KALMAN KENTÄLLÄ.
Reading edition
Ken kalmankenttää kulkee, kun päättyi taiston työ? Mies maassa silmän sulkee ylt'ympärillä yö. —
Käy ristinsisko yöstä, yön hurmahenkinen, ja atulansa vyöstä hän vetää väijyen.
Hän joukkojansa johti ja ryssät pakoon löi. kun armas pettää tohti ja kalliit sanat söi.
Mies surmas muukalaisen mi leikiks lemmen löi, siks kosto valtaa naisen, hän etsii, epäröi. —
Mies horroksista havaa, ken armas astuu luo —, kuin varjo viitan avaa ja haavaan siteen suo?
Ei! Hurjat silmät hohtaa nyt häntä vastaan vain, niin katse katseen kohtaa, kaks voimaa vastakkain.
— »Sä täällä kanssa ristin — näin päättyi tänne ties, on turvas punapistin. oon vankis», virkkoi mies.
— »On palkka pantu päästä, päämiestä sua ma hain, en vihollista säästä, kuin lemmin, vihaan vain.
On kunniani kostaa työt viekkaat valkoisten, maan verivaate nostaa, käy voima voittaen!»
— »Kun toinnun, taistoon lähden, mua päästä pakohon, mua säästä kansan tähden, se suurin voittos on!»
— »En säästä, en sua auta, nyt täyttyy turman työ, meitä eroittaa nyt hauta, nyt viime hetkes lyö!»
Ja porton katse kiiltää, hän tarttuu atulaan, ja valtasuonen viiltää hän hengenhurmassaan.
Mies kuollen katsoi tähtiin, pois sammui sankari, mut konnan työ se nähtiin, ja pyssy pamahti.
Ja neidon rintaan luoti lens yöstä singahtain, niin veret yhteen vuoti syyt, surmat sovittain.
Yötulet tuikki jostain, ja tähti lensi pois, kuin taivas teon kostain niin sallinut sen ois.
Huhtik. 1918.