Front matter

Kirj.

ESKO VIRTALA [EDVIN CALAMNIUS]

Porvoossa, Werner Söderström, 1890.

Lämpimän etelätuulen puhaltaessa vieri Kumpulan järvellä vähäisiä aaltoja Törmälän puoleista rantaa kohti ja loiskahteli rantakivejä vasten.

Törmälän rannasta oli työnnetty vesille vene, jossa istui Törmälän torpan isäntä Perttu vaimonsa Liisan ja pienen poikansa Jaakon kanssa. He olivat tulleet verkkoja laskemaan. Isäntä istui perässä, emäntä etuteljolla ja Jaakko yläällä keulan nokassa.

Perttu nosti verkkovasusta päällimmäisen verkon, jonka pään hän otti puikkarimesta erilleen ja kiinnitti muutamaan vanhaan verkkovaajaan vastarannassa. Sitten käski hän Liisan hiljalleen soudella suoraan selälle päin, ja sitä mukaa kuin vene eteni, päästi hän verkkoa järveen solumaan. Sitä tehdessään hän silloin tällöin vaihtoi jonkun sanan Liisan kanssa, joka reippaana ja hyvällä mielellä teki hänelle ennestään hyvin tavallista tehtävää ja useinkin loi tyytyväisen katseen mieheensä. He istuivat hyvin tyyneinä ja rauhallisina, vaan Liisa, hiukan vilkkaampi luonteeltaan, oli sekä liikkeissään että puheissaan Perttua liukkaampi. Jaakko sitä vastoin istui keulassa enimmästi sanaa sanomatta, hyvin vakaisena ympärilleen katsoen ja omissa mietteissään, kuuntelematta vanhempainsa keskustelua.

"Mahtaneekohan tuosta Jaakosta miestä tulla", arveli Liisa Pertulle, "kun sillä ei näytä olevan halua mitään oppia, kun se ei vähääkään välitä siitä, mitä muut tekevät, että sitten itsekin oppisi jotain tekemään!"

"Älä ole milläsikään Jaakon suhteen!" lausui Perttu. "Hänhän on vahvakasvuinen, hartiakas poika, josta kyllä aikoja myöten tulee hyvinkin vankka työmies."

"Mitäpä siitä, jos tuleekin vankka, kun ei osaa mitään tehdä!"

"No, hän kyllä kerkiää oppia vielä paljonkin siihen asti kuin hänen työtään tarvitaan."

"Siltä se taitaa näyttää, kun ei nytkään katsokaan edes, miten esimerkiksi verkkoja lasketaan — — — aivan tyyneenä ja mistään huolimatta katselee vaan kokonaan muualle!"

"Siitä ei toki saata päättää puoleen eikä toiseen, sillä hän on vielä aivan nuori. — Eipä ole Jaakko hätäpoika koskaan ollut. Muistanethan, kuinka hän vietäessään kirkolle kastettavaksi, kun sinä häntä pärevasussa kantelit, aivan levollisena makaili ja katseli kirkkain silmin taivaalle, eikä ollut millänsäkään, vaikka kuinka olisi vasu heilahtanut. Eipä hän edes silloinkaan äännähellyt, kun pappi häntä vedellä valeli ja antoi hänelle nimen. — Usko minua, että Jaakosta tulee mies, joka ei valita ensimmäisen vastuksen kohdatessa!"

"Jospa niinkin, vaan onhan tuo kuitenkin ikävä, ettei häntä saa mitään oppimaan. Eihän tuo näy koskaan oppivan edes selvästi sisältä lukemaan ja aapista hän tuskin osaa vielä ensi lehteäkään."

"Eipä ole Jaakko lukumieheksi luotukaan. Mahtanee tuo kuitenkin oppia sen verran, että kyhäypi rippikoulussa käymään."

"Onpahan arveluttavaa jo sekin. Hänellä on kyllä siksi ikää, että pitäisi hänellä jo katkismuskin olla päässä. Mutta ei hän opi muuta kuin päivät päästään Kumpulan Annin kanssa västäilemään."

"Antaahan heidän olla yhdessä, koska haluavat. Eivät he kuitenkaan toisilleen mitään pahaa tee. Ja Jaakolla on kyllä vielä ikää oppiakseen."

Perttu heitti ristikon veden pinnalle kelluilemaan ja Liisa pyöräytti toisapäin veneen sekä alkoi hiljalleen soutaa liputtaa ja Perttu rupesi huopaelemaan sekä ohjasi veneen taas rantaa kohti muutamien kymmenien sylien välimatkan päähän ensimmäisestä verkkojadasta.

Tuuli humisi vienosti ja aallot hiljalleen läikkyelivät ja mukavasti keikkuili vene laineilla, jotka vivahtivat tumman sinisiltä pitkin koko pienen Kumpulan järven selkää.

Olipa aika hyvä ilma ja mukavalta tuntui järvellä kelluilla ja katsella ympärilleen tuttuja seutuja, Kumpulan järveä lahtineen, niemineen, saarineen, metsäisine rantoineen ja korkeine törmineen. Järven eteläpuolella näkyy vanha Kumpulan talo, vähäinen ala peltoja ympärillään, verkalleen kohoavan mäen rinteessä jotenkin aukealla paikalla. Ainoastaan harvaa ja pientä metsää kasvaa talon likitienoilla, eikä paljon parempaa etempänäkään, sillä aikojen kuluessa on ennen muinoin vankka metsä isosti huonontonut ja suureksi osaksi hävinnyt tervanpolton ja hirsien myönnin sekä hauskan viljelemisen vuoksi. Järven pohjoispuolella aivan jyrkän törmän päällä näkyy Törmälän torppa, joka, vaikka onkin vaan torppa, näyttää yhtä talon tapaiselta kuin Kumpulakin. Se näyttää uudenlaisine tuparakennuksineen ja pienine vihantine peltotilkkuineen varsin mukavalta ja somalta tuolla yläällä mäen päällä vankan metsän keskellä, iänikuisten petäjien ja kuusien ympäröimänä.

Läheisiltä rannoilta kuului selvään tuulen omituinen pauhina puitten latvoissa, kuului myöskin pienen puron lirinä järven päässä ja etäältä sen varrelta karjain ammontaa ja kellojen kilinää, kun Kumpulan ja Törmälän karjat vaelsivat molemmin puolin puroa, ollen tulossa kotiapäin.

Kun Törmälän vene tuli rannan likelle, otti Perttu veneen pohjalta verkkovaajan, pystytti sen pohjaan sekä lähti siitä taas verkkojataa laskemaan.

Sillä välin oli myöskin Kumpulan rannasta työnnetty vesille vene ja Kumpulan Matti äitineen lähtenyt verkonlaskuun. He siirtyivät aina järven päähän ja puron suuhun päin samoin kuin Törmäläisetkin, joita he lähenivät lähenemistään; sillä kuta likemmäs puroa he tulivat, sitä kapeammaksi kävi järvi ja sitä lähemmäs tulivat molemmat veneet toisiaan. Kun naapurukset kumpikin puolellaan olivat saaneet monioita jatoja lasketuiksi, alkoivat he olla kuulomatkan päässä toisistaan.

Kun he olivat tervehtineet toisiaan ja ruvenneet kuulumisista ja ilmoista puhelemaan, sanoi muun muassa Perttu: "No, Matti, sinähän olet vasta kirkolta tullut. Etkö tiedä sieltä mitään uusia kertoa?"

"Enpä juuri mainittavaa muuta kuin että kuulutettiinhan tuolla jo kesäkinkerit," vastasi Matti.

"Vai jo kuulutettiin. No, milloinka ne tulevat?"

"Kahden viikon päästä tästä päivästä."

"Järvelässäkö ne pidetään?"

"Niin."

"Saapa mennä sitten sinne meidän Jaakkokin lukukykyään näyttämään!" tuumasi Törmälän Liisa leikillään.

"Entäs meidän Annimme, toinen hyvä!" arveli Kumpulan emäntä.

"No, parempi se on lukemaan kuin Jaakko vaikka onkin nuorempi."

"Eipä ole kehumista."

"Saatkin nyt, kuule Jaakko, kahden viikon kuluessa istua kirjan ääressä aamusta iltaan, jotta jotakin oppisit."

"Enkö saa purollakaan käydä?" kysyi Jaakko vakaisena.

"Et muuten kuin että luettavasi olet ensin hyvin hyväksi lukenut."

"Mitä siitä sitten tulee, jos ei kinkereissä sattuisi osaamaan?"

"Pappi moittii silloin."

"Eikö muuta!"

"No, onhan kylliksi häpeä, että kaikkein kuullen torutaan. Jos et vaan kinkereihin asti opi enemmän kuin nytkään osaat, niin vissiinkin sinua mainitaan kaikkein huonoimmaksi koko kylän lapsista."

"En minä sitten menekään koko kinkereihin."

"Sepä nyt nähdään! Sinun on täytymys mennä sinne, sillä jo viimekin kerralla sinua kaivattiin. Ja jos vaan nyt et hyvällä tule, niin tulee rättäri sinua noutamaan."

Jaakko istui vähän aikaa miettiväisenä ja totisena, ajatellen, mitenhän mahtanee hänelle käydä, vaan sitten hän yht'äkkiä, ajattelematta enää koko kinkereitä, kysyi: "Miksi ei Anni tullutkaan mukaan?"

"Kyllä se olisi tullut, vaan sitä ei otettu," vastasi Kumpulan emäntä.

"Miks'ei sitä otettu?"

"Se oli pahankurinen."

"Mitä se teki?"

"Ei totellut äitiään."

"Kuulehan Perttu!" puuttui puheeseen Liisa, kun oli sivumennen Kumpulan Oulumiesten matkasta mainittu.

"Meillä ei ole aikaa kau'an täällä viipyä, kun lehmät kohta tulevat kotia ja minun pitää joutua niitä lypsämään."

Niin sanottuaan hän alkoi kääntää venettä rantaa kohti.

Naapurukset hyvästelivät toisiaan ja veneet etenivät toisistaan.

Pertun huovatessa ja Liisan soutaa liputtaessa läheni Törmälän vene lähenemistään puron suuta.

Jaakko katseli alinomaa puroon päin, sillä hänellä oli täällä pieni vesimylly pyörimässä, ja kun vene tuli rannan likelle, teki hänellä mieli päästä myllynsä ääreen ja sen vuoksi hän sanoi: "Minäpä menenkin tästä maalle."

"Pysyhän paikoillasi!" varoitteli isä. "Kun sattuu, niin putoat vielä järveen."

"En minä putoa. Kyllä minä pääsen."

"Älä yritäkään nousta! Et sinä pääse kuitenkaan."

"Menen minä; en minä putoa," vakuutti yhä Jaakko ja yritti maalle hypätä.

"Etkö tottele!" ärjäsi silloin äiti ja tempasi poikansa pois keulasta sekä asetti keskelle venettä istumaan.

"Olisinhan minä päässyt putoamatta," intti yhä Jaakko.

"Etpähän olisi — ja jos olisitkin, niin pitää sinun kuitenkin tietää totella vanhempiasi."

Perttu laski verkkojadan puron suun eteen koko lahden yli ja siihenpä ne menivätkin kaikki jälillä olevat verkot.

Paluumatkalla, kun Perttu oli ruvennut uistelemaan, sattui niin hyvin, että isonlainen hauki kävi uistimeen ja Perttu sai sen suuritta vaikeuksitta veneeseen nostetuksi.

Kun saavuttiin rantaan, hyppäsi Jaakko, vaikka oli veneessä hyvin levollisena ja hätäilemättä istunut, ensimmäisenä maalle ja lähti muita odottamatta jouksujalassa jyrkän törmän päälle kiipeämään, jonne kaitainen polku nousi vanhan kuusi- ja mäntymetsän keskitse.

Perttu ja Liisa vetivät ensin veneen veneteloille niin ylös, ettei peräkään veteen koskenut, ja sitten lähti Liisa, jolla oli kiire lypsylle, kiireesti törmän päälle astumaan, vaan Perttu, vasta sitten kun oli veneestä tapin aukaissut sekä työntänyt kirveen varren hau'in kitasista läpi ja sen olalle ripustettuaan, lähti verkalleen jyrkänteen päälle nousemaan.

Törmän rinteessä olevan hetteen sivu tultuaan, kun torpan huoneukset ja pienet tilukset alkoivat tulla näkyviin, huomasi Liisa Törmälän pienen karjan jo olevan koossa tarhalla. Siellähän näkyivät kaikki kolme lehmää ja vasikkakin. Ne kai ikävöivät jo hoitajaa, koska niin ammoilivat.

Kotikartanolla tuli Eeva, Jaakon jälkeen lapsilaumasta vanhin, ja tämän nuorempi veli Iikka äitiään vastaan.

"Äiti, joutukaa lypsylle!" sanoi Eeva. "Lehmät ovat jo tulleet."

"Kyllä minä sen tiedän; näinhän ne jo vaaran päälle noustessani. Mutta vasta kai ne ovat mahtaneet koteutua?"

"Melkeinpä vasta. — Miksi olette näin kau'an viipyneet?"

"Enhän minä voinut ennen päästä, lapsikulta, eikähän tuota viivytty nyt enemmän aikaa kuin ennenkään verkonlaskussa käytäessä."

"Äiti, minulle lämmintä maitoa!" sanoi pikku Iikka ja piteli kiinni äitin hameen helmoista.

"Saathan sinä toki, kunhan olen lypsyllä käynyt."

"Menkäähän heti, äiti!"

"Älähän hätäile, lapsiparka! Menenhän minä, kun kerkiän. — Oletko sinä, Eeva, kantanut pirttiin puita?"

"Toin minä sen verran, että on niitä asiaksi asti," vastasi Eeva.

Törmälän emäntä pistäysi nyt pirttiin, lapset jälissään, lateli puita takkaan ja pisti ne palamaan sekä asetti sitten kattilan tulelle ja käski Eevan olla tulen ääressä sillä aikaa kun hän itse käypi lypsyllä.

Siinäpä samalla isäntäkin koteusi emännän lypsylle mennessä.

Liisa, pienen Iikan seuraamana, tultuaan kesannolle, sytytti tulen lastukasaan sekä syyteli siihen multaa päälle, jotta paremmin savuaisi. Ja kun karja tyytyväisenä seisoi suittusavun ääressä, hyväili hän lehmiään, mainitsi kutakin nimeltä sekä rupesi sitten niitä lypsämään.

Sillä välin oli Jaakko, malttamatta edes sisällä huoneissa käydä, rientänyt toista tietä taas alas rantaan purolle vesimyllynsä luo. Sinne viepi polku, jota myöten pääsee Kumpulaan, kun ei tahdo vesitse kulkea. Se polku oli Jaakolle hyvin tuttu, sillä usein oli hän sitä myöten kulkenut joko purolle tai Kumpulaan asti.

Jaakko istui puron rannalla myllynsä ääressä äänetönnä ja vakaisena, katsellen milloin nopeasti virtaavaa vettä ja sukkelasti pyörivää myllyä, jonka pienistä päresiivistä vesipisareita pärskyili, milloin kivikaloja, joita lukuisasti uiskenteli virrassa.

Hän kuuli puron lirinää, tuulen huminaa ja järven aaltojen loiskinaa, kuuli leivosen liverryksiä ja kä'en kukuntaa, jota kaikkea hän aina halulla oli kuunnellut; mutta nyt olivat hänen ajatuksensa kiintyneet vaan tuohon pieneen myllyyn.

Hän otti sen käsiinsä katsellakseen, oliko siinä vikoja, ja löi lujempaan kiinni muutaman siiven, joka oli irtautumaisillaan, sekä asetti sitten taas myllynsä paikoilleen pyörimään.

Silloinpa näkyi Kumpulan Anni astua tepastelevan puron toiselle rannalle.

Tämä kun ei uskaltanut puron yli tulla, vaikka se on hyvin kaitainen, hyppäsi Jaakko toiselle puolelle Annin luokse.

Vieretysten he sitten istuivat puron reunalla muutamalla isolla kivellä, katsellen veden kulkua ja myllyä ja kuunnellen pyörimisen pärinää. Jaakko otti taas myllyn käsiinsä ja näytteli sitä Annille ja Annilla teki hyvin mieli siihen koskea; jopa hän rupesi sitä tapailemaan oikealla kädellään. Sitä Jaakko ei suvainnut, sanoi vaan jäykkänä: "Et sinä saa tähän koskea."

"Miks'en?" kysyi Anni surullisena. "Mitä se siitä pilautuisi!"

"Toisinaan vielä lähtisivät siivet irti."

"Mitenpä ne minulla lähtisivät paremmin irti kuin sinullakaan! Koskethan tuohon itsekin."

"Mitäs minä!"

"Annahan kuitenkin minun vähänkään aikaa sitä käsissäni pidellä! Minä pitelen hyvin sievästi."

"Enkä anna."

"Sepä on sitten koko huono mylly, kun ei kestä kosketella!"

"Vai huono!" vastasi Jaakko ja asetti myllyn paikoilleen. "Niinkö uskallat sanoa! — — — Sinä et älyäkään, mikä on huono, jos vaan tämä on huono."

"Älyän minä niinkuin sinäkin ja vähän paremmastikin", väitteli Anni ja yritti koskea myllyyn sen pyöriessäkin.

Silloin otti Jaakko häntä kädestä kiinni ja sanoi: "Ei siihen saa koskea; kuulithan sen."

"Vähät minä sinun kiellostasi!" arveli Anni ja tempasi äkkiä toisella kädellään myllyn sijoiltaan, nostellen sitä siivistä. Mutta samalla irtausi yksi siipi, mylly putosi puroon ja lähti virran mukaan solumaan.

Silloin suuttui Jaakko ja tukisteli aikalailla Annia, sanoen: "Sinä sen mokoma — — — minun myllyni särit!" Sitten hän juoksi tavoittelemaan myllyään.

Anni rupesi itkeä nyyhkyttämään ja sanoi itkun välistä Jaakolle: "Sinä, sen häijynkurinen! Tiesinkö minä, että sinun myllyssäsi siivet niin löyhässä olisivat!"

"Niin, märyile nyt siinä!" huusi hänelle Jaakko. "Olisit totellut minua, niin olisit itkutta päässyt."

Samassa tuli saapuville Annin äiti, joka oli hakemassa tyttöään, sieppasi Annia kädestä kiinni ja sanoi Jaakolle, joka suurin silmin häntä katseli: "Miksi sinä Annia tukistit? Sanoppa se!"

"Anni särki myllyni", vastasi Jaakko tyyneesti.

"Enpähän", intti Anni itku silmissä. "Yksi siipihän siitä vaan irtausi."

"Niin, se siitä tuli", lausui Kumpulan emäntä, "kun luvatta tänne tulit. Tottelemattomuudesta on aina huono seuraus."

Sitten lähti hän, Annia taluttaen, Kumpulaan päin astumaan ja sanoi lähtiessään Jaakolle: "Muistahan sinä, Jaakko, vasta olla Annia kiusaamatta! Minä kun sanon äitillesi, mitä olet tehnyt, niin eipä sinun silloin hyvin käy."

Jaakko oli juuri löytänyt irtauneen myllyn siiven ja takonut sen uudestaan kiinni sekä pannut myllyn taas sijoilleen, kun hän huomasi äitinsä vieressään.

"Etkö tiedä tulla kotiin!"' sanoi äiti. "Miksi sinä luvatta tänne tulit?"

"Enhän minä ole mitään pahaa täällä tehnyt."

"Vaikkapa. Sinun pitää olla vanhemmillesi kuuliainen eikä aina tehdä oman pääsi mukaan. — Tuleppa nyt kauniisti kotia! Muuten saat piiskoja ja jäät iltasetta."

Näin sanottuaan lähti hän, taluttaen Jaakkoa, ettei se jäisi, kiireesti kotia astumaan.

Kun he ehtivät kotia, niin siellä olikin iltanen valmis. Törmälän perhe istahti tyytyväisellä mielellä pöytään, sillä eipä käynyt moittiminen ruu'an vähyyttä eikä huonoutta. Näin kesäisenä aikana sitä ruu'an puolesta kyllä jotenkin hyvin tultiin toimeen, eikä sitä juuri parempaakaan haluttanut, kun ei oltu ennestäänkään paremmille päiville totuttu.

Aterian jälkeen Törmäläiset, hetkisen aikaa valvottuaan ja jotakin pientä toimitettuaan, paneusivat rauhallisina levolle, isäntä ja emäntä sänkyyn, vaan lapset lattialle levitettyjen olkien päälle.