Kuningas Rumanika. Neekerien kylpypaikka.

Kasurron on tehnyt tärkeäksi kaksi tai kolme täällä asuvaa rikasta arapialaista kauppamiestä. Kylä on syvennyksessä eli laaksossa, joka on runsaasti 1,200 jalkaa alempana kuin ympärillä olevien vuorien huiput, ja erään joen lähteillä, joka juoksee itään ja sittemmin pohjoiseen Aleksandra-Niiliin. Stanley päätti käydä kylän kuninkaan, vanhan Rumanikan puheilla.

Kuningas oli jo saanut tiedon aijotusta luonakäynnistä, ja kolmantena päivänä siitä kun oli sinne saapunut, meni Stanley arapialaisten Hamed Ibrahimin ja Sayid hen Saysin kanssa Rumanikan, Karagween kuninkaan ja Mtesan alikuninkaan luoksi.

Viheriällä rinteellä oli Rumanikan kylä, vahvan, pyöreän aitauksen ympäröimänä.

Ei viipynyt kauan ennenkuin Stanley näki olevansa satojen ihmisten piirittämänä, useimmat nuorukaisia ja kaikki, jotka eivät vielä olleet täysikasvuisia, ihan alastomina.

"Ketä on nämä?" kysyi hän Hamedilta.

"Muutamat nuorimmista ovat Rumanikan poikia", vastasi hän.

Rumanikan pojilla, joita oli elätetty maidolla, näytti olevan merkillisen hyvä terveys. Heidän öljymäinen, musta ihonsa kiilsi, niinkuin jos rasvasolusto sen alla olisi sulamaisillaan kuumuudessa, ja heidän pyöreät ruumiinsa olivat kankeat kuin rumpunahka. Heillä oli suuret, kirkkaat silmät, jotka sädehtivät elämänilosta.

Pian vietiin Stanley siihen majaan, jossa Rumanika odotti, ja hän otti vieraansa vastaan sangen hyväntahtoisella ja isällisellä hymyllä.

Ei ollut ihmeellistä että käskeväinen, vallanhimoinen ja vilkasluontoinen Mtesa kunnioitti ja rakasti tätä lempeämielistä pakanaa. He eivät tosin olleet koskaan nähneet toisiaan, mutta Mtesan palvelijat olivat kuvailleet häntä, ja kun he olivat koko mestaria matkimisessa, oli Rumanikan lempeä, sointuisa ääni tullut hänen korviinsa yhtä uskollisesti, kuin ne ystävälliset tervehdykset, joita he olivat tuoneet häneltä.

Kuningas, joka istui puettuna punaiseen viittaan, näytti tavallisen kokoiselta mieheltä, mutta kun hän nousi ylös, huomasi Stanley hänellä olevan 6 jalkaa 6 tuumaa pitkän jättiläisruumiin, ja kun he kulkivat vieretysten, ei Stanley ulottunut korkeammalle kuin hänen olkapäihinsä saakka.

Hän kuunteli vilkkaalla tarkkaavaisuudella joka kysymystä, mitä Stanley teki hänelle. Kun Stanley puhui, käski kuningas ystäviänsä olemaan vaiti ja nojautui eteenpäin jännittäen huomiotansa. Jos kysymyksenä oli saada tietää jotakin paikkakunnan maantieteestä, hän lähetti kohta noutamaan jonkun, joka erittäin tunsi kysymyksessä olevan seudun ja pani hänen tekemään tarkan selon siitä.

Hän selitti olevansa erittäin mielistynyt siihen, että Stanley aikoi matkustaa hänen maansa läpi. Se oli hänen mielestään maa, jota valkoisten miesten pitäisi tuntea. Siinä oli joukko järviä ja jokia ja vuoria ja lämpimiä lähteitä ja paljo muuta hyvää, josta ei mikään muu maa voinut kerskailla. Hän lopetti kehottamalla Stanleytä kuletuttamaan veneen erääsen järvistä ja purjehtimaan sen ympäri.

Maaliskuun 6 p. oli Frank vedättänyt veneen maallenousupaikasta Kazingan luona Windemere-järvelle, ja seuraavana päivänä saattoi Rumanika Stanleytä juhlallisesti järven rantaan. Puoli tusinaa kiilloitetusta vaskesta tehtyjä raskaita renkaita koristi hänen sääriään, ranteilla oli hänellä samasta metallista tehdyt renkaat ja olkapäiden yli riippui tulipunainen villaviitta. Hän kulki pitkillä askeleilla, nojaten seitsemän jalan pituiseen sauvaansa. Rummunpäristäjät ja huilunpuhaltajat pitivät villiä soitantoa ja kirjavassa parvessa seurasi paitsi hänen poikiaan ja sukulaisiaan viisikymmentä keihäänkantajaa ja lukuisa joukko muuta kansaa.

Neljä miehitettyä kanoottia oli valmiina siellä kilpaa soutamaan veneen kanssa. Stanley ja kuningas asettuivat kilpasoutua katsomaan Kazingan rantatöyräälle.

Kilpasoutu veneen ja kanoottien kesken Windemere-järvellä Karagweessa 1,200 rauhallista mustaa maan-asukasta katsojina! Se oli aivan uusi taulu. Rumanika sädehti riemusta katsellessaan odotettua huvia. Hänen poikansa, jotka istuivat hänen ympärillään katseet kiinnitettyinä isän kasvoihin, näyttivät yhtä ihastuneilta. Utelijaat maan-asukkaat ilmoittivat myöskin mielihyvänsä.

Kilpasoutu päättyi pian. Erotus ei näkynyt olevan suuri, mutta kilpailu herätti sanomatonta huvia. Seisoen pitkine airoineen ja maanmiestensä huutojen kiihottamina koettivat kanootinsoutajat kaikin voimin päästä ensiksi perille, kun wangwanat puolestaan rannalta yllyttivät veneen miehistöä kovimpiin ponnistuksiin.

Seuraavana päivänä aloitettiin Windemeren ympäripurjehtiminen. Järven suurin pituus on sateisella vuodenajalla noin yksi ja yksi kolmasosa penikulmaa ja sen suurin leveys kolme virstaa. Se on pisin etelään ja pohjoiseen, ruohoisten, 1,200 à 1,500 jalan korkuisten vuorten ympäröimänä.

Päätettyään ympäripurjehtimisen meni Stanley jalkasin muutamien oppaiden kanssa katsomaan lämpimiä lähteitä, joita oli läheistössä. Tie kulki pohjoiseen päin pitkin erästä korkeata vuorenharjua, ja sen jälkeen pitkin kiertelevää viheriäistä laaksoa. Täällä nähtiin seitsemän sarvikuonoa, joista kolme oli valkoista ja toiset neljä tumman ruskeata.

Erään joen rannalla nähtiin tumman ruskea, kaksisarvinen virtahepo. Stanley hiipi jättiläisen luo tulematta huomatuksi ja lähetti hänelle luodin juuri korvan taakse, niin että eläin pyllähti kuolleena maahan.

Elukasta saatu liha oli tervetullutta ruoaksi. Stanley leiriytyi täällä, huolimatta niistä viileistä vuorituulista, jotka jo illan suussa tulivat hyvin tuimiksi. Maan-asukkaat kokosivat kumminkin polttopuuta yltäkyllin ja, huomatessaan tuota huvittavaa ja tärkeätä tointa, lihan paistamista, roihuvien liekkien ääressä, eivät he näyttäneet tuulesta paljo välittävän. Paikka oli hyvin tiheäpuinen ja jylhä.

Suuria babiaania ja pitkähäntäisiä apinoita kirkui ja rääkätti puissa, joiden oksat ratisivat ja heiluivat, kun nämä eläimet ajoivat toisiaan takaa puusta toiseen.

Kun Stanley muutamia päiviä marssittuaan tuli lähteille, oli näiden luona joukko sairaita eri paikkakunnista, sillä, kuten oli luultavaa, ne ovat joka paikassa Karagweessa ja ympärillä olevilla seuduilla suuressa maineessa terveellisyydestään.

Maan-asukkaat kehuivat näiden lähteiden vettä suuresti. Ihotautia vastaan se — tai ehkä pikemmin tarkempi puhtaanapito — on näyttänyt hyvin tehokkaalta. Oli erittäin omituinen näköala, kun katseli tätä kylpypaikkaa keski-Afrikassa kylpyvieraineen, joita ei mikään ylellisyys vaatetuksessa vaivannut. Niinä harvoina päivinä, jotka Stanley viipyi täällä, tuli ja meni maan-asukkaita suurissa laumoissa ja pieni laakso tarjosi vilkkaan taulun pulikoitsevine, meluavine ja laulavine kylpyvieraineen.

Palattuaan Rumanikan luokse koetti Stanley hankkia itselleen enemmän tietoja seudusta, jossa hankkimisessa kuningas oli hyvin avulias. Hyvä suhde heidän välillään tuli yhä ystävällisemmäksi, ja vihdoin Rumanika näytti Stanleylle aartehistonsa.

Tämä oli ympyriäinen maja, ulkomuodoltaan näyttävä holvatulta tornilta, ja oljilla peitetty. Se oli noin 30 jalkaa läpimitaten.

Aseita ja muita kaluja messingistä, vaskesta ja raudasta oli täällä, kaikki hyvässä järjestyksessä, ja näkyi selvään ettei Rumanika pidellyt huolimattomasti aarteitaan.

Siellä oli kuusitoista köntikästä messinkistä ankankuvaa, varustettuja vaskirenkailla, kymmenen huonosti tehtyä messinkihirveä, kymmenen vaskista päätöntä lehmää. Sitä paitsi mainion hyvästi tehtyjä rautaisia sotakirveitä, kaksiteräisiä heittokeihäitä, useita erittäin teräviä säiliä, 8 tuumaa leveitä ja 18 tuumaa pitkiä, sekä mainion hyviä keihäitä. Siellä löytyi myöskin aimo veitsiä, oikein piilujen näköisiä, terät kiilloitettuina. Muutamia vaatekappaleita, mustia ja punaisia, raitaisia ja muun näköisiä, valmistettuja ruohosta, oli myöskin täällä. Ne olivat merkillisiä hienoudestaan, ja niitä voi todella verrata pumpulikankaisiin. Kuninkaallinen istuin oli mestarikappale maan sorvaustaiteesta: se oli nimittäin koverrettu yhdestä ainoasta pumpulipuun palasta. Paitsi näitä näytteitä maan taiteesta, oli siellä puisia juoma-astioita, pikaria, talrikkia ja maitovatia, kaikki siistiä ja kauniita. Tulisijana oli aivan pyöreä, hyvin aistikkaasti rakennettu liesi rakennuksen keskellä. Lattialla seinien vieressä oli kasattuna arapialaisilta ystäviltä saatuja lahjoja, niinkuin esim. raskaita vaskitarjottimia ja muutamia tinaisia kansia. Erään eurooppalaisen lahjoittamaa rihlapyssyä ei saa unohtaa, sillä se oli kunniasijalla ja Rumanukalla oli usein tapana katsella sitä erityiseksi huvikseen, koska se muistutti häntä hänen valkoisista ystävistään.

Suuret rummut, joita, luvultaan 52 kappaletta, oli asetettuna rakennuksen ulkopuolelle, panivat jo ulkonäöllään aavistamaan sitä kauheata ääntä, millä uutta kuuta tervehditään tai sodanmerkkiä lyödään.

Viivyttyään yhden kuukauden Kasurrossa, jonka ajan Stanley yksinomaan oli käyttänyt tutkimusmatkoihin läntisessä Karagweessa, jatkoi retkikunta Maaliskuun 26 p. matkaansa, mutta tuli Huhtikuun 7 p. maan-asukasten vihollisuuden vuoksi estetyksi tunkeutumasta edemmäksi siihen suuntaan, johon hän ensin oli aikonut.

Tammikuun 17 p:stä 1875 Huhtikuun 7 p:ään 1876 oli Stanley ollut toimessa etsiä Niilin eteläisimpiä lähdehaaroja, aina niistä soisista tasangoista ja viljellyistä seuduista alkaen, joista ne alkavat, siihen suureen järveen saakka, jonka nimi on Viktoria-järvi. Hän oli kulkenut pitkin koko tätä laajaa järveä, tunkeutunut joka lahteen, joka poukamaan, joka soppeen, tehnyt tuttavuutta melkein joka villin ihmisluonnon lajin kanssa — lempeän ja rauhallisen, julman ja luokseen laskemattoman, vierasvaraisen ja tylyn, jalon sekä konnamaisen; hän oli nähnyt villien sodankäyntiä ja katsonut, kuinka he olivat pesseet käsiään toistensa veressä hirmuisella voitonriemulla ja hillitsemättömällä iloisuudella; viisi kertaa oli heidän sodan ja murhan halunsa saattanut hänelle kärsimyksiä, ja hän oli kadottanut monta miestä heidän pahuutensa ja villiytensä vuoksi; hän oli matkustanut satoja penikulmia edestakaisin pitkin Viktoria-järven pohjaista rannikkoa, ja lopuksi hän oli lukuisan joukon kanssa tunkeutunut niiden suurten maiden läpi, jotka ovat Muta Nzigeen ja Viktoria-järven välillä sekä myös saanut tilaisuuden nähdä yhden lahden tuosta ensinmainitusta järvestä. Voimatta löytää turvallisia leiripaikkoja järvenrannoilla, hän oli lakannut pitemmistä tutkimuksista tälle suunnalle ja vetäytynyt etelään Aleksandra-Niilin varrelle. Tämä on suurin niistä jo'ista, jotka juoksevat Viktoria-järveen ja johon juoksee kaikki pienemmät purot lännestä ja lounaasta. Suurella kärsivällisyydellä hän oli tutkinut puolen sen juoksusta, siksi kun hän voimatta varojen puutteesta tyydyttää Aleksandra-Nyanzan seuduilla asuvien roistomaisten heimojen saaliinhimoisuutta ja tahtomatta vasten maan-asukkaiden tahtoa tunkeutua eteenpäin, hänen oli täytynyt Huhtikuun 7 p. jättää ne seudut, joissa Niilin lähteet ovat, ja kääntää katseensa Tanganikaa kohden.

Onko Viktoria-Nyanza yksi järvi vai kuuluuko siihen viisi järveä, kuten Livingstone ja muut olivat ilmoittaneet? Tämä kysymys oli nyt luotettavasti ratkaistu ja suurin sisäjärvi Afrikan mannermaalla oli nyt koko äärettömässä laajuudessaan voitettu tieteelle ja vastaisen sivistyksen mahdollisuudelle.