XVI.

Viimeinen luku.

1.

[Tekijä ei itse ehtinyt viimeistellä tätä kirjaansa. Korrehtuuria luki hän 9 arkkia. Loppuluku ei tullut valmiiksi. Se on yhdistetty seuraavista aineksista: tekijän lähimpiä sodan puhkeamisen jälkeisiä päiviä koskevista muistiinpanoista, yksityiskirjeestä, jossa selostetaan matkaa Zanzibarista Liverpooliin; eräästä "I dag"-pakinasta Dagens Pressissä, jossa kuvaillaan matkaa Tukholmasta Raumalle. — Viivan alle on lisätty eräitä huomautuksia, Ruotsalaisen painoksen kustantaja.]

Zanzibar: Kaupungin historia.

Zanzibarin nimi oli muinoin suuri, suuri kuin Indian. Silloin merkitsi Zendj-bar "Mustain maata" ja käsitti koko Itä-Afrikan, somali- ja galla-heimojen ynnä neekerien maan. Punaisesta merestä Sofalaan ja niin kauas sisämaahan saakka kuin kifarun kaksisarvinen kuono antoi orjanpyydystäjäin samota. Vihreä korallisaari Bagamoyon-lahdessa, saari, jolla on nyt yksinään tämä nimi, oli ainoastaan vartiopaikka valtakunnan portilla ja niiden pitkäin horjuvain dhowien [latinapurjeella varustettu indialainen jaala. Suom. huom.] satama, jotka kurkien kiilana tulivat monsuunin keralla Rangoonista, Bombaysta, Goasta ja Maskatista.

Portugalilaiset, jotka uskollisesti seurasivat Vascon peräsimen poreita, ottivat 1503 Zanzibarin omakseen. Mutta täällä ei ollutkaan hurskaita kafferiraukkoja, jotka olisivat ällistellen huolineet kaiken, mitä sinne tuli. Täällä kohtasi heitä Islam. Vuosisatoja kestäneen, hetkeäkään pysähtymättömän taistelun jälkeen arabialaisia vastaan hellittivät portugalilaiset vuonna 1729 otteensa ja Zanzibar joutui arabialaisten omaksi.

Seyyid Said'in (k. 1856) valtaistuimelle noustessa alkaa nykyinen hallitseva dynastia. Sen aikana on Zanzibar vähitellen menettänyt itsenäisyytensä. Sultaani Alin valtaistuimella ollessa ottaa Englanti (brittiläis-saksalainen sopimus v:lta 1890) Zanzibarin suojelusvaltiokseen. Nykyinen sultaani on saanut puhtaasti englantilaisen kasvatuksen. Vuodesta 1908 on saarella ollut englantilainen piispa.

Zanzibarin väestön muodostaa 10,000 Maskatin arabialaista, hallitseva luokka; 70,000 indialaista ja muutamia satoja europalaisia. Väestön suurin osa on neekereitä, osaksi vapaita suahelejä, jotka ovat kaikki muhamettilaisia, osaksi epävapaata orja-asutusta, sekajuurta. — Zanzibarin kaupungissa on n. 100,000 asukasta, joista 50,000 indialaista ja 5,000 arabialaista; loput neekereitä. — Zanzibarissa ilmestyy sanomalehti "Gazette for Zanzibar and East-Africa."

* * * * *

Yleissilmäys, — pittoreski, mutta hiukan roskainen. Sultaanin palatsi, rautaverantoineen, näyttää tavara-varastolta tai makasiinilta.

Petolinnut satamassa.

Sukeltajapoikia, kolme ulvoen pienessä venheessä, soutivat käsillään. — Täällä ei haikaloja!

Kamatavaran kauppiaita laivaan: hinduja, guaneeseja. Heidän tukkalaitteensa.

Veneellä maihin, kisuahelit soutivat. Suoraan hietarantaan.

Kävelyretki kaupungilla. Posti. Sultaanin kuva. Rahahämmennys.

Kauppapuodit. Tinkiminen. Taktiikka. Sen tulos. Tavaravarastot. — Arabialaisia. Indialaisia.

Kadut. Väentungos. Pittoreskeja paikkoja. Vanhoja torneja, joissa kasvoi puita. Sisiliskoja. Leikkauksilla koristettuja ovia. — Keltaisia vankeja.

— Basaarikatu. Indialaisia. Arabialaisia. Tyyppejä. Naisia. Eräät hunnuissa. Kaivolla riitelevät naiset. Valokuvaamisen pelko. Ruokatavarat.

Saksalainen klubi. Africa-hotelli.

Tuoksu kaupungilla: neilikalta, copralta, kurryltä.

Jättiläisbanaaneja. Iilimatoja. Suuria mandariineja. Kokosmaitoa.

Zanzibarilainen lääkäri. Näytti äkäiseltä.

Huvimatka autolla. 28 mailia. 7 henkilöä 30 rupies.

Kuvaus (tohtori, Hoffmann, Beuster toisessa, rva Tuaillon, Sachers, Beetzs ja minä toisessa).

Hyvä vauhti. Oikea filmi-matka. Taitavat chauffeurit (indialaisia).

Palmuja, manjosia, neilikkapuita, neekerimajoja. Meri.

Nummea, pensaita, joki, lumpeita. Vanha sultaanin palatsi. Punaisia kukkia. "Vaahtohedelmiä". Mehiläispesä.

Zebu-härkiä, vuohia, kanoja. Harvassa siistiä, hyvinpuettua väkeä. Mainio matka (klo 3-1/2 6).

Sekalaista: Rva Tuaillonin apinanpurema.

Kopran valmistus (Viidenvuoden vanha palmu, 5 mk vuodelta) (3 rupl.)

Neilikkain käsittely.

Klo 8:n laukaus.

Iltavalaistus sultaanin palatsissa.

Gerlach ja Aga-Khan (viimemainitun huolet).

Aga-Khan. Aga Sultan Mahomed Shah, s. 1875. on profeetan tyttärestä polveutuvaan Fatimidien suvun päämies. Aga-Khan johtaa yleis-indialaista muhamettilaisten yhdistystä (perustettu 1906), joka toimii vilkkaasti m.m. hankkiakseen Indian muhamettilaisille valtiolliset oikeudet ja hävittääkseen heidän valtiollista ja yhteiskunnallista välinpitämättömyyttään. Uskonnollisena johtajana on Aga-Khanilla lukuisasti puoluelaisia, n.k. ismaelilaiset muhamettilaiset, Itä-Afrikassa, Keski-Aasiassa ja Indiassa. Hän on perusteellisen länsimaisen sivistyksen saanut mies, m.m. suorittanut juristohtorin Cambridgessa. Aga-Khan on indialainen Bombayssa ollessaan, halliten siellä palatsissa, jonka brittiläinen hallitus on antanut hänen käytettäväkseen, ja tyypillinen englantilainen urheilija ja klubimies Englannissa.

Sotauutisia illalla.

"Elisabeth" — "König" — Bombay.

Pikku saaret (Böcklinin malliin). —

Valkeita aaseja — yksi musta — keskolaisen hyvä aasi.

Matka meren poikki Dar-es-salamiin. Laivassa 370 indialaista, jotka kävivät osoittamassa kunnioitusta Aga-Khanille.

Tappelu paikoista etuluukulla. Pilvenä erivärisiä mattoja kummaltakin puolelta. Eri arvoisiin kasteihin kuuluvia naisia. 15-vuotias vaimo, jolla oli kolme lasta. — Koriste vasemmassa sieraimessa (timanttejakin). — Koko näyssä tavaton väriloisto. Myöhemmin telttakatto verhoksi. — Ei paljon meteliä.

Koriste sieraimessa. Laivassa olevilla intialaisilla naisilla oli vasemmassa sieraimessa metallinen levy, aineesta, joka oli sitä kalliimpaa, kuta ylhäisempää kastia naiset olivat. Ylhäisimmillä heistä se oli kultaa ja jalokivillä koristettu.

(Eri-tapoja puhua viittoilemalla: neekeri, arabialainen, juutalainen).

Eräät käyttivät hyväkseen tilaisuutta ja möivät appelsiineja.

Karanteenilääkäri kysyi, ovatko nuo 370 terveitä! (Tämä olisi pitänyt todeta 3 1/2 tunnissa!)

Dar-es-salam, heinäkuun 31 päivä. Zanzibarissa jo sotahuhuja (Itävalta-Serbia).

Satamaan tullessa kohtasi meitä risteilijä Königsberg (Me seisoimme laskuvesi-ankkurissa). Se pysähtyi ja lähetti luoksemme venheen. Huom. Miesten matalat olkihatut mustin nauhoin ja reunoin, pelastusvyöt ympärillä! Soutu ylen täsmällistä.

Ilmoitettiin, että Königsberg oli saanut määräyksen lähteä täysin taisteluvalmiina satamasta merelle. (Myöhemmin kerrottiin, että myöskin Taboraa oli varoitettu uiskentelevain miinojen paikoista.)

Idyllisen kaunis satama. Palmuniemiä. Suuria adansonioita, monta kappaletta. Siistejä taloja. Kirkkoja.

Adansonia. Baobab — l. apinanleipäpuu. Lehdettömänä enimmän osan vuotta ja kantaa lukuisat hedelmänsä paljain oksin. Baobab on paksuin kaikista tunnetuista puista, päärungon halkaisija 6-8 m. jopa enemmänkin. Sen korkeus on n. 4,5 m., mutta monet oksat kasvavat aina 20 m. pituisiksi. Ne leviävät rungosta joka taholle ja tekevät puun kaukaa katsoen pienen metsikön näköiseksi.

Lukuisasti virallisia soutuvenheitä (tullin, luotsin, lääkärin, hallituksen, postin j.n.e.).

Yksityisiä huutoja: "Ist das Bier kalt?"

Eräät kaupunkiin. Nyt vakavampia sotahuhuja. Toistaiseksi kuitenkin rauhallista. (Silloin oli perjantai-ilta. Sunnuntaina elokuun 2 päivä aikoi Tabora jälleen lähteä.)

Lauantaiaamuna, elokuun 1 p:nä ilmoitus laivalla: "Wegen der drohenden Kriegsgefahr müssen sich die Passagiere jederzeits bereit halten, sofort an Land zu gehen." [Sota-uhan johdosta tulee matkustajain milloin tahansa olla valmiita oitis lähtemään maihin.]

Se herätti melkoisen yleistä hermostusta.

Minä kaupunkiin. Järjestettyä, mutta saksalaista. Vankeja kahleissa, työssä.

Lisälehti! (Saksan kysymys Venäjälle.) Neekerit jakoivat.

Käynti sanomalehden kirjakaupassa.

Samoin Bezirksamtissa, piiritoimistossa (kellään ei aikaa!).

Melkein koko päivän ainaista levottomuutta. Alakuloisuutta.

Ryntäys pankkeihin. Valituksia vahingoista rahaa vaihtaessa.

Beuster hotellinsa verannalla. Tarjosi minulle ystävällisesti sänkypaikkaa huoneessaan.

Takaisin laivalla. Tavarain sullominen laukkuihin. Matkareppuja ostettiin. Huhuja — "Venäjä 70,000 miestä Itävaltaan, — Ranska julistanut sodan — mille kannalle Englanti asettuu?" —

Ilmoitus: "lähtö todennäköisesti sunnuntaina klo 12." Tahallinen yllätys.

Joka signaali laivalla tuotti levottomuutta: Nyt se tuli, nyt meidän täytyy lähteä maihin.

"Tabora" ja saman linjan laiva "Somali" asetetut sotilasjohtoon (kanuunavenhe Möwen).

Kapteeni hermostunut ja kiihtynyt.

Iltapuolella ei mitään uusia tietoja, ainoastaan sähkösanoma, että "kaiser" on pitänyt jumalanpalveluksen, mikä seikka todisti, että sähkölennätin yhä toimi. Kerrottiin aikaisemmin, että yhteys oli katkennut.

Illalla hiukan rauhallisempi tunnelma. Musiikkia. (Myöskin viulu + piano).

Myöskin viulu + piano. Tekijän musikaaliset lahjat olivat saattaneet hänet professori ja rouva Youngin seuraan ja hänen oli tapana säestää professorinrouvan soittaessa viulua. Hänen oli siis kiittäminen erikoisesti näitä yhteisiä musiikkiharrastuksia siitä, että professori Young valmisti hänelle mahdollisuuden päästä heidän kerallaan Pegasus-laivalla pois Dar-es-salamista.

Kerrottiin, että Dar-es-salamin langaton lennätin (100 m korkea torni) on ollut suoranaisessa yhteydessä Berlinin kanssa. (Aikaisemmin tunnettua, että Togo oli päässyt yhteyteen.)

Tri Pfaff "König" laivasta (Bombayn linjaa) ja hänen tapansa.

Ihana ilta. Vilkasta lastaamista eräällä rautatien pysäkillä 6 magnesium-soihdun valossa. Hallitus vetäytyy Taboran kylään, sanotaan, ja arkisto y.m. viedään sinne, samoin sotaväki.

Rauhallinen yö.

Sunnuntaina, elokuun 2 p:n aamuna. Suloinen, hiljainen päivä. Stewardit saavat lomaa. Se todistaa, ettei tänä päivänä odoteta mitään uutta. ("Tabora" saanut yhtiön määräyksen jäädä toistaiseksi tänne, "Feldmarschall" seisoo Tangassa.)

Mitään postia emme ole saaneet. Kerrotaan, että se toistaiseksi pidätetään.

Luutnantti von Gussmann sai äidiltään Münchenistä sähkösanoman, joka oli lähetetty eilisiltana.

Amerikalainen Quinon ilmoitti minulle, että hän ostaa dhow-jaalan ja purjehtii Zanzibariin (n. 15 tuntia) päästäkseen tästä epämääräisestä odotuksesta. Zanzibarista jatkaa hän Mombasaan ja sieltä englantilaisella laivalla kotiin.

Ilmoitus, että odotusajan epämääräisyyden vuoksi otetaan laivalla käytäntöön yksinkertaisempi ruokajärjestys. Ei kuitenkaan juuri erikoinen.

Maanantai, elokuun 3 p. ja tiistai 4:s kuluivat vaihtelutta — kunnes tiistai-iltana ilmoitus, että kaikkien matkustavain täytyi lähteä seuraavana aamuna klo 1/2 9 Taborasta.

Kaikki hermostuneessa ja sietämättömässä tunnelmassa, varsinkin sairaat, kuten esim. amerikalainen muotokuvamaalari Besser ja skotlantilainen Afrikan asukas, ukko Bonna (Bonar?), ontuva ja bronkitista sairastava.

Elokuun 5 p. Yleinen laivasta lähtö. Minä viimeisenä. Osa nuotteja ja muistoesineitä jäi laivaan. — Täsmälleen 1/2 9 laski Möwe Taboran ylähangan puolelle ja kiinnitti itsensä siihen.

Sekasorto tullissa.

Hra Betz hankki huoneen Fürstenhofissa minulle ja itselleen (à 7 1/2 rup. = Smk 12 l/2). Hotelli, sen asema ja ominaisuudet. Herra ja rouva, ja "boyt" ja yleisö. Ympäristö: neekereitä, indialaisia, syyrialaisia, kreikkalaisia.

Askari-kulkue. Vangit kantajina.

Kolme hälyytyslaukausta (= kaikkien asekuntoisten miesten kokoonnuttava rautatieasemalle). Hra Schmudy jätti kapakkansa ja raskaan vaimonsa minun hoitooni. "Jos jotain tapahtuu, viekää hänet katolilaiseen sairaalaan." — Ei mitään erikoista, ainoastaan tarkastus.

Elok. 6-7 p. Englantilaiset näkyvissä. Keskustelua siitä.

Yleistä istumista Kaiserhofin kauniilla terassilla. — Jalopeuranpentu, kolmen kuukauden ikäinen.

"Patriotischer Abend von Otto Gerlach". — Tunnelma painostava. Yleinen epätietoisuus. Viranomaisetkin näyttivät sangen hermostuneilta, höyrylaivoja koskevia määräyksiä ja vastamääräyksiä.

Olo Fürstenhofissa sietämätöntä. Kaiken yötä meteliä, huutoja, kiekunaa y.m. Päivällä väen väittelyä alakerrassa.

Valokohtina: keltaiset sisiliskot laipiossa ja kutojalinnut palmussa ikkunani edessä. Sitäpaitsi jokin laji kauniita, kullankeltaisia oriolus-lintuja.

Dar-es-salam, elokuun 8. (lauantai).

Laukauksia aamulla (3 saksalaista hälyytyslaukausta, 6 englantilaista täysillä panoksilla, 2 saksalaista lennätintornin räjäyttämiseksi). Suuri hälinä. Neekerien pakokauhu. Englantilaiset ampuivat yli kaupungin (puiston) ja sataman. Ainoakaan heidän laukauksistaan ei sattunut torniin, yksi kulki 30 metrin päästä (likimmäisin, sanottiin). Kerrotaan, että saksalaiset räjäyttivät tornin englantilaisten vaatimuksesta. Saksan lippu laskettiin kuvernöörin talon katolta ja samoin väylän suulta ja valkeat liput nostettiin. Kanuunavenhe Möwe (Vermessungsschiff, merenmittausalus) riisuttiin täydellisesti aseista — sanottiin, että se oli illalla räjäytetty, luultavasti sataman suulla, jossa saksalaiset olivat jo upottaneet erään kuivatelakan, — ja linjalaivain langattomat lennättimet poistettiin. (Koenig; Feldmarschall; Tabora oli muutettu sairaslaivaksi ja sen molempiin kupeihin maalattu punainen risti, mikä toimenpide tuntui ilveilyltä, koska tuskin sopi odottaa lisäsairaita suurempaa määrää kuin mitä kaupunki saattoi hoitaa omissa lasareteissaan). —

Dar-es-salam, elokuun 9 (sunnuntaina).

Jaettiin sähkösanomia, että Ruotsi oli julistanut sodan Venäjälle ja Suomi ja Itämerenmaakunnat muka kapinassa, mikä kaikki tuntui minusta sangen epäuskottavalta. Saksalaisissa tutuissani herätti se kuitenkin suurta tyydytystä, ja minä sain liittolaisen arvonimen.

Ajoin Betzin kanssa klo 9 3/4 Kaiserhofiin. Menin luterilaiseen kirkkoon, jossa alkoi silloin jumalanpalvelus (1/2 10). Sitä kesti n. 1 t. Urkumusiikki oli kaunista, kirkko viileä ja siellä oli hyvä istua, saarna melkoisen ala-arvoinen, pöyhkeilevän isänmaallinen.

Tapasin kirkon ovella Sachersin, sitten Gerlachin ja herrasväki Westhausenin. Joimme omenamehua heidän kauniilla verannallaan. Hra Westhausen ylpeä englantilaisesta kranaatinsirusta, jonka oli saanut muistoksi. Palmujen välistä saattoi nähdä merellä seisovat risteilijät.

Ajoin kotiin Fürstenhofiin aamiaiselle (klo 12). Olin juuri lopettanut, kun Beuster kutsui kirjeellä minua heti Kaiserhofiin. Mahdollisuus päästä Youngien kanssa englantilaisella risteilijällä Zanzibariin.

Ylen jännittävät ja kiireelliset toimenpiteet. Onnistuin, siitä syystä, että en ollut purkanut tavaroitani matkalaukuista. Tulin tavaroineni laivarantaan klo 1/2 3, ja klo 3 1/4 tulivat englantilaiset sinne höyrypurrella, hinaten soutuvenhettä miehineen. Koska olin "russian subject", sain lähteä heidän kanssaan, ja tuossa tuokiossa kiisimme kapeasta sataman salmesta merelle risteilijä Pegasusta kohti. Kauempana ulapalla kierteli Astraea.

Jäähyväiset Sachersille, Beuterille, rva Tuaillonille, Betzille liian kiireelliset. Mutta ei ollut aikaa.

N. klo 5 i.p. lähtivät risteilijät merelle. Auringonlaskun jälkeen kaikki valot sammutetut.

Laivassa mieltäkiinnittävää. Tykit. Signaleeraus. Puhelukoneet. Kaikki määräykset kirjeellisesti. Langattoman lennättimen hytti kääritty teräskaabeleihin, pieni reikä, josta telegrafisti voi ryömiä sisään.

Suurenmoista vierasvaraisuutta. Teetä. Viinejä. Illalliset. Kapteenin huone (luukut j.n.e.). Upseerikajuutta. Aika kului liian nopeasti.

Kapteeni Ingles ja luutnantti Turner. Sieppasivat saksalaisia koodi-sähkösanomia. [Sähkösanoma, jossa yksi sana merkitsee koko lausetta. Suom.]

Klo 9 aikaan ankkuriin Zanzibarin edustalla. Pakinaa yli klo 11. Sitten maihin Africa Hotelliin (tullin sivuitse). Aikaa meni kuitenkin yli puoliyön ennenkuin olimme valmiit levolle.

Zanzibar, elokuun 10 ja 11 p. (maanantai ja tiistai). Hotelli kamala. Huoneeni. Sänky. Pesupöytä. Koko talo. Ruokasali paras (katolla). Minua vastapäätä, 3 metrin päässä, rukoustenhuutaja (eeeh, mek, mek, mek, mek). — Kaikkialla huono ilma.

Englannin konsulin uteliaisuus. Pöytäkirja. Residenssissä.

Young sai rahaa "National Bank of Indiasta".

Vielä yksi yö. Sitten varma ilmoitus, että "Pentakota" lähtee klo 4 i.p. (tiistaina, 11 p:nä), joka tapahtuikin.

Portugalilaisia nylkyreitä hotellissa (n. 25 mk. huoneesta vuorokaudelta). Niillä näyttää olevan melkeinpä yksinoikeus siihen.

Lähtö Pentakotalla. Yöhön saakka Pegasuksen saattamana. Kaikki tulet sammutettu laivalla.

Indialainen miehistö. Palveluskunta. Lääkäri.

Tilavaa. — Sipuleja. Rottia. Kannella hyvä.

Elokuun 11 p:nä a.p. jätimme tuon unohtumattoman Africa Hotellin ja meidät, 18 kolliamme ja professorinrouvan viulu soudettiin höyrylaiva Pentakotaan, joka seisoi tyhjänä, outona ja tulijoilta suljettuna kaukana sataman edustalla. Me kiersimme sen ympäri, ei portaita missään. Kun toisen kerran soudimme alahangan puolta, pisti tumma pää kaiteen ylitse näkyviin.

"Mitä tahdotte?" huusi hän.

"Laskekaahan portaat meille."

"Minkätähden?"

"Me olemme matkustajia ja tulemme laivaan."

Pää katosi. Tuokion kuluttua ilmestyi kaksi päätä ja uusi niistä kysyi samaa asiaa. Nyt ryhtyi kolme neekerisoutajaamme puhumaan, kaikki yhtä suuta ja se sai viimein asian sujumaan. Kunnolliset ja kunnialliset paraatiportaat laskettiin eteemme ja pian olimme kannella.

Ei ainoaakaan europalaista näkyvissä, pelkkiä indialaisia ja pari malaijia. Yhdentekevää, kunhan vain pääsisimme lähtemään. Eräs ensinmainituista pyyteli kumminkin kohteliaasti anteeksi, ettei meitä otettu heti laivaan. Kukaan ei ollut ilmoittanut, että matkustavia tulee, ja oli annettu ankarat käskyt asiattomien laivassakävijäin varalta. Meidät sijoitettiin ylen kohteliaasti ja yli-hindu pyysi meitä itseämme valitsemaan hyttimme, laivassa ei ollut muita matkustajia.

Melkoisen eriskummallinen laiva, tämä uusimpamme. Vanha Itä-Indian kulkija, ainoastaan 3,400 tonnin kantavuus, liikkui väliä Bombay-Zanzibar-Durban niin sanoakseni huvikseen. Sillä kriitillisten aikain vuoksi ei sillä ollut, kuten jo sanottu, lastia eikä matkustajia, paitsi meitä kolmea. Kuitenkin toimitti se tärkeää tehtävää. Huippulipun alla liehui viiri "Royal Mail", kuninkaallinen posti. Meillä oli laivassa posti, koko Etelä-Afrikaan, Europaan ja Amerikaan menevä Indian posti. Ja missä se merkki loistaa, on aluksen puskettava eteenpäin, olipa se miten tyhjä ja kuormasta köyhä tahansa.

Puoli tuntia kestävän tutustumiskävelyn jälkeen milloin missäkin kohtasimme ensimäisen kristityn sielun, englantilaisen, jolla oli piippu suussa ja uniformulakki päässä. Hän ei ottanut laisinkaan selvää meistä, eikä vastannut tervehdykseemme. Professori uskalsi kuitenkin kysyä, tiesikö hän, missä kapteeni oli.

"Yes", vastasi mies ja veti nysän hetkeksi suustaan, "I'm the captain", minä olen kapteeni.

Me esittelimme itsemme ja selostimme vaiheemme ja aikeemme. "Jaha, jaha, Pegasuksen kapteeni puhui jotain sen tapaista". Sitten meni piippu suuhun takaisin eikä hänestä lähtenyt sillä kertaa sanaakaan enempää.

Pian soitettiin sitten aterialle ja me asetuimme ruokasaliin, joka oli sama kuin huone, jota on tapa kutsua peräsalongiksi. Oli hyvin mukavaa, minulla oli matkaa ainoastaan l 1/2 metriä hytin ovelta paikalleni ruokapöydän ääreen. Pöytäseuraa oli kapteeni, me kolme matkustajaa, yksi valkea upseeri ja yksi indialainen samaa virkaa sekä eräs tuntematon, pieni, tumma herra, jolla on silmälasit.

Nyt sain tutustua indialaiseen ruuanlaittoon. Siinä on eräs johtava periaate ja se kuuluu SIPULIA. Ensin tuli kalavoileipä, joka oli varustettu sipulisuikaleilla, sitten sipulikeitto, sitten sipulipihvi, tomaatista ja sipuliviipaleista tehdyn salaatin kanssa. Viimeiseksi tarjottiin erästä määrittelemätöntä, imelähköä sotkua, jonka reunoilla oli sipuli-kiehkuroita, ja aamusta ja päivästä tuli ensimäinen lunchi.

Pöytäseurustelu ei ollut rasittava. Kukaan ei sanonut ylimalkaan mitään.

2.

Helsingissä, marrask. 2 p. 1914.

* * * * *

Oli kerrassaan kirottu kotimatka tuo, jonka sain tehdä. En jaksa kuvailla sitä nyt tarkemmin, mutta voit ymmärtää vaikutuksen, jos mainitsen, että sain 3 viikkoa, Kapista Liverpooliin saakka, olla samassa hytissä erään työmiehen kanssa, hytissä, jota ei myrskyisen ilman vuoksi melkein koskaan tuuletettu. Sen laajuussuhteet olivat suunnilleen seuraavat:

Pituus 2 1/2 m. Korkeus 2 1/2 m. Leveys 2 m (tarkemmin 1,8),

yhteensä 12 1/2 m3. Hyttitoveri ei koskaan riisunut muuta kuin takkinsa ja saappaansa, ei koskaan pessyt itseään ja tupakoi öisin. Liian täydessä laivassa (SS. Aeneas of Blue Funnel Line, trade Sydney—Durban—Liverpool) ["Sinisen savupiipun linjan" laiva, kulkeva väliä Sydney—Durban—Liverpool. Suomentaja] ei ollut mitään mahdollisuutta vaihtaa hyttiä. Eikä saanut nukkua kannellakaan. Seuraava laiva oli lähtevä Kapista vasta viiden viikon kuluttua. (Englannin hallitus oli takavarikoinut omiin tarpeihinsa "Union Castle-linjan" laivat.)

Jos olisin voinut miten tahansa saada tiedon Dar-es-salamista kotiin, että olin elossa ja tulin siellä toimeen, olisin jäänyt varmasti sinne. Mutta olimme täydellisesti eristetyt, (langaton lennätinkin hävitetty) eikä minulla olisi ollut rauhallista päivää, alinomaa ajatellessani kotiväkeni levottomuutta ja tietämättä itsekään mitään heistä.

Sentähden pakenin kaiken uhallakin yli meren Zanzibariin, englantilaisella risteilijällä nimeltä Pegasus (minä + eräs englantilainen pari, prof. Young rouvineen, Johannesburgista) ja jatkoin sitten sieltä eräällä surkealla Bombayn-laivalla matkaa Durbaniin, jonne mainittu Aeneas viimein saapui. Oli pelkkä sokea sattuma, ettei meitä kaapattu, sillä ristelijä Königsberg otti aivan meitä lähellä erään suuren engl. höyrylaivan. Lourenço Marquesissa oli laivamme pakko myrskyn tähden kotvia. Kirotun kylmää siellä sitäpaitsi oli, ja ruoka kirjaimellisesti syötäväksi kelpaamatonta, (indialainen keittiö, m.m. sipulia joka ruuassa, jälkiruuassakin).

Sähkösanoman Kapista sain lähetetyksi aivan viime tingassa ja suurilla vaikeuksilla. Minä ajattelin kyllä, että sinä ehkä vastaisit siihen, mutta valitettavasti ei ollut aikaa sitä odottaa. Minä laadin 20 sanaa ja niistä pyyhittiin kaabelikonttorissa 17 pois. Muistaakseni kuului se näin:

"Stopped Daressalam, escaped british cruiser Zanzibar, Indiaboat Durban, Australiaboat Capetown. Many difficulties. Now direct Liverpool steamer Aenas arriving 20 september." [Matka keskeytyi Dar-es-salamissa, pääsimme brittiläisellä risteilijällä Zanzibarista. Indialaisella laivalla Durbaniin australialaisella Cape towniin. Paljon vaikeuksia. Nyt suoraan Liverpooliin, höyrylaivalla Aeneas, saavutaan syyskuun 20 p. Suomentajan selitys.]

Durban. Tekijän oli jo melkein pakko pysähtyä Durbaniin, koska englantilainen komendantti ei pitänyt hänen passiaan tarpeeksi pätevänä ja epäili hänen sanojaan mitä hänen kansallisuuteensa tulee. Tekijältä kysyttiin, osasiko hän venäjää. Hän vastasi ettei asianlaita ollut niin ja että hänen kotimaassaan puhuttiin pelkästään ruotsia ja suomea. Komendantti vastasi, että sitä seikkaa hän ei tuntenut ja kysyi, osaisiko hän kirjoittaa nimensä venäjäksi. Sen hän osasi ja komendantti ratkaisi nyt asian niin, että hän sai jatkaa matkaansa. — Joku hetki myöhemmin ilmestyi hänen hotelliinsa salapoliisi ja tiedusteli tuota "saksalaista tohtoria". Tekijä oli käynyt Hampurilinjan Durbanissa olevassa konttorissa viemässä Taboran kapteenin pyynnöstä terveisiä sikäläisille yhtiön miehille; hän oli siellä käyttänyt saksankieltä, josta nyt seurasi ilmianto. Äskenmainittu passin tutkiminen pysähdytti seikkailun kumminkin pelkkään kuulusteluun.

Ja hiton monien pyyhkimisten jälkeen jäi ainoastaan "Returning Liverpool Mattsson", kun olin ensin saanut antaa kunniasanani, ettei Turku ole linnoitus (Helsinkiin ei laisinkaan saanut sähköttää, sillä se oli linnoitus).

Koko moinen matka alinomaisessa rahattomuuden ahdingossa (sain lainailla askel askeleelta päästäkseni eteenpäin; tavattoman hauskaa; hyvin ystävällisiä olivat mainitut Youngit, he tulivat Lontoosen saakka), se oli tietysti raihnaiselle minuudelleni liikaa. Ei ole ihme, että sitten kellistyin.

Myöskin Liverpoolissa ajattelin, että kotoa voi tulla sinne sähkösanoma, mutta meidät vietiin suoraan laivalta Lontooseen menevään ylimääräiseen junaan.

3.

Tänään tunnun olevan tuulella puhua eräästä hyvin uusiaikaisesta kappaleesta maailman historiaa, nimittäin tuosta nykyään niin kiitetystä Rauman-liikenteestä. Onhan mainitusta läntisen rannan kaupungista näet tullut eräs oikeita maapallon jymykohtia, ja pian alkaa kuulua huonoon käytökseen, ettei ole tehnyt matkaa Tukholmasta Raumalle. Kun sattui niin, että olin joku päivä sitten moisessa mukana, erään professorin sekä maisterin kanssa, ja koska en ole nähnyt kuvausta siitä, miten tuollainen matka ylipäätään suoritetaan, kuvailen sitä tässä kaikessa lyhyydessä, mahdolliseksi hyödyksi myöhemmille ylitulijoille.

Tukholmassa saimme kolme viimeistä paikkaa laivassa "Carl XV", yhdellä niistä viidestä aluksesta, jotka sillä kertaa lähtivät matkalle. Professori ja minä miehitimme kaksi päälletysten valmistettua makuulaveria höyrylaivan n.s. seurustelusalongissa takakannella, kun taas maisteri otti uhrautuvasti tuon kolmannen vuoteen, joka oli yksi neljästä eräässä toisenluokan hytissä. Mutta kun hänen oli majoituttava sinne, huomattiin, että ne muut kolme paikkaa samassa, hytissä olikin annettu naisille, jonka vuoksi hän ryhtyi näiden kanssa neuvottelematta heti pyydystämään jotakin toista kajuuttaa ja saikin erikoismaksua vastaan viimein haltuunsa köksän kojun. Köksä lienee itse nukkunut jossakin padassa. Höyrylaivakonttorien tapa on tavallisesti pitää huolta siitä, ettei naisia ja herroja, jotka eivät avioliiton kytkyillä kuulu yhteen, sijoiteta samaan hyttiin. Rauman-liikenteen tukholmalainen konttori ottaa asian hiukan vapaamielisemmältä kannalta ja antaa sekaisin sullottujen itse selvitellä asiansa.

Matka Ruotsin saariston halki oli kuten aina miellyttävä, mutta auringon laskiessa tulimme merelle ja luoteistuulessa alkoi keikkuminen, joka jatkui sitten melkoisen hyvänä crescendona aina Raumalle saakka. Suuri joukko matkustajia kalpeni aivan empimättä, toiset vähitellen. Ei ollut paljon useampia kuin me kolme, jotka säilyttivät sisäisen tasapainonsa. Seurustelusalongin kahdeksasta vuoteesta ei näkynyt yksikään olevan täytetty vielä edes iltamyöhällä, sillä kuusi niiden tilaajista oli kadonnut kuin tuuleen. Viimein arveli kuitenkin professori, että meidän oli mentävä levolle. Hän meni sisään valmistamaan makuupaikkaansa, mutta tuli takaisin ja sanoi, että siellä istuu yksinäinen herra pöydän ääressä ja tuijottaa hurjasti eteensä. Minä menin vuorostani sisään ja näin, että tiedonanto oli oikea. Koska oli epämiellyttävää asettua makuulle näiden kauhistavain katseiden edessä, kysyin varovasti tuolta yksinäiseltä herralta, joka oli keski-ikäinen, miellyttävän näköinen mies, voiko hän pahoin.

"Mein Herr", vastasi hän, "jich bin sehr krank. Jich habe schon zweimal vomiert. Jich bin aus Riga und jich fahre nicht gerne auf dem Wasser."

Niin, mitä oli nyt tehtävä? Naamat synkeinä kömmimme, professori ja minä, ylös vuoteillemme, kun ensinmainittu, joka makasi yläkerroksessa, oli ensin järjestänyt matkaremmistään varmuuslaitteen, josta hän ei päässyt putoamaan. Laiva keikkui nimittäin runsaasti, eikä pöydillä eikä hyllyillä pysynyt mitään.

"Mein Herr", huudahti yhtäkkiä tuijottava naapurimme katsoen minuun, "jetzt kommt es wieder."

"Mein Herr", vastasin minä, "bitte, eilen Sie hinaus."

Hän totteli. Kun hän palasi, kehoitin minä häntä hartaasti olemaan tuota onnetonta istumistaan jatkamatta ja sen sijaan menemään pitkälleen yhteen noista vapaista makuupaikoista ja koettamaan nukkua.

"Glauben Sie, dass das gut ist?" kysyi hän.

"Mein Herr, ich glaube."

Hän riisui kalvostimensa, kauluksensa ja selluloosasta tehdyn paidanrintansa. Hän ei näyttänyt kuitenkaan joutuvan koskaan valmiiksi, sillä hän koetti itsepäisesti pitää irtaimistojaan peilin hyllyllä, ja jokaisella laivan keikauksella hurahtivat ne alas lattialle. Viimein hän pääsi kuitenkin asettumaan eräälle alavuoteelle, tuulen yläpuolelle, vastapäätä minua.

Professori ja minä aioimme jo nukahtaa, kun meidät peljästytti kova jytinä. Riigan herran oli muuan ankara heilahdus paiskannut vuoteesta, patjoineen, tyynyineen päivineen, ja siinä hän nyt voihki nelinryömin seurustelupermannolla.

"O ha, o ha, o ha", muuta hän ei puhunut, ainoastaan niitä 18 à 24 kertaa perätysten. Viimein alkoi hän suorittaa värähteleviä liikkeitä kululle lähteneen patjan alla ja lähistöllä.

"Was wünschen Sie?" kysyin, todellakin osaaottavasti.

"O ha", vastasi hän, "ich habe verlohren meine Brust." Ja ilmeisissä tuskissa hän etsi nyt tuota siunattua selluloosaansa. Jos se olisi ollut minua lähellä, olisin pistänyt sen tikulla tuleen ja vapauttanut sekunnissa hänet rauhattomuudestaan. Siinä hän sitten löysi rintamuksensa ja koetteli nousta jaloilleen.

"Älkää nousko ylös", sanoin, "vaan ryömikää tuohon tyhjään vuoteeseen tyynen puolelle. Siinä on varmempi maata."

Hän ryömi, kiltisti kuin lapsi, pianotuolin seuraamana, joka käyskenteli väsymättä salongissa edestakaisin. Hän lepäsi nyt samassa linjassa minun kanssani, jalat vasten jalkojani. Yhtäkkiä näin hänen tempaisevan kouraansa jonkin vieraan hatun — onneksi se ei ollut professorin eikä minunkaan, — joka myöskin kulki kävelyllä. Hän kallisti kasvonsa siihen. Tjaa.

Hetken perästä kuulin hänen virkkavan puoliääneen:

"Ich hatte nicht Zeit auszugehen."

En malttanut olla onnittelematta häntä, ettei hattu ollut hänen omansa.

"Nein", vastasi hän sangen vakavana, "dieser Hut ist nicht mein Hut. Aber ich werde den Bezitzer nicht aufsuchen."

Kaiken aikaa pyöriskeli parvi pieniä omenoita edestakaisin lattialla. Riigan herralla olivat ne olleet pussissa ensimäisessä vuoteessaan. Aivan odottamatta kuulin hänen huutavan: "Hs — häs — häs —" ja huitovan kaksin käsin. Mutta tuokion päästä alkoi hän nauraa: "Herra Jumala, minä luulin, että ne olivat hiiriä."

Ja tämä mieluisa asian käänne antoi hänelle viimeinkin unen. Mutta ei minulle.

Sillä nyt tuli sisään sangen hienosti puettu vanhanlainen kavaljeeri, joka asettui muitta mutkitta vielä koskemattomalle alavuoteelle, tuulen yläpuolelle. Hän oli avannut hienon matkavaipan, veti sen korvilleen ja aikoi nähtävästikin viettää yön jäljellä olevat neljä tuntia makaavassa kellotusasennossa seljällään. Vajaassa viidessä minutissa paiskattiin hänetkin ja hänen sänkyvaatteensa permannolle, samalla siroudella kuin Riigan herra vuoteineen. Myös uutistulokas jäi vähäksi aikaa nelinkontin maahan, ei sanonut ensin mitään, mutta sähähti sitten jotain jollakin minulle vieraalla kielellä, sähähti suorastaan julmasti, noukki maasta särkyneet silmälasinsa, nousi ylös ja meni ulos. Hän ei tullut koskaan takaisin. Ainoastaan Riigan omenat jatkoivat hillitöntä franseesiaan.

Suunnilleen sillätavoin kului aika sisällä. Ulkona kannella, joka taholla, huusivat tunnit päästään melkein keskeyttämättä sairaat naiset. Siinä soivat hysterian, meritaudin ja kuolemankammon kaikki hornansävelet. Joskus tuntui kuin olisi koko laiva ollut houruinhuone.

Raumalaisten uhrautuva valppaus varhain aamulla oli kaikille meille oikea siunaus. Saatiin ystävällisistä käsistä ruokaa ja juomaa, lämmintä ja hyvää, ja luulenpa, että useimmat virkistyivät siellä jälleen tuon monille suorastaan kauhean yön vaivoista.