TAPPOTANTEREELLA.

Ne saapuvat mustissa harsoissaan yli kenttien kuolemantarhaan, yön valkeat vaimot vaiteliaat ne vanheni liian varhaan.

Ne tuutivat tummia tuskiaan, ne kaivavat kuolleitansa, kun varjot kuoleman kenttiä käy ja kun päivä on laskussansa.

Ne kääntävät kasvonsa itään päin ja ne painuvat polvillensa, iät itkien rauhatta rakkaintaan pois siirtyvät suruinensa.

Niin hiljaa ne käy kuin kuolema käy, kun aurinko on niin ankee, veri-yöstä kuin koskaan ei nousta vois sen viimeiset säteet lankee.

Kevättalvella 1917