← Table of contents
Läpi neekerien maan-osan

Sodan loppu. Leiri palaa.

Reading edition

Syyskuun l4 p. päätti Ugandan keisari hyökätä wawumalaisten päälle, jotka joka päivä tulivat yhä rohkeammiksi ja monilukuisemmiksi. Aamulla lähti neljäkymmentä kanoottia rannasta ja ohjasivat ne kulkunsa Nakaranga-nientä kohden, jossa ne muodostavat tappelulinjan.

Mtesaa seurasi noin kolme neljännestä hänen sotajoukostaan, kun hän meni alas niemelle katselemaan taistelua. Paitsi suuria sotarumpuja, joiden luku nousi viiteenkymmeneen tai sen paikoille, sekä sataa huiluniekkaa ja suurta joukkoa miehiä, jotka tärisyttivät piikivillä täytettyjä kurpitsia, oli hänellä mukana keisarilliset airuet ja noidat, jotka pitivät pahaa meteliä ja pauhinaa, juhlistaakseen tulevaa voittoa.

Suuri maja oli rakennettu vuoren-rinteelle, josta oli vapaa näköala koko salmelle. Kun keisari rupesi istumaan, tuli mies- ja naispappia, luvultaan toista sataa, esittääkseen Mtesalle kunnioitustaan toinen toisensa perästä juhlallisella tavalla, ja jokaiselle suvaitsi Mtesa nostaa keisarillista etusormeaan.

Ylimmäinen pappi oli hyvin haaveellisesti puettu. On tapana ennen tappelun alkua hallitsijan eteen tuoda kaikki Ugandan voimalliset lääke- tai noitumisaineet (pahojen henkien lepyttämiseksi sillä tavalla), niin että hän saa koskettaa tai sormellaan viitata niihin. Näinä lääkeaineina on kuolleita sisiliskoja, puunpalasia, kuolleiden ihmisten nahkaa ja kynsiä, eläinten kynsiä tai käpäliä ja linnunnokkia, sekä ruoho- ja lehtikimppuja, jotka ovat huolellisesti käärityt muodoltaan omituisiin, monivärisillä helmillä koristettuihin astioihin.

Tappelun aikana laulavat nämä mies- ja naispuoliset velhot loihtulaulujaan ja pitävät ylhäällä loihtimis-aineitaan vihollisten edessä, sill'aikaa kun ne, jotka kantavat piikivillä täytettyjä kurpitsia, nostavat hirvittävän kiljunnan. Mtesa ja hänen sotajoukkonsa astuivat esiin täydessä sotavarustuksessa, ja etevimmillä hänen miehistään oli viittoina komeita leopardinnahkoja. Muutamat päälliköt olivat erittäin komeasti puetut. Lumivalkoiset kamelikurjensulat koristivat heidän päitään ja jalopeuran- ja leopardinnahat riippuivat heidän olkapäiltään, vyötäisillä oli heillä lumivalkoisia, pitkäkarvaisia apinan- ja vuohennahkoja; heidän keihäänsäkin olivat koristetut höyhenillä ja valkoisilla apinannahoilla.

Viisi päivää kesti tappelu, eikä mitään ratkaisua tullut, vaikka Mtesalla oli muutamia pieniä kanuunia, jotka matkaansaattoivat hirveätä hävitystä vihollisen kanooteille.

Mtesa oli vakoojiensa kautta sattunut saamaan vangiksi erään vihollisen etevimmistä päälliköistä, ja hänen ylhäisimmät vieraansa oli kutsuttu katsomaan, kuinka hän kostaisi tuolle päällikölle.

Kun Stanley saapui paikalle, oli jo suuri joukko risukimppuja kasattu rovioksi. Tällä kostamistavalla luuli Mtesa voivansa vaikuttaa asianmukaista kauhistusta wawumalaisissa.

Mtesa oli iloisimmalla tuulella; hänelle oli mahdotonta salata sitä vahingon-iloa, mitä hän tunsi ajatellessaan sitä kauheata kostoa, jonka hän toimittaisi siitä, kun vihollinen oli vähää ennen murhannut erään hänen rauhan-sanansaattajistaan.

"Nyt, Stamlee, saat sinä", sanoi hän, "kun päällikkö riippuu roviolla" — tämä päällikkö oli noin kuudenkymmenen ikäinen mies — "nähdä kuinka Uwuma-päällikkö kuolee. Hän poltetaan kuoliaaksi. Ja hänen miehensä tulevat vapisemaan, kun he saavat kuulla, miten hän on kuollut!"

"Voi, Mtesa", vastasi Stanley, "oletko sinä unohtanut sanat siinä hyvässä kirjassa, josta minä olen lukenut niin usein sinulle? Jos sinun veljesi tekee sinulle vahinkoa, on sinun annettava hänelle anteeksi. Rakastakaa vihollisianne! Tehkäät hyvää niille, jotka teitä vihaavat."

"Mutta minä olen tekevä sen, Stamlee. Minä tahdon polttaa hänen tuhaksi. Minä tahdon polttaa joka ainoan sielun, joka tulee minun valtaani. Minä tahdon nähdä verta — verta — kaikkien niiden verta, jotka asuvat Uwumassa!"

"Ei, Mtesa! Ei enää verta. On jo aika sodan päättyä."

"Mitä!" huudahti Mtesa. tullen raivoon. "Minä olen hävittävä joka ainoan hengen Uwumassa, kaatava joka ainoan puun ja polttava joka miehen, joka naisen ja joka lapsen koko saarella. Isäni haudan nimessä, minä teen sen!"

"Ei, Mtesa, sinun on poistettava nämä pakanalliset ajatukset. Ainoastaan pakana voi toivoa näkevänsä verta ja puhua verenvuodatuksesta, niinkuin sinä teet. Se on pakananuorukainen Mtesa, joka nyt puhuu. Se ei ole mies Mtesa, jonka minä opin tuntemaan ja jonka minä tein ystäväkseni. Se ei ole 'Mtesa hyvä', jota sanoit kansasikin rakastavan. Se ei ole Mtesa kristitty, se on villi. Minä olen kyllästynyt sinuun, minä tunnen sinun nyt", sanoi Stanley.

"Stamlee, Stamlee! Odota vähäsen ja sinä saat nähdä. Mitä te vitkastelette?" sanoi hän pikaisesti, kääntyen pyöveleihin, jotka vartosivat hänen käskyään.

Silmänräpäyksessä sidottiin vanha miesparka; mutta Stanley nousi ylös tulisena ja sanoi Mtesalle, että hänen esi-isiensä henget katsoivat alas häneen ja häpesivät hänen ruokotonta julmuuttansa.

Mtesan kasvoissa voitiin äsken lukea eläimellisen himon raivo ja verenjanoinen murhanhimo; mutta kun hän kuuli sanottavan että hänen esi-isänsä katsoivat alas häneen henkien valtakunnasta, rupesi kyyneliä herumaan hänen silmistänsä, ja kun vihdoin suuria pisaroita juoksi alas hänen poskiaan myöten, nyyhkytti hän aivan kuin lapsi, sill'aikaa kun päälliköt ja pyövelit, jotka olivat ihan hiljaa, näyttivät hyvin hämilleen joutuneilta. Kaksi päälliköistä juoksi nyt esiin, ja sitten kun he olivat purkaneet päähineensä kääröstä, kuivasivat he niillä Mtesan kasvot, jolloin yksipäisyys väistyi ja hän mutisi:

"Eikö Stamlee puhunut henkien maailmasta, ja eikö hän sanonut, että minun isäni oli vihoissaan minulle? Oi, hän puhui vaan liiaksi totta! Oi. isä, anna minulle anteeksi, anna anteeksi!" Sen jälkeen jätti hän neuvoskunnan.

Tuntia myöhemmin kävi eräs hovipoika kutsumassa Stanleytä Mtesan luokse, joka nyt sanoi:

"Stamleen ei pidä sanoa että Mtesa on paha enää sillä hän on antanut anteeksi Uwuma-päällikölle, eikä tee hänelle mitään pahaa. Tahtooko Stamlee nyt sanoa, että Mtesa on hyvä? Ja eikö hän luule että Mtesan isä on iloinen nyt!"

"Mtesa on varsin hyvä", sanoi Stanley ja puristi lämpimästi hänen kättänsä. "Ole maltillinen ja kaikki on onnistuva hyvästi. Minä haluan lopettaa tämän sodan ilman pitempiä vaivaloisuuksia sinun puolestasi. Minä tahdon laittaa rakennuksen, joka on pelottava sinun vihollisiasi ja saattava heidät haluamaan rauhaa, mutta sinun täytyy antaa minulle koko joukon väkeä avuksi, ja kolmen päivän sisällä on kaikki oleva valmiina. Silläaikaa pitää sinun tiedoksi julistaa itselläsi olevan jotakin niin kauhistuttavaa hankkeissa, että se kerrassaan saattaa sodan päättymään."

Stanley valitsi kolme vahvatekoisinta kanoottia ja asetutti ne rannalle vierettäin neljän jalan päähän toisistaan. Nämä kolme kanoottia muutti hän lautaksi, panemalla pitkiä nuoria poikittain ja sitomalla ne lujasti kiinni tuhtoihin. Sitten kiinnitettiin seipäitä pystysuoraan asemaan ulkopuolisten kanoottien tuhtoihin ja tuuman vahvuisia keppiä palmikoitiin niihin, niin että tuo laitos kokonaisuudessaan, kun se oli valmis, näytti 70 jalan pituiselta ja 27 jalan levyiseltä nelikulmaiselta aitaukselta, jonka läpi vihollisen keihäät eivät voineet tunkeutua.

Seuraavana päivänä iltapuoleen oli veden päällä liikkuva linna valmis. Yli 1,000 miestä oli auttamassa sen vesille-lykkäämisessä ja pian nähtiinkin se kelluvan veden pinnalla. Kun miehistö ja laivaväki, 214 miestä, olivat siellä, oli kaikille selvä, että se kynti aaltoja keveästi ja varmasti, ja kaikuvat suostumushuudot sotajoukosta palkitsivat keksijää.

Useampia sinisiä, valkoisia ja punaisia kankaankappaleita asetettiin liehumaan tässä merkillisessä aluksessa, joka, sulettuna joka puolelta, kun sitä soudettiin eteenpäin, näytti liikkuvan itsestään salaperäisellä tavalla ja hiljaisten, läpituntemattomien muuriensa sisällä salaavan jotakin kauheata, saattaakseen tietämättömät villit pelkäämään ja hirmustumaan.

Kello kahdeksan aamulla Lokakuun 13 p. kokoontui sotajoukko ja salmen yli huudettiin nyt vihollisille että kauhea esine lähestyi, joka saattaisi heidät kaikki perikatoon, joll'eivät he kohta tekisi rauhaa ja tunnustaisi Mtesan ylivaltaa. Vanha Uwuma-päällikkö, joka asetettiin niin että hänen kaikki voivat nähdä, käskettiin kehottamaan vihollisia suostumaan niihin ehtoihin, mitä Mtesa tarjosi, nimittäin anteeksianto kaikille, jos he alistuivat.

Tämän ilmoituksen jälkeen, joka tehtiin asianmukaisella vakavuudella ja suurella juhlallisuudella, näyttäytyi salaperäinen alus, sill'aikaa kun rummuista kuului jyrisevä lyönti ja koko joukko antoi torvilla kuulua korvia huumaavan merkkisoiton.

Aivan täydessä kunnossa vastustamaan keihäsmiesten hurjempiakin hyökkäyksiä, luisti varustus nyt tasaisesti eteenpäin ja lähestyi nientä, ohjaten kulkunsa suoraan vihollisia kohdin, siksi kun se oli tullut 150 jalan päähän.

"Puhukaa", kuului nyt kova ääni keskellä hiljaisuutta varustuksen sisästä. "Mitä te tahdotte tehdä? Tahdotteko te tehdä rauhaa ja alistua Mtesan alle, vai sytytämmekö me saaren palamaan? Kiiruhtakaa vastaustanne."

Kauhistuneet wawumalaiset pitivät lyhyen neuvottelun. Varustus oli ääretön laajuudeltaan ja aivan erilainen kuin mitä he olivat ennen nähneet liikkuvan heidän kulkuvesillään. Ei yhtään ihmistä näkynyt, mutta kumminkin kuului ääni aivan selkeästi. Tuon sisällä täytyi olla jonkun pirullisen vehkeen, jotakin samallaista kuin ne pahat henget, joita heidän mielikuvituksensa alakuloisuuden ja mielipahan aikana avukseen huusi. Tuo liikkui sellaisella varmuudella ja rohkeudella, että se oli varsin kauhistava.

Se etäisyys, joka oli jätetty noiden kolmen kanootin välille, joista uiva linnoitus oli kokoonpantu, oli nimittäin kylliksi suuri että sen kaikkien nähtävistä kätketty miehistö voi liikuttaa airojaan aivan vapaasti, eikä myöskään airoja voitu nähdä ulkoapäin.

"Puhu". toisti mahtava ääni; "me emme voi odottaa kauempaa".

Silloin vastasi kohta eräs mies, nähtävästi päällikkö:

"Olkoon niin, saakoon Mtesa tahtonsa täytetyksi. Me kokoamme veron tänään ja tuomme Mtesan luo. Palaja, oi henki, sota on päättynyt!"

Näiden sanojen lausuttua alkoi salaperäinen alus kääntyä takaisin lahteen, jossa se oli kokoonpantu, ja ne neljännesmiljoonaa villiä, jotka olivat katselleet tätä harvinaista näytäntöä, nostivat huudon, joka kaikui voimakkaasti ilmojen kautta.

Kolme tuntia sittemmin tuli vihollisen puolelta kanootti, kulettaen viittäkymmentä miestä, joista muutamat olivat päällikköjä. He toivat mukanaan useampia norsunhampaita ja kaksi nuorta tyttöä, kahden etevimmän Uwumapäällikön tyttäret. Nämä olivat verona. Norsunluu jätettiin ylihovimestarin valtaan ja nuoret tytöt vietiin Mtesan haaremiin, jonka sisälle ei yksikään mies uskalla astua. Vanha Uwuma-päällikkö laskettiin palaamaan heimonsa luo, ja siten päättyi tämä pitkällinen sota. Ilohuudot molemmilta puolilta ilmoittivat kaikkien tyytyväisyyden.

Oli aikomus lähteä paluumatkalle kahden päivän päästä kello kolme aamulla. Mutta Stanley oli tuskin ehtinyt pukeutua, kun hänen väkensä syöksi sisään ja huusi, että suuri leiri paloi sadassa eri paikassa. Hän hyökkäsi ulos majastaan ja hämmästyi, nähdessään että liekit levisivät turvemajoissa niin nopeasti, että jos eivät he silmänräpäyksestä lähtisi pois, palasivat he poroksi niiden kanssa. Hän tarttui kiireessään pistooleihinsa ja käski wangwanain heittää tavarat olalleen ja seurata häntä, jos henkeänsä halusivat varjella.

Vaikka suuri tie Mtesan leiristä Nakaranga niemelle oli sadan jalan levyistä, oli kuitenkin mahdotonta nyt päästä esiin riehuvien liekkien läpi. Ainoastaan yksi tie oli valitettavana, ja se kulki ylös Nakaranga-vuoren rinnettä. Noin 60,000 henkeä oli ottanut turvansa sinne ja olivat pakkaantuneet tiheäksi ryhmäksi; niin suuri oli vaara ja vaikeus päästä pakoon tuosta kauheasta tulimerestä siellä alhaalla.

Tämä oli suuremmoinen, mutta kauhistava näytelmä. Kuinka suuri joukko sairaita, jotka olivat kykenemättömät liikkumaan, kuinka paljo säikähtyneitä naisia ja pieniä lapsia lieneekään palanut ja kuinka moni pakenijain jalkoihin sortunut! Joka haaralle levenevät liekit, jotka halukkaasti tarttuivat kuiviin, taulantapaisiin majoihin ja joita sitä paitsi kiihotti vilkas tuuli järveltä päin, estivät melkein hengityksen, ja useampia kertoja tunsi Stanley olevansa tukehtumaisillaan.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings