KERTOMUS HENKIMAAILMAN ILMIÖISTÄ

Minä en voi odottaa että kukaan lukijoistani uskoisi kertomusta, jonka nyt aion kirjoittaa. Kun palautan sen tapahtumat mieleeni, uskon tuskin itsekään niihin. Ja kuitenkin on kertomukseni niin tavattoman kummallinen ja valaisee siinä määrin meidän ja toisen maailman asukkaiden välistä suhdetta sen oleelliselta luonteelta, että en katso olevani oikeutettu pidättämään sitä julkisuudesta.

Olin mennyt tapaamaan Annerly'tä hänen asuntoonsa. Oli lauantai, 31 p. lokakuuta. Muistan päivän niin tarkalleen, koska se oli palkanmaksupäivä ja minä olin saanut kuusi puntaa ja kymmenen shillingiä. Muistan summan niin tarkalleen, koska minä olin pannut rahat taskuuni, ja minä muistan senkin, kumpaanko taskuun ne olin pannut, koska minulla ei ollut lainkaan rahoja toisessa taskussa. Minä muistan täysin selvästi kaikki nämä yksityiskohdat.

Annerly ja minä istuimme hetkisen poltellen.

Mutta sitten hän yhtäkkiä kysyi:

»Uskotko sinä yliluonnollisiin asioihin?»

Minä säpsähdin ikäänkuin olisin saanut sähköiskun.

Sillä hetkellä kun Annerly alkoi puhua yliluonnollisista asioista, olin minä ajatellut jotakin aivan joutavaa. Se seikka, että hän alkoi puhua juuri sillä hetkellä, kun minä ajattelin jotakin muuta, oli mielestäni ainakin hyvin kummallinen yhteensattuma.

Ensi hetkessä saatoinkin vain tuijottaa häneen.

»Tarkoitan tätä», sanoi Annerly. »Uskotko vainajain fantasmeihin?»

»Fantasmeihin?» toistin minä.

»Niin, fantasmeihin, tai jos pidät toista sanaa parempana, fanogrammeihin, eli jos niin haluat, fanogrammaattisiin ilmestyksiin, eli yksinkertaisemmin sanoen, psykofantasmaalisiin ilmiöihin.»

Minä tarkastelin nyt Annerly'tä suuremmalla mielenkiinnolla kuin koskaan ennen. Hän näytti nyt olevan aikeissa ryhtyä kertomaan niistä tapahtumista ja kokemuksista, joista hän niinä parina kolmena kuukautena, joiden ajan olin hänet tuntenut, ei ollut katsonut voivansa puhua.

Minä ihmettelin itsekseni, etten koskaan aikaisemmin ollut tullut ajatelleeksi että miehen, jonka hiukset alkoivat harmaantua jo viidenkymmenenviiden vuoden iässä, oli täytynyt kokea jotakin kamalaa.

Heti senjälkeen Annerly taas puhui.

»Eilisiltana näin Q:n», sanoi hän.

»Varjelkoon!» huudahdin minä. Ei siksi että minulla olisi ollut pienintäkään aavistusta siitä, kuka Q. oli, mutta ruumiini läpi kulki kuvaamattoman kauhun väristys, kun vain ajattelinkin, että Annerly oli nähnyt Q:n. Omassa tyynessä ja arkipäiväisessä elämässäni ei koskaan ollut sattunut mitään sellaista.

»Niin», sanoi Annerly, »minä näin Q:n niin selvästi edessäni kuin hän olisi seisonut tässä. Mutta on ehkä parasta että kerron sinulle, kuinka ensin tulin tuntemaan Q:n, siten voit paremmin ymmärtää nykyisen tilanteen.»

Annerly istuutui nojatuoliin tulisijan toiselle puolen ja jatkoi:

»Tehdessäni tuttavuutta Q:n kanssa hän asui etelä-Englannissa lähellä erästä pientä kaupunkia, jota voin nimittää X:ksi, sekä oli kihloissa erään kauniin ja hyvinkasvatetun tytön kanssa, jota voin nimittää M:ksi.»

Annerly oli tuskin alkanut puhua, kun jo huomasin kuuntelevani äärimmäisellä jännityksellä. Minusta oli päivänselvää, ettei hänen kertomuksensa olisi jokapäiväistä laatua. Minä enemmän kuin epäilin etteivät, Q. ja M. olleet hänen onnettomien tuttaviensa oikeita nimiä, vaan itse asiassa kaksi kirjaimiston kirjainta, jotka hän oli valinnut melkeinpä sattuman kaupalla pitääkseen salassa ystäviensä henkilöllisyyden. Mietin vielä hänen menettelynsä terävänäköisyyttä, kun Annerly jatkoi:

»Kun Q. ja minä tutustuimme, oli hänellä lempikoira, jota minä, siltä varalta että se käy tarpeelliseksi, voin nimittää Z:ksi, ja joka seurasi häntä sisään ja ulos X:stä hänen ollessaan jokapäiväisellä kävelyllään.»

»Sisään ja ulos X:stä», toistin minä.

»Niin», sanoi Annerly, »sisään ja ulos.»

Hermoni olivat äärimmilleen jännittyneet. Että Z. seurasi Q:ta ulos X:stä, sen saatoin helposti käsittää, mutta että se ensin seurasi häntä sisään, se tuntui menevän yli käsityskykyni rajojen.

»No niin», sanoi Annerly, »Q:n ja miss M:n piti mennä naimisiin. Kaikki oli jo valmiina häitä varten. Niiden piti olla vuoden viimeisenä päivänä. Täsmälleen kuusi kuukautta ja neljä päivää ennen tuota määräpäivää (minä muistan päivän, koska tuo omituinen yhteensattuma teki väkevän vaikutuksen mieleeni) Q. tuli iltamyöhällä luokseni kovin kiihtyneessä mielentilassa. Hän oli, kuten sanoi, juuri nähnyt enteen kuolemastaan. Kun hän samana iltana oli miss M:n seurassa istunut tämän kodin verannalla, hän oli selvästi nähnyt koiransa R:n projektion kiitävän ohitse tietä pitkin.»

»Maltahan hiukan», sanoin minä. »Etkö sinä sanonut että koiran nimi oli Z.?»

Annerly rypisti hiukan silmäkulmiaan.

»Niin, juuri niin», vastasi hän. »Z. tai oikeammin ZR., koska Q:lla oli tapana ehkäpä kiintymyssyistä nimittää sitä sekä R:ksi että Z:ksi. No niin, koiran projektio eli fanogrammi kulki heidän edessään niin selvänä, että miss M. vannoi olleensa valmis uskomaan että se oli koira itse. Fantasmi pysähtyi hetkiseksi talon edustalle ja heilutti häntäänsä. Sitten se jatkoi matkaansa ja katosi pian senjälkeen erään kivimuurin nurkalla aivankuin tiilet olisivat sen nielleet. Asian teki vieläkin salaperäisemmäksi se että miss M:n äiti, jonka toinen silmä oli sokea, oli nähnyt koiran ainoastaan osittain.»

Annerly vaikeni hetkiseksi. Sitten hän jatkoi:

»Tämä omituinen näky oli, kuten Q. — epäilemättä aivan oikein — selitti sen, tarkoitettu enteeksi hänen omasta lähestyvästä kuolemastaan. Tein parhaani karkoittaakseni hänen mielestään tämän tunteen, mutta se oli mahdotonta; samassa hän puristi kättäni ja lähti varmasti vakuutettuna siitä ettei eläisi huomispäivään.»

»Taivaan jumala!» huudahdin minä, »ja niin hän kuoli yöllä?»

»Ei, sitä hän ei tehnyt», sanoi Annerly rauhallisesti, »ja se siinä juuri onkin selittämätöntä.»

»Kerro lisää», sanoin.

»Seuraavana aamuna hän nousi ylös kuten tavallisesti, pukeutui tavalliseen huolelliseen tapaansa, unohtamatta ainoatakaan vaatekappaletta, ja meni konttoriinsa tavalliseen aikaan. Hän kertoi minulle jälkeenpäin, että hän muisti kaikki nämä yksityiskohdat niin tarkalleen ja selvästi senvuoksi, että hän oli mennyt konttoriinsa tavallista tietä, sensijaan että olisi poikennut johonkin toiseen suuntaan.»

»Odotahan hiukan», sanoin minä. »Tapahtuiko juuri sinä päivänä mitään tavatonta?»

»Minä arvasin että sinä kysyisit sitä», sanoi Annerly, »mutta mikäli minä voin muistaa, ei tapahtunut yhtään mitään. Q. palasi työstään ja söi päivällisensä täsmälleen samoin kuin tavallisestikin, ja kun hän hiukan myöhemmin meni nukkumaan, hän valitti eräänlaista raukeuden ja uneliaisuuden tunnetta, mutta ei mitään sen enempää. Hänen äitipuolensa, jonka luona hän asui, sanoi jälkeenpäin, että hän oli yöllä hyvin selvään kuullut Q:n kuorsauksen».

»Ja kuoliko hän sinä yönä?» kysyin sielunjännityksestä voipuneena.

»Ei», sanoi Annerly, »sitä hän ei tehnyt. Hän nousi seuraavana aamuna suunnilleen samassa mielentilassa kuin ennenkin, lukuunottamatta sitä että uneliaisuuden tunne oli kadonnut ja kuorsaus lakannut kuulumasta.»

Annerly vaikeni jälleen. Niin innokas kuin olinkin kuulemaan jatkoa hänen outoon kertomukseensa, en kuitenkaan tahtonut tehdä hänelle kysymyksiä. Se seikka että tuttavuutemme oli näihin saakka ollut vain pintapuolista laatua ja että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pyysi minua käymään asunnossaan, esti minua käyttämästä kovin tuttavallista sävyä.

»No niin», jatkoi hän, »Q. meni kaikkina seuraavina päivinä aivan säännöllisesti konttoriinsa. Mikäli minä käsitän ei mikään hänen ympäristössään enempää kuin hänen käytöksessäänkään ennustanut onnettomuuden vaanivan hänen päänsä päällä. Hän tapasi säännöllisesti miss M:n, ja heidän hääpäiväkseen määrätty päivä lähestyi lähestymistään.»

»Lähestyi lähestymistään?» kummastelin.

»Niin», sanoi Annerly, »lähestyi lähestymistään. Häiden edellä näin häntä vain harvoin. Mutta kahta viikkoa ennen tuota tapahtumaa kohtasin Q:n eräänä päivänä kadulla. Ensin hän näytti aikovan pysähtyä, mutta sitten hän nosti hattuaan, hymyili ja meni edelleen.»

»Hetkinen vain», sanoin. »Sallithan minun tehdä kysymyksen, joka minusta tuntuu varsin tähdelliseltä — menikö hän ensin edelleen, hymyili senjälkeen ja nosti sitten hattuaan, vai hymyilikö hän hatun ollessa vielä päässä, nosti sitten sitä ja meni edelleen?»

»Kysymyksesi on täysin paikallaan», sanoi Annerly, »vaikka minä luulenkin että voin täydellä varmuudella sanoa, että hän ensin hymyili, sitten lakkasi hymyilemästä, senjälkeen nosti hattuaan ja lopuksi meni edelleen.»

»Tärkeintä kuitenkin on», jatkoi hän, »että määrättynä hääpäivänä vihittiin Q. ja miss M. asiaankuuluvalla tavalla.»

»Mahdotonta!» läähätin minä; »asiaankuuluvalla tavalla vihittiin — molemmat?»

»Niin», sanoi Annerly, »molemmat aivan yht'aikaa. Häiden jälkeen lähtivät mr ja mrs Q. —»

»Mr ja mrs Q.?» toistin minä kummastellen.

»Niin», vastasi hän, »mr ja mrs Q? — sillä vihkimisen jälkeen otti miss M. nimen Q. — lähtivät Englannista ja matkustivat Austraaliaan, jonne heidän piti asettua asumaan.»

»Maltahan taas», sanoin, »jotta saisin kaiken oikein selväksi itselleni — kun he matkustivat Austraaliaan asettuakseen sinne asumaan, oliko heillä silloin aikomuksena oleskella siellä?»

»Kyllä», sanoi Annerly, »se oli ainakin yleinen käsitys. Saatoin itse heitä laivalle ja puristin Q:n kättä hyvästiksi, seisoen samalla aivan lähellä häntä.»

»No niin», sanoin minä, »ja sittenkuin nuo molemmat Q:t — ymmärtääkseni olisi heitä voinut nimittää melkein siten — olivat matkustaneet Austraaliaan — oletko sinä sitten kuullut mitään heistä?»

»Se», vastasi Annerly, »on asia, johon liittyy jotakin kummallista niinkuin muihinkin kokemuksiini. Nyt on kulunut neljä vuotta siitä, kun Q. ja hänen vaimonsa matkustivat Austraaliaan. Aluksi sain säännöllisesti tietoja häneltä, kaksi kirjettä kuussa. Myöhemmin sain vain yhden kirjeen joka toinen kuukausi, vielä myöhemmin kaksi kirjettä vuodessa ja lopulta yhden kirjeen vuodessa. Ja sitten en kuullut mitään Q:sta puoleentoista vuoteen, aina eilisiltaan saakka.»

Nyt oli jännitykseni nyt saavuttanut huippukohtansa.

»Eilisiltana», sanoi Annerly hyvin rauhallisesti, »näyttäytyi Q. tässä huoneessa, tai oikeammin hänen fantasminsa eli psyykillinen ilmestys hänestä. Hän näytti olevan pahassa pulassa, teki eleitä, joita minä en voinut ymmärtää, sekä käänsi housuntaskunsa nurin. Aivoni menivät sekaisin, niin että en osannut tehdä kysymystä, ja minä koetin turhaan arvata hänen tarkoitustaan. Samassa fantasmi otti pöydältä lyijykynän ja kirjoitti sanat: 'Kaksi puntaa kullassa huomisiltana, tärkeää'.»

Annerly vaikeni taaskin. Minä istuin syviin ajatuksiin vaipuneena. »Miten sinä selität sen ajatuksen, jota Q:n fanogrammi oli tahtonut ilmaista?»

»Minä luulen», ilmoitti hän, »että se merkitsee tätä. Q., joka tietenkin on kuollut, tahtoi selvittää sitä seikkaa — tarkoitti niin sanoakseni deatomiseerata sitä ajatusta, että hän oli demonetiseerattu ja tarvitsi illalla kaksi puntaa kullassa.»

»Ja miten», kysyin minä hämmästyneenä Annerlyn vaistomaisesta kyvystä tunkeutua psyykillisen maailman salaisuuksiin, »miten sinä aiot toimittaa ne hänelle?»

»Minä aion», selitti hän, »tehdä rohkean kokeen, joka onnistuessaan saattaa meidät välittömään yhteyteen henkimaailman kanssa. Olen suunnitellut kahden kultapunnan jättämistä yöksi pöydälle. Jos ne aamuvarhaisella ovat kadonneet, silloin tiedän että Q:n on onnistunut deastralisoitua ja ottaa rahat. Kysymys on nyt vain siitä, onko sinulla sattumalta kahta kultapuntaa mukanasi. Itselläni on pahaksi onneksi vain hiukan pientä rahaa.»

Tämä oli erikoisen suotuisa sattuma, omituinen yhteensattuma, joka näytti muodostavan uuden renkaan tapahtumien ketjussa. Sattumalta minulla oli mukanani ne kuusi kultapuntaa, jotka olin nostanut viikkopalkkanani.

»Onneksi», sanoin, »on minulla tilaisuus järjestää asia. Minulla on sattumalta mukanani rahoja.» Ja niin otin taskustani kaksi kultapuntaa.

Annerly oli mielissään hyvästä onnestamme. Valmistuksemme koetta varten olivat pian tehdyt.

Pöydän sijoitimme keskelle huonetta sillä tavoin ettei ollut minkäänlaista vaaraa törmätä mitään esinettä vastaan. Tuolit siirsimme aivan seinävierelle ja sillä tavoin että kaksi niistä otti aina saman tilan kuin kaksi muuta tuolia; tauluihin ja muihin koristuksiin emme ensinkään kajonneet. Varoimme irroittamasta osia seinäpapereista tai rikkomasta joitakin ikkunanruutuja. Kun kaikki oli valmista, pantiin molemmat kultarahat vieretysten pöydälle sillä tavoin että rahojen takapuoli tuli pöytää vasten. Sitten sammutimme valon. Sanoin Annerly'lle »hyvää yötä» ja hapuilin pimeässä ulos, samalla kuin suoneni tykyttivät kuumeisesti kiihtyneen mielialani takia.

Lukijan pitäisi voida kuvitella mielessään, millä jännityksellä odotin tietoa kokeen tuloksista. Sain tuskin nukutuksi levottomuudeltani. Tietenkin olin mahdollisimman suuressa määrässä vakuutettu valmistustemme täydellisyydestä, mutta en voinut kuitenkaan karkoittaa mielestäni pahoja aavistuksia siitä, että koe ehkä epäonnistuisi, koska oma henkinen tempperementtini ja luonteeni eivät kenties joka suhteessa olleet sellaisia kuin tällaisen kokeen onnistuminen edellytti.

Levottomuuteni oli kuitenkin vallan aiheetonta. Tulos osoitti että minun sieluni oli medio eli, jos tämä sana on parempi, ensimmäisen asteen transparenssi psyykillistä tutkimusta varten.

Annerly tuli aamulla juoksujalkaa, ihastuksesta säteilevin kasvoin asuntooni.

»Ihanaa, ihanaa!» Hän melkein kirkui. »Me olemme onnistuneet! Kultaraha on kadonnut! Olemme välittömässä monetäärisessä yhteydessä Q:n kanssa.»

Minun ei tarvinne pysähtyä kuvailemaan autuuden väristystä, joka minut valtasi. Koko päivän ja vielä seuraavankin päivän oli minulla joka hetki tunne siitä että minä olin yhteydessä Q:n kanssa.

Ainoa toivoni oli, että saisimme pian tilaisuuden päästä uudelleen henkimaailman yhteyteen.

Toiveeni täyttyi seuraavana iltana. Iltamyöhäisellä Annerly soitti minulle.

»Tule heti tänne», sanoi hän. »Q:n fanogrammi on yhteydessä kanssamme.»

Lähdin heti liikkeelle ja perille tulin melkein hengettömänä. »Q. on taas ollut täällä», sanoi Annerly, »ja näyttäytynyt samassa onnettomassa tilassa kuin aikaisemminkin. Hänen projektionsa seisoi huoneessa ja kirjoitti yhtä mittaa sormellaan pöytään. Saatoin erottaa vain sanan »kultapunta», mutta ei mitään enempää.»

»Luuletko», sanoin minä, »että Q. jostakin syystä, jota me emme tunne, toivoo meidän vieläkin jättävän kaksi kultapuntaa hänen laskuunsa?»

»Totta tosiaan!» sanoi Annerly innostuneesti, »minä tosiaankin luulen että sinä arvasit oikein. Voimmehan joka tapauksessa koettaa. Eihän voi käydä ainakaan pahemmin kuin että epäonnistumme.»

Tänä iltana panimme taas pöydälle kaksi minun kultarahaani ja järjestimme huonekalut yhtä huolellisesti kuin edelliselläkin kerralla.

Vaikka vieläkin hiukan epäilin omaa soveltuvaisuuttani työhön, johon olin nyt syventynyt, koetin kuitenkin pitää mieleni niin rauhallisena, ettei se aiheuttaisi mitään astraalisia häiriöitä. Kokeemme onnistui täydellisesti. Molemmat rahat olivat poissa seuraavana aamuna.

Me jatkoimme kokeilujamme samaan suuntaan lähes kahden kuukauden ajan. Joskus pani Annerly, kuten hän itse kertoi, rahaa, usein huomattavia summiakin, pöydälleen fantasmia varten, joka ei milloinkaan lyönyt laimin ottaa niitä haltuunsa yön kuluessa. Mutta koska Annerly on varsin kunniantuntoinen mies, hän ei milloinkaan suorittanut näitä kokeita omin päinsä, ennenkuin vasta sitten kun oli osoittautunut mahdottomaksi tavata minua ajoissa.

Toisinaan hän saattoi ilmoittaa minulle puhelimella lyhyesti: »Q. on täällä» tai lähettää sähkösanoman tai kirjelapun, jossa oli sanat: »Q. tarvitsee rahoja; ota mukaasi niin paljon kuin sinulla on, ei enempää.»

Minä puolestani olin halukas esittämään kokeemme avoimesti yleisön edessä tai kiinnittämään Psyykillisen seuran ja muiden samantapaisten yhdistysten huomiota siihen yhteyteen, jonka me niin rohkeasti olimme saaneet aikaan aistimailmaan ja psyko-astrisen eli pseudo-eteerisen maailman välille. Olin varma siitä että ainoastaan meidän oli onnistunut siirtää rahaa suoraan ja välittömästi maailmasta toiseen. Muiden oli tosin onnistunut tehdä se medion välityksellä tai tilaamalla jonkun salatieteellisen aikakauskirjan, mutta me olimme saaneet sen aikaan niin yksinkertaisella tavalla, että olin innostunut julkaisemaan kokeemme, koska siten saatoin tehdä muille palveluksen.

Annerly vastusti kuitenkin jyrkästi ehdotustani, koska hän pelkäsi Q:n ja meidän välisen suhteen voivan rikkoutua.

Noin kolme viikkoa ensimäisen inter-astraalisen psyko-monetäärisen kokeemme jälkeen jouduin kokemaan jotakin niin salaperäistä, että en vieläkään voi voittaa hämmästystäni.

Annerly oli eräänä iltapäivänä tullut minua tapaamaan. Hän näytti hermostuneelta ja huolien painamalta.

»Olen aivan vastikään saanut Q:lta psyykillisen ilmoituksen», sanoi hän vastaukseksi kysymykseeni, »jonka tarkoitusta saatan tuskin selittää. Mikäli ymmärrän on Q. aikonut kiinnittää muidenkin fantasmien huomiota työhön, jonka me olemme panneet alulle. Hän ehdottaa että hän omalla puolellaan suurta kuilua muodostaa yhdistyksen, joka tulee työskentelemään vuorovaikutuksessa meidän kanssamme rahan siirtämiseksi suuremmassa mittakaavassa maailmasta toiseen.»

Lukijan pitäisi olla helppo kuvitella mielessään, että silmäni loistivat ihastuksesta niiden suurisuuntaisten näköalojen edessä, jotka nyt meille avautuivat.

»Q. toivoo että me keräämme niin paljon pääomaa kuin voimme ja toimitamme sen hänelle, jotta hänelle käy mahdolliseksi järjestää yhdistys fanogrammien — eli kenties tässä tapauksessa on parempi sanoa fantoidien — keskuudessa.»

En ollut edes ehtinyt käsittää Annerlyn tarkoitusta, kun innostuksen tuli jo paloi mielessäni.

Me päätimme jo samana iltana tehdä tuon suuren kokeen.

Oma maallinen omaisuuteni ei pahaksi onneksi noussut suureenkaan summaan. Minulla oli kuitenkin noin 500 puntaa pankkiosakkeina, jotka olin perinyt isävainajaltani ja jotka luonnollisesti voin muuttaa rahaksi muutamassa tunnissa. Pelkäsin kuitenkin että rahoja kenties oli liian vähän, jotta ne voisivat valmistaa Q:lle tilaisuuden yhdistyksen perustamiseen fantoiditoveriensa parissa.

Vein rahamäärän seteleinä ja kultana Annerlyn asuntoon, jossa se asetettiin pöydälle. Annerly saattoi vielä kaikeksi onneksi lisätä omasta puolestaan suuremman summan, jota hän ei kuitenkaan tahtonut panna minun rahojeni viereen, jotta meidän monetääristen henkilöllisyyksiemme välillä vallitseva konjunktio ei pääsisi dematerialisoimaan astraalista ilmiötä.

Tällä kertaa teimme valmistuksemme aivan poikkeuksellisen huolellisesti, Annerly tyynesti ja maltillisesti, mutta minä sitävastoin — se minun täytyy tunnustaa — epäonnistumisen pelosta äärimmäisen hermostuneena. Riisuimme kengät jaloistamme ja kävelimme sukkasillamme, emmekä ainoastaan asettaneet huonekaluja samaan järjestykseen kuin edellisilläkin kerroilla, vaan myöskin — Annerlyn ehdotuksesta — käänsimme hiilikauhan ylösalaisin ja peitimme paperikorin märällä pyyhinliinalla.

Kun kaikki oli valmista, puristin Annerlyn kättä ja lähdin ulos pimeään yöhön.

Seuraavana aamuna odottelin turhaan. Kello tuli yhdeksän, kymmenen ja lopulta yksitoista, eikä vielä kuulunut häneltä sanaakaan. Kuumeenomainen levottomuuteni ajoi minut hänen asunnolleen.

Ajatelkaa siis äärimmäistä hämmästystäni, kun huomasin Annerlyn kadonneen. Hän oli aivankuin pyyhkäisty pois maan pinnalta. Mikä kohtalokas erehdys meidän valmistuksissamme, minkä välttämättömän psyykillisen varovaisuustoimenpiteen laiminlyöminen oli aiheuttanut hänen kohtalonsa, sitä en osaa sanoa. Mutta oli kuitenkin liiankin ilmeistä, että astraalimaailma oli niellyt Annerlyn samalla kertaa kuin rahatkin, joiden siirtämisen vuoksi hän oli pannut alttiiksi maallisen elämänsä.

Todistuksia hänen katoamisestaan ei ollut vaikeaa saada. Niin pian kuin uskalsin tein äärimmäistä varovaisuutta noudattaen muutamia tutkimuksia. Se tosiasia, että hän oli vielä velkaa neljän kuukauden vuokran asunnostaan ja ettei hänellä ollut edes aikaa maksaa lähiseudun ammattimiesten pikkulaskuja, osoitti että hän oli joutunut silmänräpäyksessä devisualisoiduksi.

Kova pelko siitä, että minut olisi kenties voitu saattaa edesvastuuseen hänen kuolemastaan, pidätti minua päästämästä asiaa julkisuuteen.

Tähän päivään asti en ollut tehnyt itselleni selväksi, mihin vaaraan hän antautui meidän häikäilemättömästi pyrkiessämme yhteyteen henkimaailman kanssa. Annerly kaatui psyykillisen tutkimuksen suuren asian uhrina, ja selonteko kokeistamme tulee ennakkoluuloista huolimatta olemaan todistuksena tämän tieteen totuudesta.