Stanley Ugandan keisarin luona.
Reading edition
Kun Stanley ja hänen seuralaisensa olivat noin kahden peninkulman päässä Usavarasta, näkivät he ihmisiä tuhansittain asettuvan järjestykseen hiukan viettävälle maalle. Heidän tultuaan lähemmäksi käski Magassa ampuma-aseilla ilmoittamaan heidän tuloansa. Rannalla oleva kansa oli asettunut kahteen taajaan riviin, joiden kumpaisissakin päissä näkyi monta miestä, jotka pukunsa puolesta erosivat muista. Heillä oli karmosiinipunaiset, mustat ja lumivalkeat vaatteet yllänsä. Stanleyn lähestyessä rantaa kuului pyssynlaukauksia noista pitkistä riveistä. Magassan kanootit jakaantuivat oikean- ja vasemmanpuolisiin osastoihin, ja 200 tahi 300 kovalatinkista pyssyä ilmoittivat kaikille että se valkoinen mies, josta keisarin äiti oli unta nähnyt, oli noussut maalle. Lukuisat vaski- ja paassi-rummut sanoivat hänelle jymisevät tervetulijaiset; liehuttimia, lippuja ja viiriä leijaili ilmassa ja kansa huusi kovaäänisesti. Sangen hämmästyneenä tästä juhlallisesta ja komeasta tervehdyksestä läksi Stanley suurta lippua kohti. Sen läheisyydessä seisoi lyhytkasvuinen mies puettuna karmosiinipunaiseen levättiin, jonka alla hänellä oli valaistusta pumpulikankaasta tehty valkoinen puku. Magassa, joka jo oli kiirehtinyt maalle, lankesi kunnioittavasti polvilleen tämän miehen eteen, ja käännyttyään Stanleyn puoleen ilmoitti tämän miehen olevan "katekiron" eli pääministerin. Stanley kumarsi ja tämä vastasi hänen tervehdykseensä vielä sirommin ja syvempään kumartaen. Stanley tuli aivan hämmästyneeksi ja hämilleen tästä ruhtinaallisesta vastaanotosta.
Stanleyn saapuminen Ugandan keisarin luo.

Kaksitoista hyvinpuettua maanasukasta astui sitte esiin, tarttui hänen käteensä ja sanoi hänet tervetulleeksi Ugandaan. Katekiro nyykäytti päätään, ja lukuisien rumpujen rämistessä, jotka tekivät kaiken kanssapuheen mahdottomaksi, kulkivat he vierekkäin ja tuhansien uteliasten seuraamina erääsen pihaan. Joukko ruohokattoisia majoja oli ympyränmuotoisesti erään suuremman rakennuksen ympärillä, jonka sanottiin aiotun Stanleyn asunnoksi.
Katekiro ja monta päällikköä seurasivat Stanleytä hänen uuteen majaansa, ja heidän kesken syntyi hyvin tuttavallinen keskustelu.
Lukemattomia kysymyksiä sateli Stanleyn terveydestä, hänen matkastaan ja sen tarkoituksesta, Sansibarista, Euroopasta ja sen kansasta, järvistä ja taivaista, auringosta, kuusta ja tähdistä, enkeleistä ja perkeleistä, lääkäreistä, papeista ja käsityöläisistä yleensä. "Kaikkitietävien" kansakuntien edustajana täytyi hänen käydä mitä ankarin tutkinto. Sitte muuttui juhlallinen mieliala ystävällisemmäksi. Pitkiä, laihoja, jänteviä, mustia käsiä tarttui Stanleyn käteen, ja muutamia miehiä kiiruhti heti ilmoittamaan kabakalle, että tämä valkoinen mies oli älyniekka, että hän tiesi kaikki ja oli erinomaisen kohtelias ja seuraa rakastava. Kabakan sanottiin silloin "hieroneen käsiään aivan kuin olisi päässyt jonkun aarteen omistajaksi".
Vahvemmaksi todistukseksi edullisesta arvostelmastaan Stanleystä lahjoittivat he hänelle neljätoista lihavaa härkää, kuusitoista lammasta ja vuohta, sata kimppua banaaneja, kolme tusinaa lintuja, neljä puuastiallista maitoa, neljä kappaa bataatteja, viisikymmentä tähkää vastaleikattua maissia, kopallisen riisiä, tiun tuoreita munia ja kymmenen ruukullista palmuviiniä. Keisarin hovimestari, joka kulki kaikkien niiden etunenässä, jotka kantoivat tahi veivät hevosella kaikkia näitä erilaisia ruokavaroja, lankesi polvilleen Stanleyn eteen ja sanoi:
"Kabaka lähettää salaams ystävälleen, joka on matkustanut niin kauas häntä tavatakseen. Kabaka ei voi katsella ystäväänsä, ennenkuin tämä on aterioinut ja tuntee itsensä tyydytetyksi. Kabaka on lähettänyt orjansa tuomaan näitä hänen ystävälleen, hänen aterioidakseen. Yhdeksännellä tunnilla, kabakan ystävän levähdettyä, lähettää hän sanansaattajan pyytämään häntä tulemaan saapuville. Olen puhunut. Twiyanzi-yanzi-yanzi!"
Päivän yhdeksäs hetki lähestyi. Kaksi hovipoikaa, puettuina valkoiseen villapaitaan, vyöhyt tahi nauha vyöllä ja yllään pitkä kirjava kappale pumpulikangasta, joka riippui oikeanpuoliselta olkapäältä jalkoihin saakka, tulivat ja ilmoittivat määräajan olevan kulunut. Stanley läksi heidän kanssaan ottaen mukaansa miehistöstä viisi miestä, jotka olivat kivääreillä varustetut ja kulkivat hänen kummallakin puolellaan. Astuttiin pitkin lyhyttä, leveää katua, jonka päässä oli maja. Tässä istui keisari, Mtesa oli hänen nimensä, päällikkö-joukon ympäröimänä, jotka istuvassa tahi polvia-notkistavassa asennossa olivat järjestetyt kahteen, toisiaan vastapäätä oleviin riviin jonkun matkan päässä valta-istuimesta. Näiden rivien päissä oli rummunlyöjiä, vahteja, teloittajia, hovipoikia j.n.e. Kun Stanley miehineen lähestyi lähintä joukkoa, hajosi se, ja rummunlyöjät pärähdyttivät kovasti rumpujaan. Keisari nousi silloin seisoalleen ja meni Stanleytä vastaan. Silloin nousivat pystyyn kaikki polvillaan olevat ja istuvat rivit — kenraalit, överstit, päälliköt, ruoanlaittajat, hovimestarit, hovipojat ja teloittajat.
Keisari oli korkeakasvuinen, laiha, ulkomuodoltaan voimakas, hienokasvoinen ja suurisilmäinen neekeri; nyt oli hän puettu valkoiseen villapaitaan, jonka päällä oli kullattu vyöhyt ja musta vaippa. Hän puristi Stanleyn käsiä lämpimästi ja voimakkaasti, kumarsi jotenkin somasti ja pyysi häntä istumaan eräälle rantatuolille.
Tämä Stanleyn ja keski-Afrikan mahtavimman miehen ensimmäinen yhdessä-olo loppui molemminpuoliseksi tyytyväisyydeksi ja Stanley rupesi heti ensi silmänräpäykseltä tätä mustaa keisaria innokkaan ystävän tavoin suosimaan. Kasvultaan oli Mtesa keisari pitkä ja solakka. Hänellä oli erinomaisen kauniit ja hienot kasvonpiirteet. Suuret, säihkyvät, vilkkaat silmänsä loi hänen muodolleen erinomaisen ihanuuden. Hänen ihonsa oli tumman-punaisen ruskea. Häntä huvitti sangen kuulla kerrottavan eurooppalaisten hovien tavoista ja sivistyksen ihmeistä. Hän koitti niin paljon kuin suinkin voi olla valkoisten miesten tapainen. Kaiken, mitä hänelle kerrottiin, käänsi hän tavallisesti vaimoilleen ja päälliköilleen. Kauan aikaa juteltua, täytyi Stanleyn taas ottaa jäähyväiset levähtääkseen matkan jälkeen.
Noin kello 7 aikaan läksi Mtesa asunnostaan vahtien, hovipoikien, lipunkantajien, toitottajien, rummunlyöjien, päällikköjen ja orpanoivien maanasukkaiden ja muiden seuraamana. Noin kaksisataa hoviinsa kuuluvaa naista oli hänellä myöskin mukanaan. Kulkiessaan Stanleyn majan ohi lähetti hän yhden hovipojistaan kysymään, tahtoisiko Stanley tulla hänen luokseen. Hetken aikaa kuluttua siitä kuin Stanley oli tullut Mtesan luo, joka hovinsa ympäröimänä oli istautunut järven rannalle, kiiti eräästä mutkasta neljäkymmentä komeaa, keltaisen ruskeaksi maalattua kanoottia.
Kanooteissa istui yhteensä noin 1,200 henkeä. Kunkin kanootin kapteeni oli puettu valkoiseen villapaitaan ja somapoimeiseen turbaaniin. Laivaston päälliköllä oli paidan päällä karmosiinipunainen, kultaneuloksilla tiheään koristeltu nuttu ja päässä punainen lakki. Kukin kapteeni, joka kulki keisarin ohi, tarttui kilpeensä ja keihääsensä ja teki merihyökkäys- ja puollustustemppuja. Laivaston päällikkö voitti suurimman suosion. Kun tämä näytös oli loppunut, käski Mtesa erään kapteeneistaan etsimään jonkin krokodiilin tahi virtahevosen. Viidentoista minuutin kuluttua palasi tämä ja kertoi löytäneensä krokodiilinpennun, joka oli nukkunut eräälle kalliolle.
"Nyt, Stamlee", sanoi Mtesa, "tulee sinun näyttää naisilleni, kuinka valkoiset miehet ampuvat".
Stanley ampui ja osasi niin hyvin, että kolmensadan jalan matkan päästä luodillaan melkein erotti krokodiilin pennun pään sen ruumiista, ja kaikki läsnäolevat tervehtivät tätä mainiota laukausta kajahtavilla mieltymyksen osoituksilla.
Sitte läksi keisari pääkaupunkiinsa, jossa hän kutsui Stanleytäkin käymään. Tie kulki aaltomaisten maisemien ja tyynien järvien poikki sekä laajojen banaanilehtojen ja viikuna-kasvikkojen kautta. Omituisia, holvattuja majoja oli rakennettu pisangipuu-lehdikköjen helmaan; näiden puiden kypsien hedelmien tuoksu täytti ilman. Vihannuutta, joka loisti mitä heleimmällä värillä, virkisti tuo kuuman vyöhykkeen säännöllinen sade; taivas oli aivan tummansininen, ja vaikka kuumuus oli suuri, miedonsi sitä kuitenkin kukkuloilta tulevat tuulenpuuskat ja usein myöskin pään yläpuolella oleva tiheä lehtiverkko.
Kahden tunnin matkan jälkeen näkyi eräällä pyöreällä kukkulalla oleva pääkaupunki. Etäällä näkyi joukko suuria, keilamaisia ja heinittyneitä majoja, jotka olivat erään suuremman, korkean ja ladontapaisen rakennuksen ympärillä. Tämä suurempi rakennus oli palatsi, ja kaikki majat yhteensä olivat keisarillinen pääkaupunki.
Ruohomajoja ympäröivän kaisla-aidan molemmilta puolilta läksi sädemäisesti hyvin leveitä teitä. Ne olivat täydelleen sadan jalan levyisiä ja koviksi poljettuja. Vähitellen kohosivat ne ja johtivat sille tielle, joka kulki palatsin ulkopuolella olevan aitauksen ympäri. Kun katseli palatsin etuseinän kohdalta lähtevää leveää tietä pitkin, niin huomasi niin pitkälle kuin silmä kantoi tien kummallakin puolen taloja ja huoneita, joiden ympärillä oli banaani- ja viikunapuutarhoja.
Illalla kutsuttiin Stanley palatsiin. Joukko ruskeisin tahi valkoisiin pukuihin puettua väkeä, vieläpä muutamilla valkoinen vuohennahkakin ruskeiden vaatteiden päällä, meni myöskin vastaanotto-saliin. Muutamat olivat kiertäneet nauhoja päänsä ympäri, niin että näyttivät pitävän turbaania päässään; tämä merkitsi, kuten Stanley myöhemmin sai tietää, että he olivat teloittajia. He kulkivat talosta taloon ja tulivat vihdoin kummun tasaiselle huipulle, tuon suuren ruohoista ja oljista tehdyn rakennuksen eteen, joka oli palatsina. Tästä oli ihana näkyala.
Joka puolella levisi viljava, aaltomainen maa, jonka teki vielä ihanammaksi auringonpaiste, rehevyys ja varhainen kesänvihannuus. Korkeiden vuoriharjanteiden huipuilla olevat kylät ja banaanilehdot ilmoittivat Mtesalla olevan maan, jota voi rakastaa. Suuremmilla alankomailla olivat viljellyt puutarhat ja viljamaat, ja kaukaisen taivaanrannan luona suli tuo hurmaava maisema ikäänkuin yhteen sinisen taivaan kanssa. Tällä maisemakuvalla oli omituinen tenhovoimansa.
"Mistä syystä", kyselee kai moni itseltään, "on tämä villi, kasvatusta kaipaava ja taika-uskoinen yksivaltias rakentanut palatsinsa tälle kukkulalle?" Varmaankaan ei sentähden, että olisi siellä paremmassa turvassa, sillä hän on tasoittanut mäkisen maan ja tehnyt leveitä teitä, jotta helposti voi päästä hänen luokseen; yksi ainoa tulisoihtu riittäisi, sitäpaitsi maan tasalle hävittämään hänen palatsiansa ympäröivät varustukset. Onko hän ehkä ajatellut näkyalojen ihanuutta? Voisiko hänelläkin ehkä olla huomiota luonnon sulouteen?
Jos tämä hallitsija olisi yhtä raaka kuin Afrikan muut päälliköt, olisi hän etsinyt jonkin vesilammikon, jonkun vuoriharjanteen rinteen tahi jonkun järven rannan, missä hänen karjallaan olisi ollut parhaat laitumet; sellaisiin paikkoihin olisi hän rakentanut ruohomajansa. Tämä mies on päinvastoin rakentanut eräälle kukkulalle, että vapaasti voisi nähdä ympärilleen ja heittää keisarillisen silmäyksen maansa yli. Häntä miellyttää tilavuus, hänen asuntonsa on korkea ja avara afrikkalainen palatsi, suuria pihoja on sen ympärillä. Ylhäiset ja alhaiset hänen kansassaan koettavat kukin kykynsä mukaan olla hänen kaltaisensa. He ovat hyviin vaatteisiin puettuja, ja hävyttömyyttä pidetään rikoksena. —
Rummut pärisivät. Mtesa istui valta-istuimelleen ja kaikki kiirehtivät paikoilleen.
Joka kerta kun Stanley oli ollut Mtesan puheilla, oli hän käyttänyt tilaisuutta hyväkseen koettamalla kääntää keskustelua sellaiseen suuntaan, että kristinusko joutuisi puheenaineeksi. Jos mitä tapahtui, koki hän aina saattaa sen kristinuskon yhteyteen. Hän kertoi Mtesalle Kristuksesta, jonka jumalattomat ihmiset ottivat kiinni ja ristiin-naulitsivat ja pilkkasivat hänen jumaluuttaan; kuinka hän, ristillä kärsiessäänkin, suuresta rakkaudestaan ihmisiin pyysi taivaallisen isänsä antamaan heille anteeksi. Hän osoitti hänelle erotuksen luonteen suhteen sen Herran välillä, jota valkoiset ihmiset palvelevat ja Muhammedin, jota arapialaiset palvelevat ja jonka uskoon Mtesakin oli kääntynyt; kuinka kristinusko opettaa ihmiskuntaa rakastamaan kaikkia, ilman poikkeusta, Muhammed taasen opetti uskolaisiaan että tappamalla pakanan tahi uskottoman voi päästä Paratiisiin.
Kaikki tämä teki syvän vaikutuksen mustaan keisariin ja kantoi ajallansa hedelmän.
Eräänä päivänä ilmoitti Mtesa Stanleylle että erästä valkoista miestä odotettiin leiriin. Tämä oli muudan englantilainen upseeri, översti Linant, englantilaisen kenraalin Gordonin lähetti Kairosta Egyptissä. Kuvitelkoon kukin mielessään, kuinka iloiselta näille kahdelle eurooppalaiselle tuntui, kun näin aavistamatta tapasivat toisensa mustien maanosan sydämessä.
Niitä uskonnollisia kanssapuheita, joita Stanley oli alkanut pitää Mtesan kanssa, jatkettiin översti Linant'in läsnäollessa. Kun Mtesa kyseli Linantilta yhtä ja toista, josta Stanley oli puhellut ja joka tarkkaan oli muistiin kirjoitettu, käytti tämä Mtesan suureksi ihmeeksi melkein samoja sanoja ja vastauksia. Se omituinen asianlaita, että kaksi valkoista miestä, jotka vielä koskaan eivät olleet nähneet toisiaan, ja joista toinen tuli pohjoisesta toinen kaakosta, kuitenkin voivat tietää samoja asioita ja vastata samoilla sanoilla, kaikki tämä tuntui kokoussalin ulkopuolella olevalle kansalle hyvin kummalliselta ja painui Mtesan mieleen jonakin ylenluonnollisena asiana.