X.

Nurmelassa oli Jaakkoa pitkään odotettu ja kummailtu, missä hän viipyi; oli arveltu jos jotakin, että olisi sairastunut tai joutunut rosvojen käsiin tai sortunut väärälle tielle tai vitkastelemisen ja tottumattomuuden tähden asioita ajaessa myöhästynyt tai muuta semmoista. Olipa isäntä lopulta alkanut epäillä, että kunhan ei tuo liene jäänyt johonkin kapakkaan juomaan ja juovuspäissään unehuttanut lähtönsä.

Senpä vuoksi, kun Jaakko, alakuloisena kuorman päällä istuen, ajoi Nurmelan kartanolle, oli isäntä häntä heti vastassa, katseli tuimasti silmiin ja kysyi vihaisenlaisella äänellä: "Missä sinä, poika parka, olet näin kauan viipynyt?"

Jaakko ei siihen kysymykseen heti vastannut mitään, laskeutui vaan äänetönnä kuorman päältä alas sekä rupesi hevosta riisumaan ja sanoa mumahti heikosti kuuluvalla äänellä "iltaa" isännälle sekä rengeille ja piioille, jotka ilmausivat pihalle kaupungin uutisia, kuulemaan. Ei hänellä edes tullut sanotuksi terveisiä kaupungista, kun isäntä näytti niin ärtyisellä tuulella olevan.

"Kauanpa sinä viivyitkin matkallasi", sanoi Liisa, hymy huulillaan niinkuin tavallisesti. "Mitä kuuluu kaupunkiin."

Jaakko ei vastannut mitään nytkään, katseli vaan surullisesti Liisaa silmiin, ajatellen siitä, että tuossa se nyt on se, joka on häneltä kaiken elämän ilon vienyt, joka lempeästi kyllä muka hymyilee, vaikk'ei se kuitenkaan tunne mitään lempeä häntä kohtaan; taitaa ollakin vaan teeskennelty koko tytön käytös ja ystävällisyys.

"Mikä sinun nyt on kuuroksi tehnyt!" huudahti isäntä. "Etkö saata vastata, miksi sinä nyt vasta kotia tulet?"

"Enhän tuota ennen joutunut", vastasi silloin Jaakko.

"Miks'et joutunut? Enkö minä sinua jo mennessäsi varoittanut, että sinun olisi pitänyt olla täällä viimeistään eilen illalla? Hä?"

"Niinhän se kyllä oli määrä, vaan minkäpä minä siihen voin, että satuin myöhästymään!"

"Sanoppa syy myöhästymiseesi, äläkä salaile virheitäsi! Kyllä minä ne tietooni ongin kuitenkin. Tiedä se, että minä vaadinkin tarkan tilin matkastasi!"

"No, asiathan ne paljon viivyttivät lähtöä, niitä kun oli monenlaisia ja minä olin outo niitä toimittamaan ja vieras kaupungissa; sain moneenkin kertaan kysellä yhtä paikkaa, ennenkuin löysin", vastasi Jaakko, epäillen, että isäntä tarkoilla tiedustuksillaan saisi hänen pakoitetuksi puhumaan korttikaarissa käynnistään, jota hän ei suinkaan ollut halukas ilmoittamaan, varsinkaan monen kuullen.

"Älä sinä tuo esiin tekosyitä! Asiat olisit aivan hyvin kerennyt toimittaa kaikki samana iltana kuin kaupunkiin tulit, jos vaan olisit toimellinen ollut. Mutta teitkö niin? Vielä mitä!"

"Eihän niitä tosin silloin tullut paljon toimitetuksi, minä kun ajattelin, että kerkeää ne sitten aamullakin. Minulla halutti ensin katsastaa kaupunkia, ja kun satuin kohtaamaan kotipuolestani muutaman tuttavan, jota en ollut kaukaan aikaan nähnyt, niin halutti minun hänen seurassaan viettää iltani, jotta saisin kuulla kotipuoleni asioista jotain."

"Sinä siis taaskin teit oman mielesi mukaan, etkä nähnyt hyväksi noudattaa minun käskyäni, vaikka pitäisihän sinulle ennestäänkin olla tuttua, että sinun pääsi viisaus viepi aivan päin mäntyä. — — — Tietysti menitte yhdessä kapakkaan ja siellä joitte kovasti — — —"

"Tuota, käytiinhän sitä tosin — — — mutta eipä siellä niin kovinkaan liiaksi juotu."

"Eipä vaan! Ainakin niin, että sinä, sen sijaan kuin sinun olisi pitänyt huolehtia matkasta ja asioista, rauhassa vaan istuit kapakassa lasia kilistelemässä. Luuletko sinä siten voivasi saavuttaa isäntäsi luottamuksen?"

"Pyydän anteeksi, jos olen erehtynyt. Mutta kyllä minua asiat huolettivat."

"Jopa vaan! Jos olisit niitä vähääkään huolehtinut, niin olisitkin sitten jo eilen ollut täällä. — Mutta olipa miten oli, kyllähän asiat vielä selville saadaan ja sinun tekosi tulevat ilmi. Minä aionkin ottaa sinun vielä tänä iltana erityisesti tutkiakseni ja ilmoitan jo ennakolta, että sinulle tulee ikäviä seurauksia tästä matkasta. — — — Tuota, eikö se kortteeripaikan isäntä laittanut minulle mitään kirjettä? Jos vaan on laittanut, niin alappa kaivaa esille!"

"Laittoihan se kyllä ja täällä se kirje minulla onkin takkini povilakkarissa", vastasi Jaakko ja päästi auki turkkinsa ja takkinsa sekä kaivoi hitaasti esille paperipäällyksen, jonka sisältä selvitteli kirjeen, ja jätti sen isännälle, joka sen saatuaan heti poistui.

Toisetkaan eivät ruvenneet kylmässä kauan seisomaan, vaan hajausivat mikä minnekin; ja Jaakko itsekin, heti Punin riisuttuaan, lähti pirttiin, jonne vei Puninkin isosta oven vieressä olevasta ammeesta juomaan. Sitten hän, riisuttuaan turkin päältään, ajatteli ruveta apetta hevoselle tekemään, mutta silloinpa tarjoutuikin Lauri siihen työhön, sanoen: "Annahan minä teen appeen! Lämmittele sinä itseäsi tuossa tulen ääressä! Sinullahan näyttävät kädet vähän kontistuneen."

"Jopa niihin tosiaan alkoi kylmä lopulta pystyä", vastasi Jaakko, suostuen mielellään Laurin esitykseen ja ajatellen Laurista, että siinä on mies, joka kyllä toisen hyvää katsoo; eipä olekaan semmoisia miehiä aivan tiheässä.

Hetken aikaa itseään lämmitettyään lähti hän kuormaa purkamaan ja tavaroita sisälle kantamaan.

Silloin oli häntä vastassa heti Liisa ja kysyi: "Toimititko minun asiani?"

"Enpähän minä nyt sitä toimittamattakaan jättänyt, kun kerran toimekseni otin", vastasi Jaakko ja katsahti Liisaan, ajatellen, että tuossa se nyt taas on tuo, jota minulla ei ole lupa omakseni toivoa, kun se on toiselle luvattu. Ja hetken ajan oli hänen mielensä täytetty surullisilla ajatuksilla, vaan hän koetti kuitenkin karkoittaa ne mielestään; jopa viimein katsahti Liisaan jonkinmoisella uhkamielisyydellä ja oli hänellä mielessä sanoa tälle, että onpa niitä tyttöjä vielä hänen varalleen ilmankin tätä; jääpihän aina toinen, jos toinen viedäänkin, ja semmoisia tyttöjä kyllä löytyy, jotka olisivat hänelle valmiit tulemaan minä hetkenä hyvänsä, vieläpä joku Liisaa parempikin tyttö. Mutta ei hän kuitenkaan sitä ääneen sanonut, kun hän ei ollut Liisalle itselle puhunut mitään rakkaudestaan häntä kohtaan.

Sitten lupsautti hän auki arkun kannen ja otti esille Liisan tilaaman virsikirjan sekä antoi sen tälle ja rupesi sitten muillekin jakelemaan heidän tilauksiaan. Olisi hänellä ollut Liisalle jotain tuliaisiksikin antaa; mutta antamatta se kuitenkin nyt jäi, sillä hän ajatteli, ettei se tuota hyötyä paremmin kuin huonoon maahan kylvetty siemenkään.

Illan kuluessa Jaakko sitten koki haihduttaa mielestään raskaimmat surunsa tunteet ja rupesi miettimään, mitä kaikkea Heikki kaupungissa oli hänelle puhunut, muisteli, mitä se oli Kumpulan Annista maininnut, rupesi ajattelemaan, että mitenkähän tuo sittenkin olisi ruveta sitä Annia — — — jos sillä tosiaankin lienee helliä tunteita häntä kohtaan — — — eihän tuota tiedä ennenkuin näkee. Saisihan tuota ainakin mennä katsomaan. Sielläpähän sitten tekisi sen mukaan miltä alkaisi tuntua.

Kylpemässä käytyään ja saunasta ihka alastonna palatessaan, hän avojaloin ja verkalleen astuen, vähääkään hätäilemättä, vaikka oli talvipakkanen, itsekseen hyräili:

"Henttuni heitti mun, heittäköön vaan! Tuotako huolisin surra! Tämmöinen poika se kaiketi saa. Uuden hentun ja kullan."

Ja kahta viime säettä hän tahallaan kovalla äänellä lauleli, kun näki Liisan matkan päässä kartanon poikki juoksevan. Sitten hän, kun oli käynyt puhtaat vaatteet päälleen pukemassa ja taas näki Liisan kartanolla, lauleli uudestaan saman laulun. Liisa silloin katseli pitkään Jaakkoa ja sanoi: "Tuota lauluapa minä en ole ennen sinun huuliltasi kuullut. Mikä se nyt semmoisen sinun mieleesi toi?"

"Mikä lienee tuonut!" vastasi Jaakko, vaikka aivan hyvin tiesi, mikä sen oli tuonut, ja lähti sitten pirttiin enempää Liisan kanssa puhumatta.

Hänen siellä vähän aikaa istuttuaan tuli sinne Anna Mari juoksujalassa ja sanoi: "Isäntä käski Jaakon heti tulla puheillensa."

"Vai käski", vastasi Jaakko tyyneesti ja polttaa tuprutteli ensin tupakkia lyhytvartisella piipullaan niin kauan kuin siitä savuja lähti sekä lähti vasta sitten verkalleen astumaan kartanon poikki isännän huoneeseen.

Melkoisen aikaa hän siellä viipyi, ja kun hän vihdoin palasi pirttiin, jossa useimmat Nurmelan palkollisista istuivat iltapakinoilla, toiset uunin lähellä isoliekkisen pystyvalkean ääressä, toiset ison pöydän ympärillä kattolampun valossa, oli hän tavallista vakaisemman ja miettiväisemmän näköinen. Sanan sanomatta istahti hän penkille pintapöydän viereen Laurin lähelle ja istui siinä etukumarassa, pää alaspäin ja silmät lattiaan tuijottaen.

"No, mitä oli isännällä asiaa?" kysyi Anna Mari, joka aavisti isännän antaneen Jaakolle kovat nuhteet.

"Mitäpä sinä sillä tiedolla teet!" vastasi Jaakko lyhyesti, haluamatta tehdä selvää isännän puheista, joista hänellä oli kyllin syytä olla pahoillaan. Isäntä oli nimittäin saanut tiedon hänen korttikaarissa käynnistään ja suutuksissaan kovin ankarasti häntä nuhdellut; hänen puheilla käyntinsä oli päättynyt siten, että hänen jo seuraavalla viikolla oli lähteminen Nurmelasta. Isäntä ei halunnut enää häntä pitää eikä hänkään tuntenut itsellään enää olevan halua kauemmaksi Nurmelaan jäädä.

"Kas, mitenkä puhuu! Etpä sinä ole noin ylpeästi vielä ennen vastannut. Taisit saada niin hyvät kiitokset, että on syytä ylvästellä."

"Älä sinä tyttö tyhjää — — —! Iva sinulla kuitenkin on mielessäsi; kyllä minä sen tiedän. Sinulla ei ole minun asiaini kanssa mitään tekemistä."

"No, no; nytpä jotakin kuulen. Aivanhan sinä puhut niinkuin vihassa olisit. Olenko minä sinulle mitään pahaa tehnyt?"

"Kyllähän minä tiedän, ettet sinä puheillasi mitään hyvää tarkoita. Paras on siis, että sinä aikoinasi vaikenet. Minä en voi suvaita sinun joutavia porpatuksiasi — — — vaikka enpä noita olekaan enää viikkoa kuulemassa. Kohta minä pääsen sinusta ja sinäkin minusta."

"No, mitä nyt Jaakko — — —!" puuttui Liisa puheeseen. "Sinä olet koko päivän ollut alla päin, pahoilla mielin. Mikä sinun on oikeastaan? Mitä sinä nyt aiot?"

"Kohta sen näet — — — ja saatanhan tuon sanoakin; minä tulen jättämään tämän talon."

"No, hyvä ihme, miksikä?"

"Sama se miksikä! Eipä minua täällä enää tarvita eikä kaivata kuitenkaan."

"Älähän toki! Saattaa sinua monikin kaivata. Kovin sinä nyt olet nurpealla mielellä", virkkoi Lauri. "Mikä sen nyt niin äkkiä pani lähdön mieleesi?"

"Panipa tuon mikä tahansa, vaan lähtö täältä tulee, ja sillä hyvä!" vastasi Jaakko lyhyesti ja miettien, että kun hänellä ei täällä tunnu menestystä kuitenkaan olevan, lienee paras omille maille matkata, niin ehkä siellä paremmin osannee ihmisten mieliksi elää.

Katsahtivat ne toiset kummastuneina Jaakkoon, jotta sillä taitaa olla ihan tosi aie jättää Nurmela, ja Lauri sekä osaksi Liisakin koettivat estellä lähtöä, vaan hän sanoi vaan jäykkänä, ettei se enää muuksi muutu, mikä kerran on päätökseksi tullut, eikä hän ollutkaan pahoillaan lähdöstään. Ennenkuin ilta oli loppuun kulunut, oli hänen mielensä paljon tyyntynyt ja rauhallisesti ajatteli hän nukkumaan mennessään edessään siintäviä tulevaisia kohtalonsa vaiheita.