KOTIPOLULLA.
Reading edition
Ma metsän helmaan pakenin ma tahdoin huolet häätää, syyslehdet maassa kahisi ja pensaat puisti päätään.
Mua vanha metsä vierasti, puut syytti, sammal moitti, pyyn haasialta peloitin, kun yksikseen se soitti.
Mua näreiköstä närhi huus, ja kylmä ääni ilkkui, ja alta mustan juurakon kyyn häijyt silmät vilkkui.
Puut, kannot minä manasin, maan madot, tulet taivaan ja salon pohjaan pimeimpään ma hautaa tahdoin kaivaa.
Ma kuljin metsäpolkuja ja ihmisvihaa kannoin, ne monen vuoden valehet ma hornan holoon vannoin.
— Niin tulin kylän kuuluviin ja astuin riihtä kohti, näin humaliston huojuvan, puiss' omenat jo hohti.
Ma kuulin kellon kilinää ja haassa karja ammui, ja taakse tuvan tummuvan pois päivän silmä sammui.
Näin savun, lämmön laikkuvan, ne hiipi harjahirttä, ja takaa seinäsammalen ma kuulin vanhaa virttä.
Näin vaimon aittaan astuvan, ja kyyhkyset sai viljaa, näin harmaan hapsen välkkyvän, hän kulki aina hiljaa.
Kuin pyhä kuiske kultainen soi kotiseutuvilta, kuin uni mulle kajastaa se leuto syyskuun ilta.
Taas hyräilin ja hymyilin ja uneksin kuin lapsi, kuin äiti viel' ois elänyt ja musta ois sen hapsi.