IX.

Aamulla herätessään huomasi Jaakko hämmästyksekseen olevansa — korttikaarissa. Miten hän sinne oli tullut, ei hän voinut muistaa. Hän muisti kyllä käyntinsä anniskelussa ja susiteetissa muisti Heikin matkassa sieltä menneensä tämän kortteeriin saakka sekä sieltä sitten yksinään lähteneensä; vaan aivan epäselvät olivat hänelle tapahtumat siitä lähtein kuin hän oli Heikistä eronnut. Hän ei tiennyt, miten ja missä oli kulkenut; tiesi kuitenkin humalassa olleensa ja muisteli vähin huutaneensa sekä sitten kaksi miestä häneen käsiksi tarttuneen. Ne kai mahtoivat olla poliiseja,, jotka juuri olivat hänen tänne korjanneet.

Hänellä kivisti nyt kovasti päätä ja häntä kadutti eiliset retkensä, vaan vielä enemmän hävetti, että oli joutunut korttikaariin. Semmoista häpeää ei ollut hänelle ennen koskaan tapahtunut.

"Tuntuupa kovin hävettävän mennä kortteeripaikkaan", mietti hän, "kun ne heti hoksaavat etten ole hyvillä jälillä ollut, koska koko yön olen poissa ollut. Mitä ne miettinevätkin minusta! Voi, kuinka mielelläni olisin nyt sinne menemättä, jos se olisi mahdollista, vaan täytyyhän sitä, vaikka ei halutakaan. Kyllä nyt on Puni parka mahtanut saada nälkää nähdä, jos vaan ei sitä joku muu ole hoitanut minun poissa ollessani, ja kukapahan siitä juuri olisi välittänytkään!

"Mutta jospa ei oikein kehtaisi mennä kortteeripaikkaan, niin vielä enemmän hävettää tulla Nurmelaan, varsinkin kun se isäntä tahtoo liian kova olla. Hyvä olisi, jos se ei eikä kukaan muukaan saisi tietää minun korttikaarissa olostani. En minä kyllä sitä mene heti sanomaan, vaikka en myöskään tahdo valheella itseäni puolustaa; en puhu asiasta mitään, kun ei vaan ruvettane liian paljon kysymään. Mutta kyllähän ne tavalla tai toisella saattavat siitä tiedon saada. Kovin se hävettää, jos Liisakin saapi asiasta tiedon — — — ja sattuisi niin pahastumaan, että sitten ei huolisikaan hänestä. Se tuntuisi kovin pahalta. Mutta mahtaa kai se antaa anteeksi satunnaisen ereyksen, kun osaan vaan kauniisti pyytää; ja tietäähän se, etten minä luonnostani ole juoppo, vaikka nyt sattui tämmöinen paha asia. Kun osaisi edes tuoda sille mieluisia tuliaisia! Mutta nekin ovat vielä ostamatta ja nyt on raha mennyt vähäksi ja kiire olisi paluumatkalle.

"Tuntuisippa hyvältä, jos olisi ollut tapahtumatta koko tämä korttikaariasia, joka päälle päätteeksi vaikuttaa sen, ettei kerkeä määräajalla kotia. Ennenkuin korttikaarista erilleni pääsen ja ennenkuin olen kaikki asiani ajanut, on jo iltapuoli ja silloin pitäisi oikeastaan jo olla Nurmelassa. Mutta eihän se muuksi muutu, mikä kerran on tapahtunut. Siihen täytyy koreasti tyytyä, vaikka mieli kovin pahalta tuntuu."

Jaakko korttikaarista erilleen päästyään tuli hyvin nolona kortteeriinsa, ei ruvennut siellä puheisiin kenenkään kanssa, vaan meni suoraa päätä talliin, jossa Puni seisoskeli ilman mitään syömistä. Hän taputteli sitä kaulalle ja säälitteli, kun se oli ilman ruokaa saanut olla, nakkasi heiniä eteen sekä teki sitten sille hyvän appeen.

Sitten rupesi hän toimittamaan asioita ja koki olla niin toimellinen kuin suinkin; mutta tottumaton kun oli semmoisia asioita toimittamaan ja outo kun oli kaupungin olojen ja asukkaitten kanssa, sattui hänelle vastuksia alinomaa ja viivykkiä ikävään asti, jotta eipä hän ollut vähällä koskaan tulla valmiiksi lähtemään.

Kun hän vihdoin viimein joutui lähtemään, oli hän ihan kyllissään koko kaupunkimatkasta, josta hän ennakolta oli iloinnut, kuvaillen mielessään sen tulevan hyvinkin hupaiseksi, vaan jota hän nyt ikävällä ja häpeällä muisteli.

Hän päätti kuitenkin, vaikka kaupunkimatkansa oli huonosti onnistunut, samalla matkalla hommata puhemiestä, jonka kautta Liisaa kosisi, arvellen että, jos hän siinä asiassa paremmin onnistuisi, niin eipä hän sitten paljon muusta välittäisikään — — eikähän tuota näkynyt hänen rakkausasioistaan mitään valmista tulevan ilman puhemiehen apua. Sen vuoksi hän, ennenkuin Nurmelaan tuli, poikkesi Norolan taloon, se kun ei ollutkaan aivan kaukana maantieltä. Se Norolan isäntähän se oli usein puhemiehenä käytetty ja se kyllä osasi toisen puolesta puhua.

Norolan isäntä otti Jaakon kohteliaasti vastaan, kyseli kuulumisia, käski istumaan ja tarjosi tupakkia. Kun oli vähän aikaa muista asioista puheltu, esitti Jaakko sitten varsinaisen asiansa, pyytäen isäntää hänen puolestaan Liisalle puhumaan ja koettamaan taivuttaa tätä rupeamaan yhdeksi taloksi hänen kanssaan.

"Vai niin", sanoi puhemies naurusuin, kun Jaakko oli asiansa selväksi puhunut. "Vai semmoinen sinulla on asia! No, semmoisissa asioissa minä olen jo monelle apuna ollut ja saattanut monen nuoren miehen ja naisen yhteen; ja harvoinpa on vielä sattunut, ettei olisi tuumasta tolkkua tullut, kun vaan minä olen asiamiessä ollut. Kyllä minä aina ajan perille asian, minkä vaan toimekseni otan; siitä saat olla vakuutettu. Ja koska sinulla tuntuu olevan halu naimisiin päästä, niin saatanhan minä sinunkin puolestasi ruveta puhumaan ja toimimaan parhaan kykyni mukaan. Mahtaneehan tuo morsian sinullekin löytyä niinkuin monelle muullekin."

"Kyllähän minä sen uskon", puuttui puheeseen Jaakko. "Vaan eipä olekaan yhdentekevää, kenen morsiammeksi saan. Minä tahdonkin Liisan enkä ketään muuta."

"No, no, tuumitaanhan asiasta. Eiköhän niitä voi löytyä sinulle parempiakin tyttöjä kuin Liisa?"

"Ei voi löytyä. Liisa on niin hyvä tyttö, ettei hänen veroistaan ole missään, ainakaan näillä mailla. Siitä minä olen varmasti vakuutettu."

"Kuulehan kuitenkin kokeneemman miehen sanoja! Voit sinä tulla onnelliseen avioliittoon, jospa et saakaan sitä, jota tällä hetkellä satut enite rakastamaan. Saattaa se rakkaus herätä vielä naimisiinkin tultua, kun vaan vaimo sattuu olemaan uskollinen ja toimellinen ja mies hyväsydämminen; ja semmoinen rakkaus on toki suurempi sitä rakkautta, joka on ennen avioliittoa hetkeksi leimahtanut ilmi tuleen, vaan sitten äkkiä sammunut. — Minä arvelen, että sinä Männistön Maijasta voisit hyvin uskollisen kumppanin saada. Se sopisi sinulle vallan mainiosti, eikähän se niin aivan tyhjänä kodistaan lähtisikään, ja onhan se aika näppärä ja sievä tyttö."

"Jopa vaan! Siitä ei ole minulle vaimoksi enemmän kuin villikkovarsasta kyntöhevoseksi."

"Talttuuhan se villikkohevonenkin hyvän ajajan käsissä. Kyllä se vakaantuisi Maijakin naimisiin tultua, vaikka nyt onkin toisinaan liiaksi hurjapäinen."

"En minä sitä tahdo kuitenkaan. Mutta minkä tähden ette voi minulle Liisaa taata? Johan sen olen sanonut, että jos en sitä saa, niin en toisestakaan huoli."

"Älähän hätäile, poikaseni! Sinun esittämäsi asia on niin erinomaisen tärkeä, että sitä pitää perinpohjin, juurtajaksain miettiä, ennenkuin lähdetään sitä toimeenpanemaan."

"Ei minulla nyt ole aikaa pitkiin puheisiin. Ilmastaankin on minulle sattunut liiaksi viivykkiä. — Vastatkaa nyt suoraan, tahdotteko ruveta minulle puhemieheksi!"

"Eihän nyt mihin niin kiirettä. Antaahan hevosen vaan vähän puhallella, niin sittenpähän jaksaa paremmin kotia juosta hölkötellä. — Johan minä olen luvannut puhemieheksi ruveta. Mutta eiköhän kuitenkin ole parasta, että sinä heität Liisan pois mielestäsi ja rupeat sitä Maijaa ajattelemaan?"

"No, hyvä ihme, miksikä?"

"Minä, tuota, voisin sinulle paremmin Maijan taata kuin Liisan."

"Miks'ei Liisaa sitten?"

"Älähän ole milläsikään, jos sanonkin suoraan, miten on asia! Kenties onkin sinulle parempi, että asiasi käypi toisin kuin itse olet ajatellut. Liisahan ei ole mikään varakas tyttö ja sitä paitsi hän on rakastunut Mäkelän Mattiin ja tämä taas häneen, eikä mikään voi estää heidän yhtymistään; sen minä heidän puhemiehenään voin jo ennakolta sanoa. Mutta älä sinä siitä kuitenkaan ole pahoillasi! Kyllä minä, jos vaan tahdot, toimitan sinulle hyvän tytön, vaikka en Liisaa voikaan luvata."

"No, jopa nyt kävi ytelästi. En minä toki osannut aavistaa, että näin huonosti kuitenkaan tulisi käymään, vaikka tosin toisinaan on vähin peloittanut, etten onnistuisi tässä paremmin kuin monessa muussakaan asiassa. Mutta niin näkyy olevan, että kenelle onni kerran rupeaa epäsuopeaksi, niin se ei suosi sitä missään asiassa. Tämä oli kuitenkin kaikista kolauksista kovin. Liisa se on tähän saakka tehnyt Nurmelan minulle mieluiseksi asuinpaikaksi, vaan tästä lähtien on siellä elo tuntuva hyvin ikävältä ja kolkolta ja mieleni on oleva musta kuin yön pimeys. Yön pimeys katoaapi kuitenkin joka aamu nousevan auringon muassa, vaan minun onneni aurinko on Liisan muassa ikipäiviksi mailleen mennyt."

Ja murheellisena Jaakko kynsi korvan taustaan ja pahoili mielessään huonosti onnistunutta asiaansa; vähälläpä olivat kyyneleet hänellä silmiin tulla.

Norolan isäntä koki häntä lohduttaa ja sanoi: "Vielä se sinullekin aamu valkenee jonkun hyvän ja soman tytön muassa. Tottapa se on kohtalo määrännyt sinulle toisen naisen, joka on tekevä sinun onnelliseksi. Usko minua, että sinun murheesi on kyllä ylimenevää laatua."

"Ehkä sen kyllä ajan vuolas virta vast'edes pois huuhtoilee. Mutta nyt ainakin se tuntuu raskaalta kantaa. Minä en näy ollenkaan näillä mailla menestyvän, en ole luotu näissä oloissa elelemään. Kyllä sen nyt näen. Minä en voi vieraassa seudussa viihtyä enkä vieraisiin oloihin mukautua. Mahtanee sittenkin kotoseudussani, jossa kaikki on ennestään tuttua, niin luonto kuin ihmiset, minulla olla parempi menestys. Sinne mieleni nyt entistä palavammin haluaa ja sinnehän minulla kyllä ennen pitkää mahtanee lähtö tulla."

Jaakko lähti sitten Norolasta alla päin, pahoilla mielin edelleen ajelemaan, antoi hevosen hiljalleen juosta hölkötellä ja istui itse äänetönnä kuorman päällä, miettien huonoa menestystään ja kuinka nyt tuntuu ikävältä tulla Nurmelaan, jossa kaikki ilopäivät häneltä ovat kuuksi päiväksi loppuneet. Tietysti hän ei ole Liisalle itselleen rakkaudestaan mitään mainitseva; eihän se sillä kuitenkaan parane. — — — Jospa se sittenkin olisi Kumpulan Anni Liisaa parempi ja jospa se häneen suostuisi, koska Pajuvaaran Heikki oli maininnut, että se oli kysellyt hänestä ja sanonut usein häntä muistelevansa! Mahtaisikko tuo niin kysellä ja muistella, jos se ei hänestä perustaisi — — — vaikka muistellaanhan tuota usein vanhoja tuttuja ilman että niihin kuitenkaan on rakastunut — — — ja onhan saman seudun asukkailla yleensä halu tavata toisiaan, vaikk'eivät juuri olekaan ystäviä; ovathan kuitenkin hyviä tuttuja. Oli miten oli, kaikessa tapauksessa olisi hupaista saada nähdä ja puhutella Annia.

Näissä mietteissä ollessaan näki hän jo Nurmelan rakennukset aivan likellä. Silloin hän taas pelosta sykkivin sydämmin ajatteli, että eiköhän mahtane isäntä olla hänelle äreänä kovin, kun hän ei ehtinytkään määräpäivänä takaisin. Kyllähän se koville ottaa ja tietenkin tulee ensimmäisenä tuimalla katseella ja ankarilla sanoilla vastaanottamaan.