KOLME RUNOA.
Reading edition
Katri Vala.
SATU.
Oli kerran kuninkaantytär hento kuin pieni vilukukka. Ja Elämä tuli eikä kuullut häntä, sillä hänen äänensä oli hiljainen.
Ja kuninkaantytär otti sydämen rinnastaan ja puhui sille. Se oli jalomuotoine kuin malja punaista rubiinia.
Ja kuninkaantytär hän meni pois päivääkään elämättä. Mutta sydän kiisi kuin soihtu yli erämaiden, löysi Elämän ja särkyi punaisiksi pisaroiksi hänen julmille käsilleen.
MUSTA AKORDI.
Yö on kuin suuri, mussta kukka, jonka heteinä ylenevät kalpeat ihmissydämet vavisten hymysi edessä, oi Kuolema.
Kenen ylitse ajavat tänä yönä hirveät vaunusi? Kenestä puserrat tänä yönä hitaasti elämän? Kenen kuolinhuuto kaikuu yössä, joka on kuin suuri, musta, värisevä kukka?
Ei rukousta ole enää huulillamme. Ojennetut kätemme ovat ammoin pudonneet alas kuin katkaistut kukat sinun mustien vaunujesi vyöryessä.
KUOLLUT.
Veden alla makasi kuollut selällään. Luomien alta kiilsivät valkuaiset. Hän hymyili ilkeästi. En voinut liikahtaa, vaikka hänen jalkansa koukistuivat hyppyyn. Olin jo miltei kuollut. Sunni avautui äänettömästi.
Silloin putosi sairas lintu kasvoilleni. Joku päästi hirveän parahduksen. Ryömin ulisten pois, voimattomana kauhusta. Aivan lähellä, lammen pohjalla nauroi kuollut kovasti.