KAKSI RUNOA.
Reading edition
Ilmari Pimiä.
ILTA.
Istun viettäen iltaa vierellä majan. Vaappuu kuin sortuvaa siltaa vankkuri ajan.
Painuu peittohan puiden aurinko vapaa. Ääntä ei yhtään muiden korvani tapaa.
Autius sieluun saartuu, suuri ja syvä. Kastekosteena kaartuu yö lähestyvä.
Taisi jo kukkaset armaat lepohon laata. Kuoleman käärmeet harmaat matelee maata.
Lienen ma valkea vainaa, lepoa vailla: mennehet muistot painaa turpehen lailla.
MAARIANKÄMMEKKÄ.
(Omistettu Katri Valalle.)
Oi kukkani, oi maariankämmekkäin, sun miksi katkoi ani armas käsi, mi viihtynyt on kerran vierelläin yön yhden, huumaten mua myrkylläsi! Oi kukkani, oi maariankämmekkäni! —
Oi kukkani, oi maariankämmekkäin, salainen synti muodoks muutettuna, miks' sentään suutelen sua vielä näin, ja miksi hurmaa vielä huulies puna? Oi kukkani, oi maariankämmekkäni!
Oi kukkani, oi maariankämmekkäin, elämän ehtoo eteen ennättäypi. Suloinen satu: julma ystäväin kuin vieras vierelläni vielä käypi — Oi kukkani, oi varjo-ystäväni!