Vastoinkäyminen.

Kun Stanley muistutti keisaria hänen lupauksestaan antaa hänelle oppaita ja seuralaisia Muta Nzigee eli Albert Nyanza-järvelle asti, antoi Mtesa hänen itse valita joitakuita päälliköistä ja sanoa sen miesluvun, jonka piti olla matkueelle avullisena Muta Nzigeen ja Viktoria-järven välillä olevan maan tutkimisessa. Hän valitsi Sambuzin, nuoren noin kolmenkymmenen vuoden ikäisen miehen, joka sodassa wawumalaisia vastaan monta kertaa oli näyttänyt uljauttaan ja persoonallista rohkeuttaan.

Lähdön edellinen ilta vietettiin keskustelussa keisarin kanssa, joka näytti olevan hyvin pahoillaan siitä että se hetki oli tullut, jolloinka heidän välttämättömästi täytyi sanoa toisilleen hyvästi. Puhelun pääaineena oli se kristillinen kirkko, jota hiljan oli alettu rakentaa ja jossa jumalanpalvelusta tuli pitämään Dallington, niinkuin hän oli saanut oppia yliopistolähetyksessä Sansibarissa.

Onnellisena siitä että kaikki oli käynyt hyvin, vaikka olikin pitänyt niiden harmillisten, välttämättömien syiden tähden viipyä, lähti Stanley matkaan 40 suurella veneellä ja samana päivänä lähti Sambuzi maata myöten viemään tuhatta miestä yhtymispaikalle Katongavirran rannalla.

Neljä päivää matkustettuaan pitkin rannikkoa saapui Stanley Dumoon, jonne hän oli jättänyt matkueen oltuaan poissa kolme kuukautta ja viisi päivää. Kaikki oli täällä hyvässä kunnossa.

Seitsemäntenä päivänä sinne palaamisen jälkeen alettiin marssia yhtymispaikkaan Katonga-joen rannalla, jossa matkue tapasi kenraali Sambuzin ja hänen tuhat miestänsä. Stanley laittoi leirinsä noin puolen penikulman päähän kenraalista ja otti haltuunsa kokonaisen kylän, jossa oli runsaasti ruokavaroja.

Täältä tehtiin matkaa eteenpäin, ensin kauniiden, hymyilevien seutujen läpi, sitten autioimman maiseman, joka aina mitä lännemmäksi tultiin, sai sitä vuorisemman luonteen. Maisema muuttui vähitellen korkeaksi vuorimaisemaksi — paljaita ja monihuippuisia vuorenharjuja näkyi, sekä yksinäisiä, kallioisia mäkiä, joita erotti aallonmuotoiset maantienoot. Joka päivä nähtiin kaksi tai kolme tavattoman korkeata vuorta, joiden rinnalla kaikki muut vajosivat ihan mitättömiksi; ne olivat suureksi hyödyksi, kun Stanley niiden johdolla helpommin voi määrätä marssin eikä niin helposti erehtynyt tiestä.

Tammikuun 2 p. kulki matkue erään joen poikki ja tuli viholliseen maahan Unyoro, ja leiriintyi muutamiin kyliin.

Viisipäiväisen marssin kuluessa vihollisessa maassa ei yhtään maan-asukasta ollut vielä näkynyt, jonka vuoksi Stanley pelkäsi salahyökkäystä. Lopuksi huomattiin muutamia miehiä, jotka selittivät, että matkue pelkäämättä voi kulkea eteenpäin, vaikka sanoivat epäilevänsä, pääsisikö se enää takaisin, joll'ei se hankkisi siipiä ja lentäisi lintuparvena. Stanley äkkäsi myöskin sattumalta muutamia maan-asukasten piilopaikkoja korkeassa ruohossa ketojen takana. Jonkun matkan päässä kylästä nähtiin joukko syviä kuoppia, joihin oli pienet, ympyriäiset sisäänkäytävät. Lähemmin tutkittaessa huomattiin, että nämä erityisten käytävien kanssa olivat isompien luolien yhteydessä, jotka muodostavat yhtä monta huoneusta. Näitä maanalaisia asumuksia löytyy hyvin lukuisasti eteläisessä Unyorossa.

Vielä muutaman päivän marssittuaan tuli matkue omituisen villiin ja kauniisen maahan, Afrikan Sveitsiin.

Vuorenhuippuja, kallion-ulkonemia, keilanmuotoisia ja holvimaisia mäkiä kohosi joka suunnalla, ja jääkylmät virrat luikertelivat esiin halenneiden ja alasvierreiden kallioiden välissä tai kovasti kohisten laskivat eteenpäin luonnon tekemien kivisiltain alitse.

Kohta päivällisen jälkeen saapui pääjoukko erään vuoriharjun huipulle, joka oli 5,600 jalkaa korkealla merenpinnasta, ja josta kaukaa alhaalta näki ketoja, puutarhoja ja kyliä kuningas Ruigin väkirikkaasta maasta. Etujoukon äkkinäinen esiintyminen säikähtyneiden maan-asukasten luo, sen liehuva lippu ja kova rummunpärinä olivat silmänräpäyksessä saattaneet kauniin, hymyilevän maiseman kansattomaksi ja jättäneet vapaan avoimen tien päävoimalle.

Alaslaskeutuminen tapahtui niin odottamattomasti, että asukkaat olivat aivan tietämättömiä siitä, ketä matkuelaiset olivat ja mistä maasta ne tulivat. Noin kymmenen henkilöä otettiin kiinni ja päästettiin irti, sittenkuin he olivat saaneet lahjaksi kankaita ja helmiä; heidän piti sitten päälliköilleen kertoa, että Sambuzi oli tuonut mukanaan valkoisen miehen, joka halusi nähdä järveä ja pyysi lupaa saada oleskella muutaman päivän maassa tulematta häirityksi; että valkoisella miehellä oli aikomuksena maksaa kaikki, mitä muukalaiset nauttivat; ett'ei hän tahtonut valloittaa yhtään kylää eikä vahingoittaa kenenkään omaisuutta, vaan tehdä leirinsä matkojen päähän kylistä; hän pyysi niitä maan-asukkaita, joilla oli jotain ruokatavaroita myytävänä, tulemaan sinne; he saisivat maksun kankaissa, helmissä, kuparissa tai messingissä. Hän pyysi heitä olemaan vakuutettuja siitä, että niin kauvan kun he itse eivät antaisi mitään aihetta taisteluun, rauha pidettäisiin eikä ketään hätyytettäisi.

Seuraavana päivänä saatiin vastaukseksi, että maan-asukkaat eivät olleet tottuneet muukalaisiin, eivät pitäneet siitä että niitä tuli maahan, että Stanleyn sanat kyllä olivat hyviä, mutta että he kuitenkin olivat vakuutettuja siitä, että hänen aikeensa olivat pahoja; hänen täytyi sen vuoksi olla valmiina heidän kanssansa taistelemaan seuraavana päivänä.

Tämän vastauksen toi noin 300 maan-asukasta, ja sittenkun he olivat toimittaneet asiansa, vetääntyivät he takaisin.

Tämä sodanjulistus peljästytti Ugandalais-päälliköitä; alemmat päälliköt ja Mtesan henkivartiat tulivat varsinkin rauhattomiksi, ja myrskyinen kokous pidettiin, jossa he käyttivät kaiken kaunopuhelijaisuutensa saadakseen Stanleyn kääntymään takaisin, johon mielipiteesen myöskin Sambuzi yhtyi.

Stanley koetti kaikkia keinoja saadaksensa heitä pysähtymään, mutta kun tämä näytti mahdottomalta, päätti hän mukaantua pakkoon ja kääntyä takaisin, sillä Sambuzi oli taipumaton.

Muutamia päiviä myöhemmin, kun matkue levähti, lähetti Stanley kirjeen Mtesalle, jossa hän ilmoitti hänelle Sambuzin ei laisinkaan tehneen sitä, mitä hän oli luvannut ja että hän sitä paitsi oli varastanut kolme säkkiä helmiä.

Kun Mtesa sai kirjeen, hämmästyi hän, tuli häpeään ja raivoon. Kirjeentuojan täytyi kovalla äänellä kertoa kaikki, mitä oli tapahtunut Sambuzin ja Stanleyn välillä. Mtesa ja hänen päällikkönsä kuuntelivat tarkkaavaisesti ja kertomusta keskeytti keisari usein kiivailla huudahduksilla ja uhkaavilla sanoilla.

Sen jälkeen lausui Mtesa:

"Te näette nyt, kuinka minun kansani saattaa minut häpeään. Tämä on kolmas kerta kun he ovat saaneet minun rikkomaan lupaukseni valkoisille miehille. Mutta Sunaan, minun isäni haudan nimessä (voimakas vala Ugandassa) minä olen opettava Sambuzille ja teille kaikille, ett'ette te saa rankaisematta pitää pilkkananne kabakia! Stamlee tuli tälle järvelle yhtä paljo minun etuni vuoksi kuin omansakin, mutta te näette nyt, kuinka minun aikomukseni saattaa mitättömiksi tuommoinen alhainen orja kuin Sambuzi, joka uskaltaa esiintyä mahtavampana kuin minä itse vieraani edessä. Koska minä tohdin olla niin epäkohtelias vieraalleni, kuin tämä mies on ollut Stamleelle? Sinä", sanoi hän kiukkuisena henkivartiostonsa päällikölle, "ota mukaasi sotaväkeä, valloita Sambuzin maa ja tuo hänet vangittuna minun luokseni. Sinä, Dallington", sanoi hän sitten lähetysoppilaalle, joka oli jätetty hänen hoiviinsa, "rupea kirjoittamaan kirjettä Stamleelle. Pyydä häntä tulemaan Katongaan vielä kerran, jolloin me 60,000:lla, ei, 100,000:lla miehellä viemme hänet Muta Nzigeesen ja viivymme siellä siksi, kunnes hän on saanut työnsä päättymään. Sano hänelle, että jos nämäkin väistyvät, saa hän itse, millä tavalla tahtoo, rangaista jokaista päällikköä, joka kääntyy takaisin Ugandaan."

Kauan ja tyynesti mietittyään katsoi Stanley kumminkin, ettei ollut viisasta tuhlata aikaa tällä tavalla; sitä paitsi olisi niin järjestämätön joukko vaikea pitää kurissa ja tuottaisi epäilemättä onnettomuutta matkueelle, joka nyt myöskin oli liian kaukana Muta Nzigeestä. Hän kirjoitti tästä päätöksestään Mtesalle ja lopetti kirjeen monilla kiitoksilla hänen ystävällisyydestään ja sydämellisillä jäähyväisillä.

Vastaisen varaksi päätti Stanley, näiden vastoinkäymisten varoittamana, olla enää riippumatta jonkun muun miehen juonista, voimasta tai suosiosta.

Helmikuun 25 p. saapui matkue arapialaiseen kylään Kasurroon Karagweessä.