← Table of contents
Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa

MAASEUDUN VALTIOLLISISSA VAALEISSA

Reading edition

s.o. vaaleissa talonpoikaissäätyyn, vallitsee kumminkin nykyjään vielä paljo räikeämpiä epäkohtia, paljo pahempia ja kohtuuttomampia rajoituksia, kuin koskaan sen kunnallisissa äänioloissa. Sillä — silmäilläksemme ensiksi äänioikeuden laajuutta — näihin vaaleihin oikeutettu ei ensinkään ole kuin osa maalaisväestöstä, tuskin kolmas osa maaseudun asukkaista. Ainoastaan tilallisilla, manttaaliin pannun maan omistajilla, on näet oikeus valita valtiopäivämiehiä talonpoikaissäätyyn, muilla, tilattomilla, itsellisillä, käsityöläisillä, maalaisvirkamiehillä, kansakoulunopettajilla, työmiehillä ei ole nimeksikään tätä äänioikeutta, maksoivatpa verojakin kuinka paljo tai vähän tahansa. Tämä seikka, joka on ilmeisessä ristiriidassa perustuslakimme määräyksen kanssa, että »Suomen säädyt edustavat koko Suomen kansaa», vaikuttaa, että suurimmalla osalla maamme asukkaista ei ole ensinkään edustajia valtiopäivillä, koska heillä ei ole oikeutta sinne ketään valita, — vaikuttaa, että valtiopäivämme eivät oikeastaan olekaan koko Suomen kansan edustuslaitos, vaan ainoastaan etuoikeutettujen kansanluokkien. Tämä kohta maaseudun valtiopäivämiesvaaleissa, joista suurin osa kansalaisia siten sysätään syrjään, on sangen arveluttava asianhaara jo yksin valtiopäiväimme arvon ja merkityksen vuoksi ulospäin katsoen, vaan luonnollisesti se on vielä arveluttavampi noiden edustusoikeutta vailla olevain kansalaisten oikeuden ja etujen kannalta. Sillä mikä oikeus on siinä, että maapalanen, turve, tekee ihmisestä täysivaltaisen kansalaisen, mutta sen vailla olo muiden huolehdittavaksi jätetyn holhokin?

Äänioikeus talonpoikaissäätyyn olisi siitä syystä välttämättä ja viipymättä laajennettava kaikkiin maalla asuviin veroa maksaviin kansalaisiin ulottuvaksi. Mitkään puolinaiset toimenpiteet, joita on ehdotettu, kuten esim., että äänioikeus annettaisiin vain muutamille erityisille kansalaisryhmille (kansakoulunopettajille, maalaisvirkamiehille y.m.), eivät tässä tepsi, se on annettava kaikille kansalaisille, joilla on hyvä maine ja jotka itse hallitsevat omaisuuttansa ja maksavat valtiolle ja kunnalle veroa. Vasta silloin saadaan, mikäli maaseutuun tulee, valtiopäivämme edustamaan koko kansaa, vasta silloin ovat tilattomatkin kansalaisia.

[Ovatko pestatut palkolliset tästä luvusta, samoin kuin kaupunkien kunnallisista ja valtiollisista vaaleista, erotettavat, koska he ovat toisen isäntä vallan alaisia, se on erikoiskysymys, johon ei ole tämän katsauksen puitteissa tilaisuutta syventyä. Vakinaisen sotaväen miehistölle taas yleensä ei katsota voitavan äänioikeutta antaa.]

Painavampia järkisyitä nykyisen järjestelmän puolesta talonpoikaissäädyn vaaleissa ei ole koetettukaan esille tuoda, ainoastaan hitaisuus ja saamattomuus ja yleinen muutosten kammo on näihin asti estänyt parannuksiin ryhtymästä. Mutta jokainen maaseutuoloja tunteva tietää, että tilattomilla useimmissa tapauksissa on sama sivistysmäärä kuin tilallisilla, useinhan ovat he saman perheen poikia, eikä ole yleisten asiain harrastuksessakaan, eroa. Sen myöntävät itse talollisetkin ja siksi ei toki tarvinne aivan sitkeää vastarintaa peljätäkään, kun, toivottavasti pian, käydään talonpoikaissäädyn vaaleihin vaatimaan sellaista äänioikeuden laajennusta, jonka kautta talonpoikaissääty olisi koko maalaisväestön edustus, jonka kautta tilattomatkin saisivat valtiollisen äänivallan.

Mutta muita yhtä pahoja ja kenties vaikeammin korjattavia epäkohtia on talonpoikaissäädyn vaalioloja rasittamassa. Vaalit ovat välilliset. Valitaan ensiksi joka kunnasta muutamia valitsijamiehiä ja nämä vasta valitsevat edusmiehen. Tämä välillisyys on suuressa määrin omiaan harrastusta laimentamaan, kun eivät kansalaiset ole tilaisuudessa suorastaan äänestämään sitä, jonka edusmiehekseen tahtoisivat. Tämä järjestelmä on vanhanaikuinen eikä sitä tietääksemme enää käytetä muualla kuin Norjassa ja osaksi Ruotsissa, jossa kunnat itse saavat päättää, tahtovatko valita välillisesti vaiko välittömästi. On väitetty käytännöllisten seikkain harvaanasutussa maassamme aiheuttavan tuon vaalien välillisyyden. Kokemus Ruotsista on kumminkin osottanut, että tuo pelko, että vaalit, jos olisivat välittömät, jäisivät sattuman varaan, on perusteeton. Kansalaisten harrastus ja osanotto käy siitä vilkkaammaksi, kun vaalit ovat välittömät, ja yhteisistä ehdokkaista voidaan kyllä jo etukäteen sopia, — sen parempihan olisi, jos valtiopäiville aikovat itse avonaisesti asettuisivat ehdokkaiksi. Lainsäädännön kehitystä siihen suuntaan, että vaalit talonpoikaissäätyyn muutettaisiin välittömiksi, on siis harrastettava.

Masentavimmin rasittaa kumminkin niin talonpoikaissäädyn vaaleja kuin muita yleisiä äänestyksiämme niissä käytettävä äänimäärä, veronmaksun määrästä riippuva, joka talonpoikaissäädyn vaaleissa vielä on aivan rajoittamaton. Ei edes senvertaista rajoitusta ole näissä vaaleissa kuin kunnallisissa. Haitat tästä eivät käytännössä tosin niin pahasti tunnu sellaisissa paikkakunnissa, joissa tilat ovat jotenkin yhdenkokoiset ja varallisuus sekä äänimäärät siten maanomistajain kesken edes vähänkään tasaisesti jaetut. Vaan sellaisissa paikkakunnissa, kuten Länsisuomessa, joissa on sekä suurtilallisia että pikkutilallisia, joutuu näiden jälkimmäisten vaikutus valtiopäivämiesvaaleihin aivan mitättömäksi, muutamat varakkaimmat suurtilalliset voivat ominpäin määrätä valitsijamiehet ja siten lopullisen vaalin. Tämä seikka, supistetun äänioikeuden ja vaalien välillisyyden yhteydessä, selittää m.m. sen, miksi meillä vielä nykyjään, jolloin yleisten asiain harrastus kaikissa kansankerroksissa on käynyt entisestään toki paljo virkeämmäksi, osanotto talonpoikaissäädyn vaaleihin tilallisten keskenkin on niin vähäinen, kuin sen melkein kaikkialla huomaamme olevan: muutamat kirkonkylän suurimmat talolliset ovat meillä osallisina niihin tärkeihin valtiollisiin vaaleihin, joihin osanotto muualla maailmassa on niin vilkas, että harvinaisina poikkeusilmiöinä luetellaan ne äänioikeutetut, jotka eivät ole olleet suorittamassa kansalaisoikeuttaan ja velvollisuuttaan.

Meillä ei ole näistä talonpoikaissäädyn äänimääräolojen seurauksista käytettävissä numeroita, vaan esimerkkejä voisi siitä paljonkin esille tuoda, miltei samanlaisia kuin ylläoleva, kunnallisia äänioloja koskeva. Ne samat seuraukset, joita suuret äänimäärät yleensä tuovat mukanaan, kuten että vähemmistöt pääsevät määräämään valittavat luottamusmiehet (valitsijamiehet), ovat tässäkin huomattavat ja vaikuttavat katkeruutta ja välinpitämättömyyttä voimattomiksi tuomituissa vähä-äänisissä.

Äänimäärän rajattomuus olisi senvuoksi talonpoikaissäädyn vaaleista välttämättä poistettava ja, ellei muuta sopivampaa perustusta löydetä, olisi kunnallisen verotuksen perustuksella määrättänsä joku alin raja, veroperuste, ja siihen nojautuva n.s. valtiollinen vaalisenssus, joka oikeuttaisi kaikkia maalaisia ottamaan osaa valtiopäivämiesvaaleihin. Tuo äänioikeutta myöntävä veroraja on ehdotettu sopivimmin asetettavaksi 200—400 markan tulojen vaiheille, koska tämä summa vastannee vähävaraisempainkin itsenäisten maalaisten vuotuista tulomäärää, — onhan yleensä vastaiseksi edellytettävä, että äänioikeuden nauttijan on jotakin veroa maksettava. Mutta tämän rajan yläpuolelle ei myöskään mitään ääniasteikkoa tarvita, kaikki, jotka tuon ehdon täyttävät, olkoot yhtäläisesti oikeutetut valtiopäiville edusmiehiä valitsemaan. Sillä kaiken sen lisäksi, mitä on kaupunkien varallisuusääniasteikkoa vastaan lausuttu, ja johon myöhemmin vielä tulemme, on näet maaseutuun nähden huomattava, että asteikko siellä on vielä kohtuuttomampi ja sopimattomampi, koska maaseudulla väestön sivistyskannassa yleensä ei ole hetikään niin suuria eroituksia kuin kaupungeissa ja asteikko siis tulisi antamaan vielä enemmän valtiollista valtaa yksistään rahalle, ilman että edes asian kaunistamiseksi voitaisiin puhua suuremmasta valtiollisesta kyvystä ja yleisten asiain harrastuksesta.

Suuri puute äänioikeusasian ajamisessa, mikäli maaseudun vaalioloihin tulee, on se, ettei ole olemassa minkäänlaista tilastollista selontekoa niistä osottamassa, kuinka räikeät siellä epäkohdat todellisuudessa ovat. Jos sellainen selvitys olisi olemassa, niin se, täytyypä sanoa, kauhistuttavassa määrässä osottaisi, kuinka harvoilla todellakin maassamme valtiollinen ja yhteiskunnallinen sananvalta on, nim. sellainen sananvalta, joka jotakin merkitsee, ja kuinka pelottavan harvainvaltaiselle pohjalle olomme perustuvat. Sellaisen tilastollisen selvityksen täytyy jo olla aivan huomispäivän tehtävän ja epäilemättä on juuri se osuttava, etteivät olomme parane, ennenkuin oikein suurella puukolla käydään perinpohjaisia muutoksia toimeenpanemaan.

Kun senvuoksi talonpoikaissäädyn vaalioloja kerran ryhdytään muuttamaan, vaatii tässä kohden kaikkinainen oikeus ja terve järki, että kerrassaan täysi askel astutaan ja määrätään

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings