TUKKIHERRA.
Reading edition
Simo Holja oli ennen vorokkimies ja ponttoolla hoikkana sousi, Simo Holja se junnien juonensa ties ja tukkiherraksi nousi.
Nyt kulkee hän supsiniturkissaan ja puhe on simaa silkkaa, povitasku on arvosta pullellaan ja massissa hopeat kilkkaa.
Hän ajaa taloista taloihin ja rikkaita neitoja kosii, puumerkkinsä piirtää hän saloihin ja jakaa metsiä osiin.
Hän metsiä raiskaa ja sahat soi, talonpoikia nylkee ja kostaa, hän luulee, että hän rahalla voi joka miehen kunnian ostaa.
Hän vauhkoa Valkkia siimalla lyö ja kievarin kuistihin töytää, hän herrojen joukossa juo ja syö käsivarttaan nojaten pöytään.
Hän suurista summista kerskailee ja ruokaliinalla huiskii, hän pöhnässä vennosti venskailee ja morsiamistaan kuiskii.
Hän solkkaa: "tässä on herra, he, Simo Holja se tarjota jaksaa, minä… yhtiö… sama se… selvä se, mitä sampankalja maksaa!
On taloni parhaita Suomenmaan, sitä rahaakin on kuin roskaa, on klaverit, kirjat kullassaan, vaan niitä en lue minä koskaan.
Kuka Holjan rinnalla rimpua vois, näin, näinhän ne rikkaat röyhii ja Holja kun lähtee talosta pois, niin kuokkijat patjoja pöyhii —!"
Hän lähtee talosta aamulla taas ja moukkia pihalla pilkkaa, joiden maat hän polkuhinnasta kaas joiden massissa kuparit kilkkaa.
Mut yksin kankaita ajaissaan ei saa Simo tunnonrauhaa, hän piiskaa vaahtohon Valkkiaan, taas kievarin pihoilla pauhaa.
Ja yöllä hän voihkivi vuoteellaan kuin miettisi väärää valaa, on kaamea kolkkous sielussaan vaikka kynttilä pöydällä palaa.