SARKATAKKI SANKARI ELI HEZEKIAH HAYLOFTIN ELÄMÄNTAISTELU HÄNEN NUORUUDESSAAN.

»Voiko täältä saada jotakin työtä?»

Muurarimestari katsahti rakennustelineeltään alas henkilöön, joka nämä sanat lausui. Nuorukaisen kasvojen ilmeessä oli jotakin, mikä teki häneen vissin vaikutuksen. Hän heitti nuorukaista tiilikivellä.

Nuorukainen oli Hezekiah Hayloft. Hän oli kokonaan puettu kotikutoiseen sarkaan. Kummassakin kädessä hänellä oli matkalaukku. Hän oli tullut etsimään työtä New Yorkista, tuosta julmasta kaupungista.

Hezekiah lähti tallustelemaan tiehensä. Hetkisen kuluttua hän kääntyi poliisikonstaapelin puoleen.

»Sir», sanoi hän, »voitteko neuvoa minulle tien —» Konstaapeli antoi hänelle kunnon korvatillikan.

»Minä totta tosiaan», sanoi hän, »opetan teitä tekemään tyhmiä kysymyksiä —»

Jälleen tallusteli Hezekiah tiehensä. Muutamia minuutteja myöhemmin hän kohtasi erään herran, jonka musta silinterihattu, mustat liivit ja valkoinen kaulaliina ilmaisivat papiksi.

»Kiltti herra», sanoi Hezekiah, »voiko herra sanoa minulle —»

Pappi hyökkäsi hänen kimppuunsa ulvoen kuin oikea hyeena ja puri irti palan hänen toisesta korvastaan. Niin, lukija, sen hän teki. Ajatelkaas Pappia, joka keskellä kirkasta päivää puree erästä nuorukaista korvasta! Ja kuitenkin tapahtuu New Yorkissa sellaista jok'ainoa minuutti.

Sellainen on tuo suuri julma kaupunki. Kuvitelkaa olevanne itse siellä työtä hakemassa! Te ja minä, jotka kulutamme aikamme koettamalla välttää työtä, voimme tuskin ajatellakaan, mitä siihen täytyy sisältyä. Ajatelkaa miltä tuntuisi olla New Yorkissa yksin, ilman ainoatakaan ystävää tai sukulaista, ilman ainoatakaan ihmistä, joka tietäisi tai kysyisi, mitä me teemme. Sen täytyisi olla suurenmoista.

Muutamia minuutteja seisoi Hezekiah siellä epätietoisena. Hän silmäili ympärilleen. Hän katsoi ylös kaupungintorniin. Siellä hän ei nähnyt mitään työtä. Hän katseli Madison Squaren pilvenpiirtäjiä, mutta yhdessäkään niistä hän ei keksinyt mitään työtä. Hän asettui seisomaan päälaelleen ja katseli yhä ympärilleen. Mutta kuitenkaan hän ei keksinyt mitään työtä.

Koko sen ja seuraavankin päivän Hezekiah katseli ympärilleen työtä etsien.

Eräs liike Wall Streetin varrella oli ilmoittanut tarvitsevansa pikakirjoittajaa.

»Osaatteko pikakirjoittaa?» kysyttiin.

»En», sanoi kotikutoisiin vaatteihin puettu poika, »mutta voinhan koettaa.»

Hänet heitettiin alas hissiaukosta.

Hezekiah ei kuitenkaan kadottanut rohkeuttaan. Samana päivänä hän haki neljäätoista erilaista tointa.

Waldorf-Astoria-hotelli tarvitsi kokkia. Hezekiah tiedusteli asiaa.

»Osaatteko laittaa ruokaa?» sanottiin.

»Ei», sanoi Hezekiah, »mutta, kiltti herra, antakaa minun vain koettaa, antakaa minulle muna ja antakaa minun koettaa —» Suuret kyyneleet valuivat pitkin nuorukaisen poskia.

He vierittivät hänet porraskäytävään.

Lähinnä hän haki tilapäistä telegrafistin paikkaa. Hänen täydellinen tietämättömyytensä sähkölennätinalalla katsottiin riittäväksi syyksi epäävään vastaukseen.

Iltapuoleen Hezekiah tunsi hiukaisevaa nälkää. Hän meni taas suuresta sisäänkäytävästä Waldorf-Astoria-hotelliin. Sisällä seisoi univormupukuinen pitkä mies.

»Kuulkaas nyt, patruuna», sanoi sankarillinen nuorukainen. »Voiko herra uskoa minulle velaksi kunnon aterian?»

He usuttivat koiran hänen kimppuunsa.

Niin kova ja kylmä, oi lukija, on tuo suuri kaupunki.

Neljätoista viikkoa Hezekiah Hayloft etsi työtä. Pari kertaa hän sai tilapäisen toimen, mutta menetti sen heti taas.

Muutamia päiviä hänellä oli kirjanpitäjän paikka eräässä suuressa trustiyhtiössä, mutta hän sai eron koska ei osannut valehdella. Noin viikon päivät hän palveli erään pankin kassanhoitajana. Nuorukainen sai matkapassin, koska hän kieltäytyi väärentämästä maksuosoitusta. Kolme päivää hän oli raitiovaunun konduktöörinä Broadwaylla. Hän sai eron, sillä hän ei halunnut varastaa vaihtorahaa.

Niin surullinen, oi lukija, on tila New Yorkin liikemaailmassa.

Sillävälin kuluivat päivät, mutta Hayloft ei saanut vieläkään mitään työtä. Ruo'an asemasta hän söi ruohoa Central Parkissa ja joi Eläinsuojelusyhdistyksen vesiruuhesta.

Vähitellen alkoi nuorukaisen ulkomuoto muuttua; hänen kasvonsa kävivät koviksi ja karkeiksi suurkaupunki oli painamassa häneen leimaansa. Hezekiah seisoi eräänä iltana katukäytävällä.

Oli jo myöhäistä, kello oli paljon yli kymmenen. Vain joku jalankulkija liikkui kadulla.

»Kautta taivaan», sanoi Hezekiah ja heristi nyrkkejään suurkaupungin valoja kohti, »olen turhaan pyrkinyt eteenpäin kunniallisella tavalla, mutta nyt yritän muuta keinoa. Alan kerjätä. Kukaan Hayloft ei ole vielä kerjännyt», lisäsi hän katkerasti nauraen, »mutta yhdenhän täytyy olla ensimmäinen.»

Eräs hyvinpuettu herra kulki ohi.

Hezekiah kävi kiinni hänen kurkkuunsa.

»Mitä te tahdotte?» huudahti kauhistunut herra. »Älkää pyytäkö minulta mitään työtä. Minä vakuutan ettei minulla ole mitään työtä teille.»

»En halua mitään työtä», sanoi Hezekiah katkerasti. »Minä olen kerjäläinen.»

»Vai niin, se muuttaa asian», sanoi herra helpoituksesta huoahtaen. »Tästä saatte kymmenen dollaria; menkää ottamaan itsellenne lasillinen.»

Rahaa! rahaa! ja täynnä heräävää vallan tuntoa, joka vaikutti hänen aivoihinsa päihdyttävästi, Hezekiah mutisi käheästi:

»Lasillinen! Niin, minä menen ryyppäämään.» Erään anniskelun valot osuivat hänen silmiinsä. »Munafosfaatti», tilasi hän ja löi rahat pöytään. Hän joi fosfaatin toisensa perästä, kunnes hänen aivoissaan meni sekaisin. Ylen humalaisena hän horjui sinne tänne anniskelussa, veti purukumia ja tulitikkuja automaattilaatikoista sekä hoiperteli vihdoin kadulle, polvet heikkoina kolmestatoista fosfaatista ja yhdestä sarsaparillasoodasta.

»Rikos», kähisi hän, »rikos, rikos, juuri sitä nyt haluan.»

Hän pani merkille miten vastaantulijat nyt kunnioittavasti väistyivät hänen tieltään. Kadunkulmassa seisoi poliisikonstaapeli.

Hezekiah otti maasta katukiven ja heitti sillä konstaapelia keskelle korvaa.

Poliisikonstaapeli hymyili hänelle hauskasti ja heristi sitten hiljaa ja nuhtelevaisesti etusormeaan. Se oli sama konstaapeli, joka neljätoista viikkoa aikaisemmin oli lyönyt häntä, kun hän kysyi tietä.

Hezekiah kulki edelleen, yhä hautoen rikollisia suunnitelmia. Vähän matkan päässä saman kadun varrella oli eräs suuri myymälä, jonka näyteikkuna oli täynnä uudenvuodenlahjoiksi soveltuvia esineitä.

»Haluan ostaa revolverin», sanoi hän.

»Jaha, sir», sanoi herra siellä myymälässä. »Haluatteko erikoispuvun yhteydessä käytettävää vaiko yksinkertaisempaa mallia, joka soveltuu arkioloihin? Tässä on oivallinen perherevolveri.»

Hezekiah valitsi revolverin ja meni menojaan.

»No nyt», sanoi hän, »murtaudun jonnekin ja hankin itselleni rahoja.»

Hän kääntyi Viidennelle Avenyelle, valitsi erään muhkeimmista yksityistaloista ja soitti kelloa.

Livreapukuinen palvelija ilmestyi kirkkaasti valaistuun halliin.

»Missä on teidän isäntänne?» kysyi Hezekiah näyttäen revolveriaan.

»Hän istuu ylhäällä rahojaan laskemassa», sanoi mies, »mutta hän ei tahdo itseään häirittävän.»

»Näytä missä hän on», sanoi Hezekiah; »minä haluan ampua hänet ja ottaa hänen rahansa.»

»Hyvä, sir», sanoi mies myöntyväisenä. »Hän on kerrosta ylempänä,»

Hezekiah kääntyi ja ampui palvelijaa kaksi kertaa livrean läpi sekä meni sitten portaita ylös.

Eräässä toisen kerroksen huoneessa istui eräs herra kirjoituspöydän ääressä. Hänen edessään oli pino kultarahoja.

Hän oli vanha mies, ulkomuodoltaan yksinkertaisen ja hyväntahtoisen näköinen.

»Mitä te teette?» sanoi Hezekiah.

»Minä lasken rahojani», sanoi herra.

»Mikä te olette miehiänne?» sanoi Hezekiah tuimasti.

»Olen filantrooppi», sanoi herra. »Minä lahjoittelen rahojani yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Jaan mitalleja jalomielisistä teoista, annan palkintoja merikapteeneille, jotka ovat hypänneet mereen, palosotilaille, jotka oman henkensä uhalla ovat heittäneet ihmisiä ulos ylimpien kerrosten ikkunoista. Lähetän amerikalaisia lähetyssaarnaajia Kiinaan, kiinalaisia lähetyssaarnaajia Intiaan ja intialaisia lähetyssaarnaajia Chicagoon. Varaan rahoja sitä varten, ettei yliopiston professoreiden tarvitse kuolla nälkään, kun he sen ansaitsevat.»

»Lakatkaa!» sanoi Hezekiah, »te ansaitsette kuoleman. Nouskaa ylös. Avatkaa suunne ja ummistakaa silmänne.»

Vanha herra nousi.

Kuului kova laukaus. Filantrooppi kaatui. Hän oli saanut kuulan liivien kohdalle eikä housunkannattimista ollut paljoakaan jälellä.

Silmät rikoksen hulluutta loistaen Hezekiah ahtoi taskunsa täyteen kultarahoja.

Silloin kuului alhaalta kadulta huutoa ja melua.

»Poliisi!» mutisi Hezekiah. »Minun täytyy sytyttää talo tuleen ja pyrkiä ulos hämmingin ja sekasorron turvissa.»

Hän raapaisi tulta tulitikulla ja vei sen pöydänjalan lähettyville.

Se oli tulenkestävä pöytä eikä tahtonut syttyä. Hän piti tikkua ovea vasten. Ovi oli tulenkestävä. Hän teki uuden yrityksen kirjahyllyyn nähden ja kuletti tulitikkua kirjoja pitkin. Ne olivat kaikki tulenkestäviä. Kaikki oli tulenkestävää.

Raivosta suunniltaan hän tempasi irti kumikauluksensa ja sytytti sen tuleen. Hän heilutti sitä päänsä yllä. Suuret tulikielekkeet löivät ulos ikkunoista.

»Tuli on irti!» huudettiin alhaalla kadulla.

Hezekiah törmäsi ovelle ja heitti roihuavan irtokauluksen hissiaukkoon. Samassa silmänräpäyksessä oli rautahissi teräslankaköysineen tulimerenä; senjälkeen tarttui tuli ovien messinkiosiin, ja seuraavana hetkenä oli hissin sementtipermanto sähisevänä roihuna. Suuret savupilvet nousivat rakennuksesta.

»Tuli on irti!» ulvoi väkijoukko.

Lukija, oletko joskus nähnyt tulipalon suurkaupungissa? Se on ihmeellinen näky. Silloin näyttäytyy selvästi, että — miten suuri ja turmeltunut onkin — kaupunki kuitenkin edustaa inhimillistä järjestystä sen täydellisimmässä muodossa.

Tuskin oli tulipalo syttynyt, kun jo tehtiin tarmokkaita yrityksiä sen etenemisen ehkäisemiseksi. Pitkiä ihmisrivejä myöten kulkivat vesisangot kädestä käteen.

Vesi syöksyi läheisten talojen päätyjä ylemmäksi, kaatoi puhelinpylväitä ja ryöppysi koskena innostuneen väkijoukon niskaan. Koko lähiseutu liotettiin läpimäräksi. Palokunta työskenteli järjestelmällisesti. Nostorana, joka kiireesti pystytettiin kadulle, ylti ainoastaan kuudentoista tai seitsemäntoista jalan korkeuteen. Eräs rohkea mies kiipesi sen huipulle ja hinasi hihnan avulla ylös vesisangon toisensa jälkeen. Harjaantuneen palosotilaan kylmäverisyydellä balansseeraten hän viskoi vettä joka taholle väkijoukkoon.

Tuli raivosi tunnin ajan. Hezekiah, joka seisoi ikkunan ääressä liekkien keskellä, panosti nopeasti revolverinsa ja tyhjensi sen sitten väkijoukkoa kohti.

Satakunta revolveria alhaalta kadulta vastasi hänen tuleensa.

Sitä kesti tunnin. Kuulasade oli vähällä osua joihinkin henkilöihin, ja se olisi saattanut osoittautua turmiolliseksikin, jos se olisi osunut ihmisiin.

Kun liekit sillävälin sammuivat, poliisiosasto ryntäsi perikatoon tuomittuun rakennukseen.

Hezekiah heitti pois revolverinsa ja otti poliisit vastaan käsivarret ristissä.

»Hayloft», sanoi osaston johtaja, »minä vangitsen teidät murhasta, murhapoltosta ja kapinasta. Te piditte pontevasti puolianne, ukkoseni, ja minä voin ainoastaan valittaa, että ikävä velvollisuuteni on vangita teidät.»

Kun Hayloft ilmestyi alas kadulle, väkijoukko tervehti häntä voimakkain eläköönhuudoin. Todellinen rohkeus miellyttää aina kansaa.

Hayloft sijoitettiin automobiiliin, ja se lähti kiitämään poliisiasemalle.

Matkalla poliisiosaston johtaja tarjosi hänelle pullon ja sikaarin.

He haastelivat illan tapahtumista.

Hayloft näki nyt selvästi, että uusi elämä oli auennut hänelle. Hän ei ollut enää halveksittu heittiö. Hän oli astunut Amerikan rikollisten luokkaan.

Poliisiasemalla komisarius osoitti hänelle hänen huoneensa.

»Toivon tämän huoneen teitä miellyttävän», sanoi hän hieman levottomana. »Tämä on paras, minkä tänä iltana voin teille luovuttaa. Huomenna hankin teille toisen, jossa on oma kylpyhuone, mutta koska te tulette tänne näin odottamatta, olette kai niin ystävällinen ja tyydytte tähän siihen asti.»

Hän sanoi hyvää yötä ja sulki oven. Mutta hän tuli melkein heti kohta takaisin.

»Aamiaisesta puhuakseni», sanoi hän —» haluatteko sen mieluummin ylös huoneeseenne vai tahtoisitteko ehkä ottaa osaa meidän table-d'hote'iimme? [Table d'hôte = hotellipäivällinen.] Kunta on halukas tutustumaan teihin.»

Ennenkuin Hezekiah oli seuraavana aamuna ennättänyt nousta, komisarius toi hänelle uuden vaatekerran — silinterihatun, redingote'in, [Redingote = takki.] musta- ja valkoraitaiset housut sekä kiiltonahkakengät.

»Teillä ei ehkä ole mitään näiden vastaanottamista vastaan, mr Hayloft. Meidän Kuntamme tahtoisi mielellään antaa teille tilaisuuden esiintyä eduksenne oikeuden edessä.»

Pukeuduttuaan huolellisesti ja ajeltuaan partansa Hezekiah lähti alakertaan. Hänet esiteltiin Kunnan johtaville virkailijoille ja hän vietti hauskan tunnin heidän seurassaan sikaaria poltellen ja keskustellen edellisen illan tapahtumista.

Aamiaisen kestäessä saapui useita henkilöitä Hayloftin luokse tutustumis- ja onnittelukäynnille.

»Sanon vain teille, sir», sanoi suuren amerikalaisen päivälehden kustantaja, »että teidän eilinen urotekonne tunnetaan ja on keskustelun aiheena kautta Yhdysvaltojen. Palvelijan ampuminen todisti loistavaa hermostoa ja tulee vaikuttamaan paljon eduksenne kirjoittamattoman lain edessä.»

»Mr Hayloft», sanoi eräs toinen vieras, »olen pahoillani että en ole aikaisemmin tutustunut teihin. Ystävämme täällä sanovat, että te olette jo oleskellut muutamia kuukausia New Yorkissa. Valitan että emme ole ennemmin tietäneet teistä mitään. Meillä on johtava asema täkäläisten asianajotoimistojen kesken, ja me pyydämme kunniaa esiintyä puolustajananne. Saammehan? Kiitos, sir. Ja koska oikeudenistunto alkaa vasta parin tunnin päästä, tahdotte ehkä olla hyvä ja yhdessä minun kanssani ajaa kotiini automobiilillani. Vaimoni näkisi teidät mielellään pikku lunchilla.»

Vähän myöhemmin alkoi oikeudenistunto. Kuului eläköönhuutoja, kun Hezekiah astui sisään.

»Mr Hayloft», sanoi tuomari. »Tulen lykkäämään tämän istunnon muutamia päiviä tuonnemmaksi. Mikäli minä ymmärrän, on hermojännityksen, jonka tapahtuma on teissä aiheuttanut, täytynyt olla sangen vakavaa laatua. Teidän ystävänne vakuuttavat minulle, että te tuskin voisitte tuntea riittävästi harrastusta asiaan, ennekuin olette saanut perusteellisesti levätä.»

Kun Hayloft poistui istuntosalista, yleisö kohotti eläköönhuudon, johon tuomari yhtyi.

Lähinnä seuraavat päivät kuluivat tarkoin vierailuihin ja kokouksiin sekä puolustuskirjelmän laatimiseen. Tällöin Hezekiah osoitti luontaista älykkyyttä, joka herätti asianajajain ihailua.

Sanomalehdet pyysivät haastatteluja. Yhtiöiden perustajia kävi hänen luonaan. Hänestä tuli useiden suurten yhtiöiden hallinnonjäsen.

Oikeudenkäynti alkoi viikon kuluttua ja kesti kaksi kuukautta. Syyte käsitti viisi kohtaa — murhapoltto, koska hän oli sytyttänyt tuleen teräksisen hissikorin; sopimaton esiintyminen, koska hän oli ampunut lakeijan; rahojen anastaminen, katsottava näpistelyksi; filantroopin murha, katsottava lapsenmurhaksi; lopuksi yritys ampua poliisia, katsottava raskauttavien asianhaarojen vallitessa sakoilla sovittamattomaksi rikokseksi.

Oikeudenkäynti kehittyi erittäin monimutkaiseksi — asiantuntijat kautta koko Yhdysvaltojen saivat esittää lausuntonsa. Filantroopin aivoista tehtiin analyysi, mutta niistä ei löydetty mitään.

Sillä aikaa Hezekiah'n liikeasiat kävivät yhä laajemmiksi.

Lopulta kävi välttämättömäksi jättää Hezekiah'n omasta ehdotuksesta asia sikseen.

»Hyvät herrat», sanoi hän viimeisessä lausunnossa, minkä hän antoi oikeuden edessä, »minun täytyy pyytää anteeksi että minulla ei enää ole tilaisuutta olla läsnä näissä istunnoissa. Jos jolloinkin voin liikeasioiltani saada tunnin tai pari vapaata aikaa, silloin kyllä tulen mielelläni. Olkaa kuitenkin vakuutettuja siitä että tulen mitä suurimmalla harrastuksella, joskin etäämmältä, seuraamaan asian edistymistä.»

Hän poistui istuntosalista kolminkertaisen eläköönhuudon kajahtaessa sekä yleisön laulaessa vanhaa kaunista laulua »Ennenmuinoin, ennenmuinoin».

Senjälkeen asia laahusti hitaasti toivotonta tietään oikeusasteesta toiseen.

Puolustusasianajajain taholta torjuttiin syyte murhapoltosta nolle prosequillä sekä syyte varkaudesta ne plus ultralla. Palvelijan ampumisen selitettiin johtuneen oikeutetusta mielenhäiriöstä.

Syyte murhasta filantroopin kuoleman johdosta raukesi ilman muuta. Hayloftille myönnettiin vahingonkorvausta hänen menettämänsä revolverin ja ammuksien perusteella. Viides ja tärkein syyte alistettiin Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Se on edelleenkin sen ratkaistavana.

Ja Hezekiah toimii Murtovarkaiden ammattiyhdistyksen esimiehenä ja kuuluu New Yorkin nousevaan rahamiespolveen ja hänellä on mitä parhaimmat toiveet tulla valituksi valtion senaattiin.