ÄÄNIMÄÄRÄN LAAJUUTEEN
Reading edition
porvarissäädyn vaaleissa, merkitsee tämä käytännössä sitä, että samoin kuin kaupunkien kunnallisissa äänestyksissä voidaan valtiopäivämiesvaalejakin varten ääntölistoja tehdessä lukea toisen palveluksessa ja siis äänioikeutta vailla oleviksi suuri määrä itsenäisiä työmiehiä, kauppapalvelijoita ja muita, jotka veronsa kunnalle maksavat ja kaikin puolin ovat omintakeisia kansalaisia. Jo siitä kysymyksestä, saatetaanko edes varsinaisilta, pestatuilta ja isännän ruuassa olevilta, palkollisilta kieltää äänioikeus, jos he muuten vaadittavat ehdot täyttävät, voi olla eri mieltä ja varsinkin kaupunkeihin nähden tällaisen kiellon kohtuus on epäilyttävä, koska niissä palkollisetkin tavallisesti ovat jonkunvertaisen sivistysmäärän saavuttaneet; voihan rengillä olla varsin itsenäiset, vapaat mielipiteet valtiollisista kysymyksistä. Mutta ainakin tulisi lain tässä kohden olla niin selvän, ettei missään tapauksissa itsenäisiltä, veroamaksavilta kansalaisilta voitaisi valtiollista äänivaltaa riistää.