KIRJAVA VIITTA.

Sikermä eri lähettäjäin runoja.

AD ASTRA.

Kyyn lailla liekki sihisten jo juoksee pitkin lankaa. Pian dynamiittipitkäinen taas ilman pieltä hankaa.

Miesjoukko kaukaa tähystää sen sytyttäjän työtä. He näkevät: hän sinne jää kuin aikois mennä myötä.

Niin, ylös ilmaan aikookin hän kerran niinkin tavoin. On turha muuten kohtaakin, tää ainut tie on avoin.

Niin monesti hän noussut on ja jälleen maahan lyöty; ei sentään vielä toivoton, ei kaikki keinot myöty.

… Niin vuoren kylki aukeaa kun panos syttyy, laukee. Kivisuihku ilmaan purskahtaa ja maahan taasen raukee.

Yrjö Jylhä.

LÄNTINEN AKKUNA.

Läntinen akkuna, auringonlaskujen akkuna, oi miten kumma on pieleesi painaa pää, kun purppurapilvet painuvat tunturin taakse ja sieluhun sataa iltojen ikävää.

Läntinen akkuna, kaihojen kalvas akkuna, kauttasi satujen salatun maailman näin, muinaisten muistojen virta kun hämyssä vyöryi, tuhannen kertaa kanssasi yöhön jäin…

Verner Lindgren.

MUSTA LUKKI.

Kutoo musta lukki seitin sakean eteen akkunan, etten näkis enää kauneutta maailman.

Surmata sen aioin; nyt ma sallin sen täysin tyytyen tehdä työtään hiljaa hetki hetken jälkehen.

Kudo seittis, lukki, etten nähdä saa kuink' on kaunis maa: elämään jo väsyin, — tahdon kaiken unohtaa.

Sulo Tanninen.

RUKOUS.

Vie, tuuli, rukoukseni hiljaisten metsäin yli!

Kuin kuuma hengitys poskea hyväile nuoren naisen: — Anna, ystävä, minun tulla yli rimmen valkeiden villapäiden, vierelläs' istua yhden illan ja kertoa kaikki… Minä matkalla poimisin vilukot rintaasi varten, ja mättäältä kypsimmät muurainmarjat riemuiten syliisi toisin.

Kuljeta, tuuli, hiljainen pyyntöni metsäin ja vetten yli.

Onni Halla.