RUNONIEKAN PALUU
Reading edition
Runoilija kuoltuaan joutui jälleen päälle maan, seuraan, joka arvokkaasti taiteen alkusynnyt haasti.
Kumma paikka! Eikös vain joku ääntään vavistain hänen runoansa siellä lausahtele juhlamieliä.
Seurakunta kyynelöi, käsiänsä yhteen löi nautiskellen tunnelmasta: siinä hieno runo vasta!
Runoilija häpeissään, katsoin huonoks runon tään, ylistystä sietämättä tyynnytellen nostaa kättä:
»Milloinkaan ei kuulla saa virttä tämän kurjempaa; runohan on aivan mätä, itsekin mies häpeis tätä.»
Silloin naiset kauliistui, herrat nyrkkiänsä pui: »Kuulkaat, taidetta hän pilkkaa! Kaikki kateutta silkkaa!
Tietääkö hän, ketä rienaa! Omat kannuksesi tienaa! Painu, poika, helvettiin!!» — Runoilija teki niin.