MEMENTO!
Reading edition
Oi, kurjat naiset, mi maanne möitte, kun löyhän lempenne sanat söitte, te käärmeenlaiset, ei teillä kurjilla kunniaa, ja vieras teille on synnyinmaa!
Teit' yöhön raastaa maan muukalaiset, ne valhein vannoen syytää saastaa, te irstaat naiset, te käytte pilkasta petoksiin, kuin itse petitte, käyköön niin!
Te käytte teitä yön myrkkymielin ja soperratte nyt vierain kielin; ei harsot peitä, ei ilkka haihduta häpeää, min tahra tarttuen sieluun jää.
Nyt teitä huumaa vain kiilto, keima, jo otsillanne on lutkan leima, on ruumis ruumaa, mi terveet turmellen myrkyttää, kun tauti laajalti leviää!
Kun kantain iestä te jäätte yksin, käy kurjuus kanssanne vieretyksin, ei kunnon miestä, mi liittyis lempenne kohtaloon, te kurjat, hukutte hunninkoon!
Ei harmaat hapset suo teille suojaa, ei teill' oo taivasta, ei oo luojaa, ja lehtolapset teit' inhoo, kiroo ja lokaan lyö, ja haudan peittävi unho, yö!
Oi, häpeäänne, te kurjat naiset, maan portot palkatut, käärmeenlaiset, nyt kohoo päänne, sen minne laskette, tietää ken, kun tulee tuomio viimeinen!
Kevätkesällä 1917.