MAASEUDUN KUNNALLISET ÄÄNIOLOT
Reading edition
ovat äsken valmistuneen, v. 1898 vahvistetun, maalaiskuntien uuden kunnallisasetuksen kautta hiukan entisestään muuttuneet, vaikka oikeastaan hyvin vähän paranneet. Äänioikeus kunnallisessa elämässä maaseudulla on, ainakin useimmissa ja tärkeimmissä asioissa [kysymyksissä sellaisissa kuin teiden ja siltain rakentamisesta y.m. manttaalilta menevistä rasituksista on ainoastaan tilallisilla äänioikeus kuntain kokouksissa], jo näihin asti ollut siihen määrään yleinen, että kaikilla kuntalaisilla, miehillä ja naisilla, jotka kunnalle veroa maksavat, on ollut äänioikeus, riippumatta siitä, ovatko olleet maanomistajia tai eivät. Mutta kuntain vähävaraisemmilla, käsityöläisillä tai itsellisillä, jotka kumminkin useimmissa tapauksissa omistavat saman sivistysmäärän ja arvostelukyvyn kuin äveriäämmät tilalliset y.m., usein kyllä suuremman, on sittenkin ollut hyvin vähän vaikutusta kunnallisten kysymysten ratkaisemiseen, koska äänestykset vanhan kunnallisasetuksen mukaan ovat tapahtuneet siten, että jokainen on saanut äänestää niin monella äänellä, kuin hänellä on veroäyrejä, s.o. kuinka suurten tulojen puolesta hän maksaa kunnalle veroa. Jos veron perusteena on esim. 100 markkaa, saa tukkikeinottelija, jolla on tuloja vuodessa 8,000 markkaa, äänestää 80 äänellä, mutta itsenäinen käsityöläinen, jolla ei ole tuloja kuin 400 markkaa, hänellä ei ole kuin 4 ääntä. Hän on köyhä, siksi ei ole ääniä, vaikka ymmärrystä ja harrastusta kylläkin olisi. Hän on köyhä, ei jaksa maksaa kunnallisia veroja kuin ehkä 4 markkaa, joiden suorittaminen kumminkin hänelle tuntuu paljo raskaammalta, kuin tuon tukkihuijarin taskulle 80 markkaa. Siten on todellisuudessa tilattomain ja yleensä vähätuloisten vaikutus kunnissa ollut hyvin vähäinen. Tämä rajattomain äänimääräin järjestelmä on sitäpaitse tietysti omiaan aivan suuressa määrin lamauttamaan vähävaraisten kuntalaisten harrastuksen ja osanoton yleisiin asioihin, sillä mitäpä he viitsisivät mennä koko kunnankokouksiin, kun heidän sanansa ja äänensä eivät niissä kumminkaan mitään paina. Ainoastaan senvertainen rajoitus on tuohon rajattomain äänimääräin käyttämiseen pantu, ettei kukaan saa äänestää enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla läsnäolevain yhteenlasketusta äänimäärästä, joka rajoitus useissakin tapauksissa on aivan mitätön, kun näet pikkuäänisten äänet laskettuina yhteen muutamain, esim. parin, kolmen, suuriäänisten kanssa, eivät itse alkuperäistä suhdetta sanottavasti muuta. Uudessa maalaiskuntain kunnallisasetuksessa on tuota rajoitusta vähän kiristetty, nim. siten, ettei kukaan saa äänestää enemmällä kuin 1/15:llä läsnäolevain yhteenlasketusta äänimäärästä. Tämä muutos on enemmän näennäinen, kuin todellisesti vaikuttava. Sillä jos ajattelemme, että kuntakokouksessa on saapuvilla esim. yksi, jolla on 600 veroäyriä ja toinen, jolla on 500 äyriä, sekä sen lisäksi 8 miestä, joilla on 8 veroäyriä kullakin, ja 18 miestä, joilla on 4 kullakin ja 10, joilla on 2 äyriä kullakin, saa kumpanenkin noista suuriäänisistä äänestää 84 äänellä ja heidän, kahden, äänet yhteensä (168) tekevät enemmän kuin noiden 36 vähemmän-äänisen äänet yhteensä (156), vaikka nämä kaikki olisivat yksimielisiä. Kaksi miestä voittaa 36! Eikä mitään harvinaista ole, että maaseudulla joillakin tehtailijoilla ja suurtilallisilla on noin suuret veroäyrimäärät.
Tuota uutta kunnallisasetusta v:n 1897:n valtiopäivillä käsiteltäessä koetettiin tuota äänimäärää maaseudun kunnallisissa vaaleissa saada rajoitetuksi samalla tavalla kuin se on rajoitettu kaupungeissa, nim. siten, ettei kukaan saisi äänestää vissiä määrää useammalla äänellä, että esim. 10 ääntä olisi korkein mahdollinen äänimäärä. Mutta vanhat ennakkoluulot, itsekkyys ja aaveidenpelko vaikuttivat, ettei tällaista rajoitusta, joka sentään todellisuudessa jotakin merkitseisi, saatu hyväksytyksi. Ja nyt, kun tuo uusi asetus juuri astuu voimaan, lie lähimmässä tulevaisuudessa vaikea saada sitä muutetuksi. Mutta sen muuttamiseen, kunnallisen äänimäärän rajoittamiseen, on kumminkin sekä oikeuden ja kohtuuden vaatimusten pakosta, että maaseudun kunnallisen elämän vilkastuttamiseksi pyrittävä ja ponnistettava. Ensiksi on saatava toimeen tuntuva, varma äänirajoitus ja siitä sitten ponnistettava edelleen, kunnes kaikkien kunnan veronalaisten yhtäläinen äänioikeus kerran saavutetaan, saavutetaan tulos: mies ja ääni.
* * * * *
Se on pidettävä päämääränä kunnallisissa äänioloissa, niinkuin se on pidettävä valtiollisissakin. Ja näissä jälkimmäisissä, jos mahdollista, vielä suuremmalla syyllä kuin edellisissä. Sillä jos kunnallisessa elämässä, jossa kunnan taloudelliset ja rahakysymykset ovat tärkeimmät, jonkinlaisen oikeuden varjolla voitaneekin väittää, että sillä, joka maksaa kunnalle suurimmat verot, pitäisi olla enemmän sananvaltaa myöskin näiden käyttämisessä, niin ei tätä väitettä ensinkään voida sovittaa valtiollisiin vaaleihin. Kysymykset isänmaan kohtaloista, lainsäädännöstä ja yhteisestä edistyskulusta, ovat näet yhtä tärkeitä ja kalliita kaikille, niin köyhille kuin rikkaille, eikä ole näillä jälkimmäisillä mitään järkisyillä puolustettavaa patenttioikeutta isänmaanrakkauteen eikä todellisen yhteishyvän valvomiseen.