Front matter
Reading edition
language: Finnish
YLEISKATSAUS ÄÄNIOIKEUSASIAAN SUOMESSA.
Kirj.
Santeri Ingman [Santeri Ivalo]
Kuopiossa, Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino, 1899.
Suomen historiassa tulee 19:s vuosisata ja varsinkin sen loppupuolisko aina esiintymään loistavana esimerkkinä siitä, miten vilkasta ja suurenmoista kansojen kehitys, niiden sivistyksen karttuminen, niiden yhteiskuntaolojen varmistuminen ja taloudellinen vaurastuminen, niiden lainsäädännöllinen ja sisällis-poliitillinen edistyminen, lyhyessä ajassa voi olla, kun nuo kansat kerran pääsevät heräämään aikansa mukaan ja itsetietoisina rupeavat tarpeitaan valvomaan, kun ne saavat häiritsemättä ja edullisissa oloissa työskennellä rauhallisen viljelyksensä hyväksi. Pitkäin, pimeäin vuosisatain jälkeen, joiden kuluessa Suonien kansa eli itsenäisyystunnetta puuttuvaa, melkeinpä itsetiedotontakin elämää, osaksi äärimmäisyyksiin saakka ponnistaen henkensä pitimeksi sotain raivotessa, verotaakan myötään kasvaessa, kaikkien elinkeinojen pysyessä alkuperäisellä, matalalla kannallaan, osaksi unteloon umpimielisyyteen vaipuneena, josta sitä ei kukaan havautellut, — näiden toimettomain vuosisatain jälkeen muuttuivat yhtäkkiä maamme ulkonaiset olot ja kansa sai tuon muutoksen kautta ikäänkuin sysäyksen ruveta itse tarkemmin olojaan ja elämistään valvomaan, sai ainakin osaksi kohtalonsa omiin käsiinsä. Ja siitä se vähitellen havahtui torkkuvasta toimettomuudestaan itsetietoiseen elämään. Tämä herääminen kävi verkkaseen, vaan uutterat lietsojat eivät päästäneet kansaa vaipumaan uuteen uneen, he virittivät siinä itsenäisyydentunnetta, itseluottamusta ja elämänrohkeutta; ja tämän nyt loppumaisillaan olevan vuosisadan jälkimäisellä puoliskolla alkoivat tuosta oraasta jo ensi hedelmät näyttäytyä. Valistuneen hallitsijan suosiosta uudelleen henkiin heränneet valtiopäivät alkoivat vuosisatamme jälkimmäisen puoliskon alulla toimintansa ja ryhtyivät toteuttamaan niitä tuumia ja tyydyttämään niitä tarpeita, jotka sillävälin olivat ikäänkuin salaa kyteneet ja kypsyneet. Ja niiden työstä läksi nousemaan kuin keväinen touko.
Me tunnemme tämän kauniin laihon, josta osia jo on sadoksi kypsynyt. Mitä kauniita satoja meillä onkaan jo nähtävänä! Katsomme taloudelliseen puoleen: mikä edistys maanviljelyksen ja karjanhoidon alalla, mikä suuremmoinen muutos on tapahtunut kulkuneuvoissa, mikä virkeä vilkastuminen on teollisuuden ja kaupan alalla meneillään. Katsomme sivistysoloja: täydellinen vallankumous tehty kansanvalistuksen ja opillisen kasvatuksen aloilla, ammattitaidon, taiteen ja kirjallisuuden vainioilla. Katsomme yhteiskunnallista kehitystä: lainsäädäntö ja oikeuslaitos on alkuperäisestä tilastaan muuttumassa ajanmukaiseksi, kunnallinen elämä on vilkastunut ja muodoissaan vakaantunut. Katsomme yleistä, julkista elämäämme: mikä rientojen ja pyrintöjen runsaus, minkä merkityksen on kansallistunto ja äidinkielen elvyttäminen ja oikeuksiinsa saattaminen tuottanut yhdyselämäämme, mikä toimeliaisuus yhdistys- ja kokouselämässä, mikä suuremmoinen kehitys onkaan aivan viime vuosikymmeninä tapahtunut sanomalehtioloissamme ja yleensä ihmisten harrastuksissa yleisiä asioita kohtaan.
Kukoistusaikaa seuraa kumminkin usein takatalvi ja se on tullut Suomellekin tuon lämpösen kehityskauden jälkeen. Ne perustukset, joille valtiollinen edistymisemme on rakentunut, ovat ruvenneet horjumaan, edustuslaitokseltamme, jonka Aleksanteri II uudelleen herätti ja jonka hän valtiopäiväjärjestyksen kautta varmalle, pysyvälle kannalle asetti, on riistetty tärkeä osa sen perustuslaeissa säädettyä päätösvaltaa. Siksi nyt huoli täyttää maamme, kansa kampoilee toivottomuutta vastaan ja olojemme uudelleen kehittämistä tuskin uskalletaan ajatellakaan.
Vaan juuri tämmöisinä takatalven aikoina vaatii järkevä huolenpito tulevaisuudesta, että pelottomasti ja viipymättä ryhdytään korjaamaan sellaisia oloihin vielä jääneitä epäkohtia, jotka sisältävät vääryyttä osaa maan asujamistoa kohtaan, idättäen siinä tyytymättömyyttä, ja jotka juuri senvuoksi ovat sitä vaarallisemmat. Jos sellaisia epäkohtia voidaan korjata, jos pahentavia paiseita sisällisistä oloistamme voidaan leikata pois, on siihen aristelematta ja uhraavalla mielellä käytävä. Sillä vasta siten aikaansaadaan kansassa sitä eheyttä ja yhteisvastuun tunnetta, jota juuri kireät ajat meikäläiseltä kansalta vaativat.
Sellaisia epäkohtia on olemassa. Muutamia puolia kansamme kehityskulussa rasittaa esim. yhä vielä pahana painajaisena, sitovana kahleena, eräs muinaisaikainen ja muun kehityskulun rinnalla horjumaton epäkohta yhteiskuntaoloissamme, epäkohta, jonka poistamattomuus jääpi ikuiseksi häpeäksi Suomen 19:nelle vuosisadalle ja joka siitä syystä tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä siirtyy perinnöksi alkavan vuosisadan selvennettäväksi. Loppuva yhdeksästoista vuosisata ei ole niin vilkkaasti kuin se muuten onkin ajan kehitystä seurannut, jaksanut Suomessa tasottaa kansalaisten oikeuksia yhteiskunnassa, se ei ole kyennyt järjestämään eri yhteiskuntaluokkain osallisuutta maan ja kuntain yhteisten asiain käsittelemiseen, se ei ole voinut murtaa etuoikeutettujen ja varallisuutensa vuoksi suosittujen kohtuutonta ylivaltaa, eikä vetää alempia, köyhempiä kansanluokkia mukaan yhteiskuntaelämään eikä suoda heille oikeuksia siihen. Ja siksi siirtyy Suomessa.