HILJAINEN VIERAS
Reading edition
Olin houreesta herännyt juuri ja raotin silmiäin ja pihalla omenapuiden lumivalkeina kukkivan näin.
Sinä sisälle astuit hiljaa ja sävähdit kyyneliin ja juoksit vuoteeni ääreen pääs painaen peitteisiin.
Sua katselin neuvotonna, sun tukkaas käteni vein ja kysyin, miksikäs itkee mun kallis tyttösein.
Kätes ympärilleni kietoin sinä rajummin nyyhkytit vain — syyn itkuusi hillittömään näin sivulle katsahtain:
Yön varjossa hiljainen vieras oli astunut huoneeseen, näin mustassa viitassansa hänen nurkkaan kumartuneen.
Olin hänestä kuvia nähnyt ja lukenut paljonkin, mut toinen hän oli kuin ennen hänet mielessä kuvittelin.
Sinä itkien kammosit häntä; minä yhtään peljännyt en, — nimes rakkaan kuiskaten lausuin mä kerran viimeisen.