JAKOBIN PAINI.
Reading edition
Läks poika taaton tuvasta päin laajaa Pohjanmaata kuin muinoin Suomen sotilas läks taistoon, taatan taata.
»Oi, kurja poika!» kirot soi, »nyt nostat kilven nurjan maan, kansan voimaa vastahan, siks vannon vihan hurjan!»
»Nyt vieras kansaa kiihoittaa, siks, isä, taistoon lähden, maan oikeuden onneksi, maan vapauden tähden!»
Maa Vilppulassa voiton sai, jo oli taisto laannut, kaks miestä yössä kamppaili, on isku iskun saanut.
Ne käy kuin karhut kamppailuun, kuin uros suojaa lastaan, kaks suomalaista sitkeää, mies omaa isää vastaan.
Soi sama sota suonissaan, yks veri yhteen vuotaa, ne syöksyvät kuin syleilyyn, taas lyö ja heittää luotaan.
Ne iskee Jakob-painiaan kuin vasten Jumalaansa, niin kaatua ja kuolla voi työn eestä, eestä maansa. — — — — — — — — — —
Yö vapauden vaikeni: — »Ken oot… et voimaas säästä?» — — »En… ennenkuin sa siunaat mun, sua, poikani, en päästä!
Ma Kainin turhan taiston näin, päämiehet petti, kurjat, maan omaa verta vastahan on nousseet kilvet nurjat!
On vapahdettu sieluni, maan miehet viety' harhaan, näin osan omaa itseäin, näin sielus palon parhaan!
Ma aseen lasken, auraan käyn, nyt työtä huutaa maamme, nyt veljet voittoon yhtykööt päin vanhaa vainojaamme!
Tää suuri päivä siunatkoon maan suvun sovinnotta, näin rauhan löin kun rynnätään, ei meitä kukaan voita!»
Nuor' urhon silmä säteili nyt alla aamuruskon, hän isän syliin syöksyen sai niinkuin uuden uskon.
Ja isä itki iloissaan pois vihan hirmunhäivän, kuin pojan sankarsyntymää niin siunas hän sen päivän.
24.4.18.