VELTON VANJAN SODANKÄYNTI.

Sankariruno.

Ja veltto Vanja, kerskusuu, läks Saksan suuriin sotiin, niin astui poika Puolaa päin, jäi kylvämättä kentät näin, jäi musta mutsi kotiin. —

Hän vannoi valat mamkalleen ja ryssän russakoita toi tuomisina rensseliin kuin marssis suoraan Perliiniin nyt syömään makkaroita.

Ei syönyt koskaan makkaraa, ei nähnyt saksanmiestä. hän tappoi aikaa, tappoi täin, joi, mässäili ja paisui näin ja taisi suuta piestä.

Hän Puolanmaassa mellakoi, niin surmas kerran porsaan, ja iski halki kaalinpään kuin Don Quijote myllyjään ja ampui ohi sorsaan.

Niin tsuhnain maahan muutti hän, nyt sota-onni koitti, nyt viimeinkin hän voiton sai. hän sotasaaliks Fiian »nai», myös varustukset voitti.

Nyt oli miestä mielestään, kun välkkyi vyöllä piikki, hän kruunun kassat jakaa ties, tavaaritsa, svapoodan mies ja potra polseviikki.

Möi limppujaan ja lamppujaan. niin kihlat, kullat osti, ja muutti mieltä joka yö, ei maistunut nyt mikään työ, siks suuren sodan nosti

hän vastaan koko maailmaa ja anarkistiks muuttui, hän ryösti puodit, varkain vei. ja ampui ilmaan, hyppi, hei, ja syyttömille suuttui.

Hän veljeili ja vehkeili ja vaihtoi viinaa limppuun, hän hylkäs Fiian, muita nai, mut Vilppulassa selkään sai, kun hyökkäs Suomen kimppuun.

Hän pötki pyhään Venäjään ja jätti Fiia Laineen, myös pienen pantin lemmestään ja naisten itkut mennessään ja suuren sotamaineen.

Nyt Vanja paahtui pankollaan, löi harvat hampaat naulaan ja Fiiaa muisti murheissaan, mut ennenkuin sen arvaskaan lens Fiia Vanjan kaulaan.

Mut mutsi leipäluudallaan nyt ajoi Fiian yöhön ja Vanja auttoi armastaan, nyt selkään sai hän vuorostaan ja työnnettihin työhön.

Nyt Vanja kylää kyyryilee. juo krouvin kurjaa votkaa, hän näyttää verinaarmujaan ja kerskaa Saksan-voitoistaan ja kehuu Vennään kotkaa. —