkärinkokelas.

"Tässä ei ole otettava lukuun ainoastaan apupapit, niinkutsutut maisterit, vaan on katsottava asiaa koko papiston kannalta selitteli Eenokki. Maisterina-olo on kovin vähäinen aika papin elämässä, eikä silloin vielä — tavallisesti poikamiehenä kun ollaan — suuria tuloja tarvita. Mutta onpa sillä maisterivirallakin etuisuuksia, joita turhaan hakee muilta virkamiesaloilta. Se aika on, niin sanoakseni, papin elämän kevät, sen varsinainen runollisuuden aika. Kuinka onkaan hauskaa ajatella itseänsä nuoreksi, vasta papiksi vihityksi maisteriksi. Sehän on oikea onnen lapsi! Hänet määrätään jonkun vanhan, halvatun tai upposokean rovastin apulaiseksi, jolla on komea pappila, herttainen harmaapäinen ruustinna ja — monta kaunista tytärtä. Ja ajatelkaat, mitä miettivät nämä punaposkiset neidot tuolla sydänmaan avarassa pappilan pytingissä nuoresta maisterista, joka heille kohta tulee, vaan jota he eivät vielä ole nähneet? Ja mitä sitte kun he hänet, näkevät? Niin tietäähän sen, mitä he… Ja kuinka lystiä on kesäisinä iltoina kuluttaa joutohetkensä herttaisten tyttöjen parissa pappilan puutarhassa tai välkkyvän järven pinnalla valkolaitaisessa lystivenheessä. Ja kukas sen arvaa, mikä siitä lopuksi tulee? Kunpahan sattuisinkin pääsemään apulaiseksi —"

"Täytyy myöntää, että puheessasi on paljon perää", — lausui Vernerherra hymyillen Eenokin runolliselle innostukselle. "Vaan mitäs ajattelet seuraavasta pappisviran asteesta, kappalaisesta?"

"Kappalaisen asema", vastasi Eenokki, — "on jo proosallisempi, vaan ei siitäkään hyviä puolia puutu. Tokkohan yksikään muu virkamies maailmassa niin vähällä työllä ansaitse senkään verran kuin kappalainen? Hän tosin kantaa kapottain saatavansa — ja tästä hänen vaikeimmasta työstään lienee hänen virkanimensäkin tullut —, vaan kapoista kertyy tynnyrejä Ja 'kellä on ruista sillä on rahaakin'. Eikä se suinkaan ole mikään synti, saati sitte laillinen rikos, jos ankaran koulutyön ja vaivaloisen apulaisviran jälestä muutamia vuosia lepäileekin vähemmällä työllä. Ja saattaahan sitä kappalaisena ollessaan terveydekseen toimia muitakin asioita, kun varsinaiselta virkatoimeltaan joutaa ja jaksaa. Viljelee enemmän maata, metsästää enemmän 'Kauniita ajatuksia!'" — virkkoi Vernerherra mietiskellen.

"Entäs sitte itse rovastiksi päästyä!" — jatkoi Eenokki innostuneena. "Voiko mukavampaa elämää ja parempaa tulolähdettä, kuin rovastina-olo, kukaan syntinen ihminen täällä murheen laaksossa ajatellakaan?… Olla suurin ja arvokkain herra koko pitäjäässä; kantaa tynnyrittäin ja lehmittäin saatavia ei ainoastaan eläväin 'lammasten' sielujen paimentamisesta, vaan vielä kuolleittenkin edestä; vetää tuloja manttaalien kokoisesta puustellista; asua kartanossa kuin linnassa, jonka pienimmätkin korjaukset seurakunta toimittaa, ja itse — kävellä tohvelit jalassa ja pitkävartinen vaakunapiippu hampaissa pitkin komeasti matoitettuja salien laattioita taikka istua päiväkaudet pehmeäksi vuoratussa keinutuolissa, johon pienimmätkin tarpeet paikalla passataan. Sillä eipä se rovasti oiva rovasti ole, joka itse virkansa toimittaa. Ja pakkoko on toimittaa? Maksaa muutamia satoja apulaiselle, antaa hänelle vapaan ylöspidon ja on itse huoletta. Tarvitsevathan nuo apulaisparatkin paikkoja. Ja jos vielä sattuu tyttäriä olemaan…"

"Oletpa todenperään vallan oikeassa, mitä papinviran etuihin tulee", — lausui Vernerherra. "Mutta oletko milloinkaan ajatellut niitä raskaita velvollisuuksia, jotka tätä virkaa seuraavat, tunnetko olevan itselläsi sisällistä taipumusta, halua noita velvollisuuksia täyttämään, ja ennen kaikkea, oletko itse täydellisesti vakuutettu kaikesta siitä, mitä pappisvelvollisuutesi sinun vaativat puhumaan ja toimimaan?"

"Niitä asioita ehtii kylliksensä ajatella sitte kun on papiksi päässyt, nyt on minulla tarpeeksi mietittävää siinä, miten papiksi pääsen", — vastasi Eenokki huolettomasti.

"Herrat ovat hyvät ja nousevat ottamaan leipää" — lausui Jeremias, nostellen tuoleja katetun pöydän ääreen.

"Kiitoksia, kiitoksia!" — vastasi Vernerherra, "Kylläpä se ruoka mahtaa nyt maistuakin, kun on koko päivän järvellä soudellut".

Ja nuoret herrat istuivat pöydän ääreen.