VIII

Parannuttuaan Anita, oli väsymätön keksimään uusia huvituksia. Paitsi alituisia matkoja kaupunkiin Lyylin ja hänen miehensä tai jommankumman seurassa hän löysi puuhaa heille heidän omalla paikkakunnallaan. Hän oli näet siellä johtava henkilö, sikäläisen elämän kaikki kaikessa, sen sielu. Hän olikin siksi puheenjohtajana kaikissa yhdistyksissä ja seuroissa. Luonnollista oli siis, että hän veti mukaansa nyt myöskin Lyylin ja, mihin voi, tämän miehen.

Oli tullut elokuu. Siihen aikaan tapasi V.P.K. panna toimeen suuret arpajaiset iltaman ohessa, jolloin m.m. esitettiin joku näytelmäkappale ja tanssittiin. Tähän tilaisuuteen oli keksittävä ohjelmaa.

Arpajaispuolen johdon ja hoidon jätti Anita Lyylille, joka käytännöllisenä talous- ja käsityöihmisenä oli siihen toimeen hänen mielestään sopivin. Lyyli sai nyt häärätä sen seudun muitten rouvien ja neitosten parissa, hän, joka juuri oli vilkkaampaa seuraa kaivannut heidän entisellä asemallaan. Vieläpä hän piti kunnianaan saada olla ikäänkuin johtavassa asemassa hänkin, vaikkakin Anitan apulaisena. Hän ei heti tullut ajatelleeksi, kuinka ovelasti Anita oli asiat järjestänyt, ennenkuin sitten huomasi, että hänet tavallaan olikin syrjäytetty, hänen huomionsa käännetty toisaanne.

Iltamaohjelman valmistamisen otti Anita näet kokonaan omiin käsiinsä. Ja koska hänen miehensä, suuritöisen ammattinsa tähden, ei koskaan ollut mukana tämmöisissä askareissa, niin sai kuin saikin Anita Einon mukaansa, eritoten näytelmän esittämiseen, tämä kun oli tullut lausuneeksi olleensa ennen joskus seuranäytelmissä mukana. Vaikka mies alussa vähän vastustelikin, hänen täytyi lopulta taipua, kun ei sopinut kieltäytyäkään paikkakunnalle hiljattain muuttaneena, tämä kun olisi voitu tulkita jonkinlaiseksi ylpeydeksi. Lisäksi hän omasta puolestaankin halusi tulla tunnetuksi ja saavuttaa kuntalaisten suosion.

Sitten heräsi kysymys, mikä näytelmä oli otettava esitettäväksi V.P.K:n iltamassa. Anita ja Eino kävivät yhdessä työhön käsiksi. Edellinen oli johtava sielu taaskin, hän kun oli paljon nähnyt ja paljon lukenutkin. Niinpä he yhdessä tarkastelivat pikkunäytelmiä, ja punnitsivat näyttelijäkykyjään. Mutta tehtävä oli vaikea.

Yht'äkkiä välähti ajatus Anitan aivoissa. Hän tahtoi saada esitettäväksi sellaisen kappaleen, jossa Eino olisi hänelle osien mukaan sopiva vastanäyttelijä. Hän halusi hartaasti, että hänen suhteensa Einoon siinäkin tilaisuudessa edistyisi ja vahvistuisi. Samalla piti myöskin yleisön edessä Einon sydämen salaisuuden paljastua tälle itselleenkin. Heidän väliensä piti näin kiristyä ja edistyä. Niiden paulojen, jotka hän oli uhrinsa ympäri saanut heitetyksi, piti yhä enemmän lujittua, niin ettei minkäänlaiseen perääntymiseen enää olisi mahdollisuutta. Ja Anita tunsi omassa sydämessään tämmöisen asiantilan välttämättömäksi. Hänkään ei tahtonut eikä voinut enää otettaan hellittää, sitä otetta, jonka hän heti alusta alkaen oli toisesta saanut. He olivat molemmat joutuneet kaltevalle pinnalle, jota myöten vyöryivät kuin pyöreä kivi, yhä alemmaksi minkään esteen voimatta enää heitä pysähdyttää.

Eino ehdotti huvinäytelmää sopivaksi sekä heidän omaan esityskykyynsä että myöskin itse tilaisuuteen ja yleisön makuun. Mutta siinä teki Anita tenän. Asia oli otettava vakavalta kannalta. Hänen vastanäyttelijänsä — siksi piti Einon tulla, — oli sisäisesti alistuttava; hänet oli nöyryytettävä ja hän oli nöyrtyvä. Hänen tuli purkaa rakkautensa Anitalle tulisella kiihkolla, jopa siinä määrin intohimoisesti, että oli valmis pistämään tikarin rintaansa, vaipumaan hänen eteensä polvilleen, kuolemaan hänen jalkojensa juureen.

— Minä tiedän kappaleen, josta muutama kohtaus sopisi meille molemmille mainiosti, — selitti Anita. Kappale tosin sinänsä on aivan liian vaikea, mutta eihän yleisömme täällä voi meiltä liikoja vaatiakaan, ja arvostelusta, siitä, mitä ihmiset sanovat, välitämme viis. Pääasiahan on, että arpajaiset onnistuvat. — Näytelmän sankari on rakkautta kaipaava, sankaritarta rajusti tavoitteleva nuorukainen, tämä taas tunteitaan salaava, mutta siitä huolimatta häneen rakastunut nainen, joka kärsii, kärsii äärettömästi toivottomassa, ylitsepääsemättömien esteitten ympäröimässä asemassaan. Mutta lopulta nainen saattaa kuitenkin osoittaa, minkä uhrauksen hän suuren rakkautensa tähden tekee ja voi tehdä lempensä esineelle.

Tuli hetkisen äänettömyys. Anita katsoi Einoon, joka loi silmänsä poispäin.

— Meidän tulee olla varovaisia, — sanoi Eino kotvan kuluttua. — Emme saa antaa aihetta ihmisten juoruihin. Luulen jo muutenkin, että meihin katsotaan pitkään, meitä ruvetaan epäilemään.

— Pyh! Itse tiedät, ettei ihmisillä ole vähintäkään syytä epäilyksiin. Minä puolestani en välitä koskaan kenestäkään mitään.

— Mutta minä kyllä, — vastasi Eino.

— Eihän ihmisillä ole muuta tekemistä kuin juoruta ja valehdella, panetella ja mustata lähimmäisiään. Sehän on heidän jokapäiväinen leipänsä, — jatkoi Anita melkein vihaisesti.

— Minulla ei ole vielä noin surullista kokemusta, — puolustihe Eino.

— Mutta minulla on. Ja se pitää paikkansa, — tuli jälleen nopeasti Anitan suusta. — Kuka tietää, ehkä sinäkin vielä saat sen kokea.

— Mahdollista, — vastasi Eino. — Mutta tarkoittamaasi osaa minä en voi näytellä.

— Se on ikävä, sanoi Anita, kaksimielinen ajatus päässään. — Mutta olen varma, että sen joskus vielä opit, — vihjasi hän samaan suuntaan Einon kuitenkaan huomaamatta tarkoitusta.

— Ajatellaan muuta, toista kappaletta, — esitti Eino. — Jos nyt kerran pitää olla semmoinen rakkausnäytelmä, — huvinäytelmä olisi minun mielestäni ollut parempi — niin otetaan Märtta Lejonhufvud. Se on sievä pikku näytelmä, jonka olen kerran nähnyt. Jos siihen kykenee saamaan tunnelmaa, niin se voi olla mielenkiintoinen. Mutta sitäkään ei ole helppo esittää. Sitäpaitsi siinäkin on rakkauden tunnustus, semmoinen, joka, loppuu siten, että nuori Svante Sture heittäytyy polvilleen kuningatar Margaretan eteen ja aikoo pistää tikarin rintaansa. Mutta samalla tulee kuningas Kustaa Vaasa sisään, ja Margareta, Svante Sturen nuoruuden lemmitty, jonka kuningas, Sturen ollessa poissa Lübeckissä, on nainut, pelastaa Sturen ja tilanteen ilmoittamalla, että Sture pyytääkin hänen sisartaan Märtta Lejonhufvudia puolisokseen. — Minä tietysti esittäisin kuninkaan osan, jo senkin vuoksi, että olen pitkä mies niinkuin Kustaa Vaasa kuuluu olleen — lopetti Eino.

Siitä syntyi kinaa. Romanttisen aiheen vuoksi Anita hyväksyi näytelmän, mutta Einon oli näyteltävä rakastajan osaa. Hänellä oli muka tiedossa toinen kookas mies kuninkaaksi. Ja vaikka Eino edelleen viittasi pahojen kielten mahdollisiin vertailuihin kappaleen henkilöiden ja heidän välillään, niin ei Anita enää antanut perään.

— Joutavaa arkuutta, — sanoi hän Einolle. — Me näyttelemme sen kappaleen, se on päätetty. — Sinä lankeat polvillesi minun eteeni yleisön nähden, siinä kaikki, mitä haluan. Sinä olet sydämessäsi minun, vaikka pakosta luovutankin sinut toiselle.

Siinä oli jälleen salainen viittaus hänen omiin tarkoituksiinsa, jotka Eino nyt ymmärsi varsin hyvin.