Ugandan maa ja kansa.

Jos tahtoo nähdä afrikalaisen miehuuden ja kauneuden täysimmässä kehityksessään, on käytävä päiväntasaajan seuduilla, niillä seuduilla, joissa Stanley nyt oleskeli, joiden asukkaat elävät pisangipuun viileässä varjossa ja sen tuotteliaan luonnon helmassa, joka on näiden maanpaikkojen tunnusmerkkinä. Eurooppalainen matkustaja katselee ihmetyksellä banaaninlehtien tavatonta pituutta, niiden ihmeellistä vihannuutta ja loistoa, mahdottoman suuria runkoja, suuria ja lukuisia hedelmiä, lihavaa maan-alaa ja sen tyhjentymätöntä hedelmällisyyttä, alinomaa kevääntapaista vehreyttä ja huikaisevaa auringonpaistetta; mutta hän huomaa samalla että ihmiset hyvin sopivat yhteen tämän luonnon kanssa ja että he lajissaan ovat yhtä täydellisiä kuin kypsät banaanit, jotka riippuvat heidän päidensä päällä.

Jo näiden ihmisten kasvojenpiirteetkin näyttävät sanovan: "me elämme maassa, jossa on runsaasti viiniä, maitoa, voita ja hunajaa, hedelmällisiä niittyjä ja laaksoja". Maan-alan voima, joka ei tunne ollenkaan lepoa, näyttää valuneen heidänkin suoniinsa. Rauhattomat, vilkkaat ja kiiltävät silmät näyttävät saaneen itseensä auringonsäteitä. Pronssinväriset, sametinhienoiset, rasvalla voidellut vartalo, kohoavat suonet, selvästi huomattavat jäntereet kyljissä ja käsivarsissa, kaikki ilmoittaa sitä kiivasta ja tulista luontoa, joka heillä on.

Ugandan talonpoika on iholtaan tumman ruskea, puhdas, siisti ja vaatimaton. Hänen yllään on aina tuhanvärinen kuorikutomuksista tehty puku, joka sidotaan olkapään yli ja joka ulottuu aina jalkoihin saakka. Hänen asuntoaan ympäröi puutarha, jaettu useampiin palstoihin, joiden välillä pienet polut luikertelevat. Täällä kasvaa rehottaa suuria bataattia, jamsia, viheriäisiä herneitä ja suuria papuja. Muutamat kasvit ryömivät pitkin maata, toiset taas känkeilevät ylös tukia myöten, niinkuin peltoa pavut, virna ja tomaatit. Puutarhan ulkoreunoilla näkee kuuman ilman-alan kasvia, kahvipensaita ja tupakantaimia. Molemmin puolin on pieniä maanpalstoja, joissa kasvaa hirssiä, seesamia ja sokuriruokoa. Asuinhuoneuksen ja pihan takapuolella on laajoja aloja istutettuja banaani- ja pisangipuita sekä viljakenttiä, joista omistaja pääasiallisesti elää. Hän valmistaa oman maansa tuotteista sekä viininsä että väkevän oluensa. Siellä täällä näkee banaanirunkojen välillä varjokkaita viikunapuita, joiden kuoresta hän tekee vaatteensa. Istutusmaiden taakse on jätetty jotensakin iso ala, joka on laitumena sekä hänen että naapurien vuohille ja nautaeläimille.

Taloa ympäröi korkea, vahva ruoko-aitaus. Pihalla tavataan ensin pieni nelikulmainen maja, pyhitetty perheen suojelushengelle. Tälle tuodaan uhreina etanankuoria, pieniä savipalloja ja katajan palasia.

Sivukäytävän kautta tullaan sitten sisäpihalle. Mikä täällä ensin pistää silmiin on suuri, keilanmuotoinen, kauniisti rakennettu kota. Katto, joka on jotenkin suuri, pistäytyy esiin ruokoliisteineen kummallakin puolen.

Majojen muotoja Keski-Afrikassa.

Kota on hyvin suuri ja kodikas. Kohta sisään-astuessa tuntuu se vähäsen pimeältä, mutta silmä tottuu pian hämärään. Kaikkien ensiksi herättää huomion se seivästen paljous, jolla kodan sisusta on täytetty katon kannattamista varten. Kaikki tämä vaikuttaa sen että luulee olevansa pimeässä loukossa tiheän metsän keskellä. Seipäiden tarkoituksena on myöskin johdattaa omistajaa ruokahuoneesen, mutta yöllinen murtovaras tai sisälle-astuva muukalainen eksyisi varmaan niiden paljouden vuoksi. Seiväsrivit muodostavat nimittäin erityisiä käytäviä, joita myöten kodan asukkaat voivat löytää tiensä mihin paikkaan tai minkä esineen luo haluavat.

Kota on jaettu kahteen osastoon, etumaiseen ja taemmaiseen. Väliseinänä on pystyssä olevia ruokoja, vähäsen raollaan keskipalkalla, niin että isäntä, tulematta itse nähdyksi, voi nähdä kaikki sisääntulijat.

Taemmaisessa huoneessa on seiniä pitkin asetettuna joukko sänkyjä isännän ja hänen perheensä tarpeeksi. Oven päällä kodan sisäpuolella näkee erityisiä taikakapineita, joille isäntä uskoo talon ja omaisuuden varjelemisen.

Muutamia huone- ja talouskaluja on, mutta ne ovat harvat luvultaan ja huonoa laatua. Edellisiin luettakoon kaksi kirveellä-veistettyä tuolia ja eräänlainen pöytä maanasukkaiden lautapeliä varten; jälkimäisiin noin puoli tusinaa saviruukkua ja muutamia pajunoksista ja ruohoista tehtyä kopsaa. Vähäsen niinikangasta, pari keihästä, kilpi, tynnyri, yksi tai kaksi sirppiä, pari puutarha-kuokkaa, muutamia pahkurasaumoja ja piipunvarsia sekä kaukalo banaaniviinin valmistamista varten, siinä on muu osa talon irtaimistosta.

Isännän oman kodan takana on kaksi pienempää yksinkertaisemman näköistä kotaa ja niitä ympäröi myöskin pihat. Nämä ovat perheen naispuolisia jäseniä varten. Jos menee sisälle näihin, näkee toisia sotkemassa banaania mehun pusertamista varten, joka mehu käyneenä on hyvin suloisen makuista; toiset erottelevat ruohokasvia, joita käytetään lihakeittoihin, lääkkeiksi tai taikomisiin, toiset taas asettavat tupakanlehtiä kuivamaan, sill'aikaa kun vanhat imevät pitkiä piippuja ja muille kertovat tapauksia elämästään.

Suurin osa kansasta nauttii runsasta, hyvää ja vaihtelevaista ravintoa ja asuu niin mukavasti kuin heidän tarpeensa vaativat; he ovat melkein kaikki naimisissa ja turvattuina vihollista vastaan, niin suuresti kuin voi olla mahtavan hallitsijan alamaisena, kun hallitsijalla on käytettävinään lukemattomia mahdottoman suuria joukkoja asekuntoisia ja sotaisia miehiä. Kuitenkin on yksi seikka, joka puuttuu talonpojan onnesta — hänellä ei ole mitään turvaa hallitsijaansa vastaan.

Luokaamme nyt silmäys Ugandan keisarin asuntoon.

Ugandan keisarin asunto.

Näkee kukkulan suurine keilanmuotoisine kotineen, joiden katot pilkottavat korkean ruokoaidan yli pisanki- ja banaani-puiden runsaiden lehdistöjen välistä. Kukkulan rinteillä näkyy tasaisia, leveitä pensailla-aidattuja teitä, joita ruokoaidat rajoittavat; näiden takana näkee joukon harmaita kotia, joita polttava aurinko valaisee ja varjoisat lehdot ympäröivät. Tiet ovat täynnä kirjavapukuisia maan-asukkaita. Valkeat vaatteet loistavat siellä ja täällä auringon paisteessa ja eroavat jyrkästi punaisista ja ruskeista. Kansaa menee ylös keisarilliseen palatsiin kukkulan huipulla, mutta kun ei kukaan vielä pääse sisään, kokoontuvat he ympäri portteja, tekevät toisilleen "hyvän-päivän" ja lörpöttelevät keskenään.

Äkkiä lakkaa hälinä ja kuuluu vaskirummun pitkäveteinen, kumiseva ääni, joka on sen merkki että keisari nyt istun valta-istuimellaan. Portit avataan ja joukko sotapäälliköitä, sotamiehiä, talonpoikia ja muukalaisia syöksee yhdessä mylläkässä kahdeksan tai kymmenen pihan yli vastaanotto-saliin.

Perällä tässä huoneessa, johon tulee valo leveästä ovesta, näkyy mies, puettuna valkoiseen pukuun ja korko-ompeluilla kaunistettuun, tulipunaiseen nuttuun. Hän istuu valta-istuimella ja häntä vartioi molemmin puolin kaksi keihäillä varustettua sotamiestä ja kaksi pyssysoturia. Päälliköt ja korkea-arvoiset henkilöt, jotka äskettäin riensivät sisään porteista, kumartavat syvään hänen edessään, muutamat suutelevat, muhamettilaisten tavan mukaan, hänen oikean kätensä kämmentä ja rystyitä, toiset seuraavat maan alkuperäistä tapaa ja heittäytyvät alas tomuun; he ojentavat kätensä keisaria kohden, notkistaessaan polvensa ja huutaessaan tervehdyksen, jonka jälkeen kaikki, arvonsa mukaan, menevät paikoilleen. Kaksi pitkää riviä istuvia miehiä muodostuu siten pitkin ruokopeittoisia seiniä salissa. Kaikki kääntävät kasvonsa huoneen keskiosaan päin, joka on jätetty tyhjäksi muukalaisia, rukoilijoita ja semmoisia henkilöitä varten, jotka tulevat saapuville asioimis- tai oikeudenkäynti-hommissa.

Keisari näyttää nuorelta mieheltä, viidenkolmatta ja viidenneljättä vuoden vaiheilla olevalta. Hänen kasvonsa ovat hienot, lempeät ja aivan rypyttömät; parta on ajettu ja päätä peittää fez, punainen turkkilainen lakki. Paljaat jalat lepäävät leopardinnahalla, jonka toisessa päässä näkee kiillotetun, valkoisen norsunhampaan ja likellä sitä yhdet karmosiinipunaiset turkkilaiset tohvelit. Oikean käden pitkät sormet pitävät arabialaista käyrää sapelia kultakahvasta; vasen lepää ojennettuna polvella.

Melkein kaikki korkeimmat palvelushenkilöt hovissa osaavat kirjoittaa arapialaista kirjoitusta. Keisari ja useat päälliköistä osaavat sekä lukea että kirjoittaa arapian kieltä erittäin helposti ja he käyttävät usein tätä taitoansa, kun he lähettävät sanoja toisilleen tai vieraille, jotka asuvat kaukana. Paperin sijasta käyttävät he hyvin hienoja, ohuita pumpulipuun lastuja. Mtesalla on kymmenittäin sellaisia, joihin hän on kirjoittanut "viisaudenkirjansa", kuten hän kutsuu muistoja keskusteluistaan eurooppalaisten matkustajain kanssa. Jonakin päivänä arvelee ehkä joku utelijas matkustaja maksavan vaivan toimittaa käännös näistä keisarin muistiinpanoista.

Maan-asukkaitten näkö on erinomaisesti tarkka. Usein näkevät he paljaalla silmällä paremminkin kuin sotakiikarilla. Niiden kuulo on myöskin erittäin herkkä.

On todella ihmeellistä kuinka monella hyödyllisellä tavalla kekseliäs villi näissä seuduin osaa käyttää yhtä ainoata kasvia. Otamme esim. banaanipuun. Ensi katsannossa ja oppimattoman eurooppalaisen silmissä ei se näytä kelpaavan muuhun kuin kantamaan hedelmää, sillä runkoa ei voi käyttää polttopuuksi ja lehdet kuihtuvat pian eikä niissä ole mitään voimaa. Hedelmä, raakana tai kypsänä, on kansan etevin ruoka. Edellisessä tapauksessa kuorivat he ensin banaaninsa. Käärivät ne huolellisesti muutamiin banaanilehtiin, niin että kääre saa paketin muodon, kaatavat vähäsen vettä pataan ja keittävät kaikki höyryksi. Tämä tapa keittää kypsymättömiä banaania tekee ne jauhoisiksi ulkomuodoltaan ja antaa niille erittäin hyvän ja suloisen maun.

Banaanista saavat maan-asukkaat perin makeata viiniä, joka, sekoitettuna vähällä määrällä hirssiä, myös muodostaa jonkunlajista olutta. Banaaninlehtiä käytetään huoneiden kattamiseen, aitauksiin ja sänkyvaatteiksi. Niitä käytetään myös suojelemaan maitoa, vettä ja maitoastioita tomusta ja liasta, liinoina pöydillä, joille pannaan ruokaa, kääreenä ruokatavarain, niinkuin kypsien banaanien, voin, lihan, munain ja kalojen y.m. ympärillä, jota paitsi niitä joka päivä käytetään pusseiksi, kun keitetään puuroa.

Se viileä, täydellinen varjo, minkä banaanipuu antaa, on hyvin tunnettu. Runkoja käytetään välistä aidoiksi, niistä laitetaan usein myös teloja, kun siirretään raskaita möhkäleitä, tai kun maisin kuletetaan veneitä paikasta toiseen sotaliikkeiden niin vaatiessa. Sydämestä tehdään pesusieniä. Usein hieroo laiskuri mieluummin puun sydämestä itselleen tuoreen pesusienen puhdistamistaan varten, kuin menee pesemään itseään joessa, järvessä, lammessa tai lähteessä, tai viitsii nähdä sitä vaivaa että tuo astialla vettä saapuville.

Rungon syitä käytetään köysiksi ja ovat ne sopivia melkein kaikkiin tarkoituksiin, mihin niitä tarvitaan. Köyhimmät talonpojat tekevät myöskin rungosta jykeitä, mutta tarkoituksenmukaisia kiipiä, ja kalastajat laittavat siitä järvellä oloaan varten suuria aurinkohattuja. Monia muita sen käyttämisiä voisi luetella, mutta ylläoleva riittää näyttämään, että banaanipuun, sen oivallista varjoa lukuunottamatta, myöskin varustaa talonpojan: leivällä, perunoilla, viinillä, oluella, lääkkeellä, huoneella ja aidalla, sänkyvaatteilla, kankailla, paidoilla, pöytäliinoilla, käärepaperilla, rihmalla, nuoralla, köydellä, sienillä, kylvyllä, kilvillä, aurinkohatuilla, ja vieläpä veneilläkin. Yhdellä banaanipuulla on talonpoika onnellinen, lihava ja hyvinvoipa; ilman sitä on hän nälkäinen, tyytymätön ja kurja raukka, joka joka hetki odottaa itselleen kuolemaa.