← Table of contents
Ooperin Epo

EPO JA HÄNEN YSTÄVÄNSÄ VISTIN VILLE.

Reading edition

Paitsi Epoa, etevänä kerjurina, löytyi Moromäellä myöskin todellisia hummeri ja humumiehiä, kuten esimerkiksi maan kuuluksi tullut silmäpuoli laulajapoika Vistin Ville, kotoisin kalakylän kaupungista, puhdasrotuisen poroporvarin poika, joka jo nuorena merimiehenä oli purjehtinut ensin puurovedessä ja sitten aavalla Atlannilla ja Tyynellä valtamerellä. Asunut ajastaikoja ulkomailla yhdessä villien neekerityttöjen kanssa, siinä maassa, missä tomaatit, banaanit ja viikunat viihtyvät, papukaijat pauhavat, mustat joutsenet joissa joikuvat ja missä on ikuinen kesä, pimeät illat ja valottomat yöt. Maassa sellaisessa, missä katovaisen ajan mittari käy 11 tuntia edellä tai 13 tuntia jälessä Helsingin Horisonttia.

Täällä mustien murjaanien ja isopussisten kengurujen kotimaassa, Austraaliassa oli Ville oppinut ei ainoastaan maan uutta virallista kieltä englantia, vaan myöskin mustilta tytöiltä ihmeellistä alkuasukkaitten kieltä, ainakin niitä sanoja jotka olivat välttämättömiä heidän keskinäisessä seurustelussaan. Näitten mustien lehtimajoissa oli hän heidän julkisissa »korobberi» juhlissaan usein laulanut: »tuli, tuu, tillan, tuu, tillan, tei, ne neekeritytöt on niin kuumia hei».

Hän oli Epon paras ystävä ja kaikilta hyvin tunnettu iloisen ja ilveilijä luonteensa vuoksi. Kaikki olivat kuulleet hänen mahtavan passoäänensä, mikä penikulman päähän kuului. Ainakin oli se aikoinaan ollut yhtä »syvä» kuin hyvän talon hyvin syötetyn siitossonnin.

Omaperäisillä »ilolauluillaan” hän ilahuttanut ei ainoastaan moromäkiläisiä, vaan myöskin muita muilla paikkakunnilla. Suosionosoitukset olivatkin olleet aina myrskyisät. Kukkia ja kukkavihkoja oli oikein sateillut. Olipa erään kerran saunavihtakin laululavalle viskattu. Parhaat ja mehevimmät tähän astiset hänen tuotteensa ovat olleet: »Järveen uppominen», Tiku, tiku, teija», »Nati, natnat, naa“, »Eukon halvaus», »Kosinta» ja »Merimieslaulut». Mutta niinkuin kaikilla taiteilijoilla on omat vaivat ja vastuksensa, niin oli hänelläkin. Juuri kun hän oli nousemaisillaan onnen kukkuloille, niin yht'äkkiä hänen tähtensä himmeni ja tämä surkuteltava tragedia tapahtui vielä hänen omalla syntymäseudullaan, missä pilkkaajat ja huligaanit olivat virittäneet viheliäisen ansansa häntä varten sekä ripustaneet vanhan hautaseppeleen hänen kaulaansa.

Tästä ikävästä ilmiöstä olivat lehdet levittäneet huomiota herättäviä uutisia kautta maan. Olipa itse maan kuuluisa rajasuutari Tiituskin Helsingistä honaissut ja onkeensa ottanut tämän. Asettanut aivan mainiosti lestille, kuten vanhan kengänrajan konsanaan, naputtanut vasaralla ja sylkäissyt koko mällin mehun sen päälle. Neulonut omatekoisella pikilangalla leveän ja lavean mustan nahkalapun saumojen siteeksi ja loppujen lopuksi vielä kiillottanut Viikingillä, niin että siitä tuli kaunista, kiiltävää ja kestävää työtä.

Tätä Tiituksen tiitutusta, taituruutta ja edesottamista oli koko kansa nauraa röhöttänyt samalla kertaa kun Vistin Ville puri hammastaan, kiroili ja toivoi tämän rajasuutarin heitettäväksi helvetin tulikattilaan, keitettäväksi nahkoineen, karvoineen päivineen.

»Olivatpa ne sentään, hitto vieköön mokomatkin kalakyläläiset, lievemmin sanottu, hävyttömiä, vaikka esitin heille yleishyödyllisen puheenkin 'laulujen merkityksestä fyysillisessä ja siveellisessä suhteessa', jommoista ei kukaan muu ole ennen eikä jälkeen esittänyt», huokaili Visti, joka ei ensinkään ollut ottanut lukuun sitä seikkaa ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan.

Hän oli koko pienen ikänsä tehnyt pieniä tuhmuuksia ja kukapa niitä ei olisi elämässään tehnyt. Eikä hän suinkaan ollut mikään onnellinen ihmisolento tämän matoisen maailman markkinoilla, vaan päinvastoin. Erittäinkin naimiskaupoissa oli hän kokonaan epäonnistunut. Ensimmäinen vaimonsa Ida Partasuun kuoltua, oli hänelle jäänyt murheelliseksi muistoksi ijän ikuinen ja visainen riitajuttu — olemattomasta perinnöstä — perillisten kesken. Ja mennessään toisen kerran naimisiin sen hyvin tunnetun »Tirisen Tiltun» kanssa Turun tullista, oli hän kylläkin siinä kaupassa saanut kauniin, nuoren hemasevan ja hyvin hepenöidyn ulkokuoren, mutta sisikunta oli ollut piki musta ja päävärkki täynnä pehkua. Sitäpaitsi oli tämä »ihana mööpeli» ollut vähän niinkuin sanota venskaksi: »lite lätt på foten”. Siitä ikävästä ilmiöstä ja usein uudistuneista perheskandaaleista oli Vistin Ville valittanut ystävälleen Epolle tähän tapaan:

»Tieräks mitä surkkia minull on sanottavaa. Ko se meijä ämmä haask on taas ruvenu pitämä yht sen kaupparatsu ja keimailija »kauni Mauku» kans. Avanu akkuna yöll ja päästän se pahukse kolli sisäll sänkkamari sillaikka ko mnä ole ollu pois. Nii ja nyy ne pelava ja laulava yhres: »tuli, tuu, tillan, tuu, tillan, tuu, tämä avioliitto vaati vaihtelu juu». Sitt ne viheliäise ova käyny pappila katavpuskis pussamas keskell päivä ja ihmise ova nähn, siunan ja kläpän sitä peli, enk mnä voi siihe mittä, vaikk ole talo isänt», selitteli Visti.

»Älä helkkalis, vai pitävä ne semmost kamala peli. Ei semne hemmettiinkä kelpp, ko kakala kattova pääll. Vaikk kyll mnä ite pienen poikan näi ko Otto veli synnys ja häne silmäs kiilsi», vastasi Epo.

»Nii, kyll mnä ole kaikk konsti koettan käsittä heit pois talost, mutt ei mikkä aut. Katos meijä äm on nii läpi liipatt ja pirult riivatt, ete se vanh fallu Mäkipääkä siit selvä saanu. Eik oll viel pitkä aikka kulunu ko mnä oikke omi silmi näi apteekar Pipparmynti makkavas ämmä kans mnu sänkysän, kaks eri kertta. Sillo mnä suutusi ja sanosi sill apteekarill, ett tull ny pahus vie pois sielt, kyll mnuunki vuoron jo tullu oo».

»Siunakko ja valjelkko taivas, ei Molomäell sentä semmost oll enne kuultu eik nähty vaikk kyll kaupungeis kyll tämmöst peli pelata joka toises huusollis ja oikke fiinemis paikois. Se oo sitä siunattu sivistyst ja koulutettu hullut. Mutt olikos se sama apteekal ko kauppas stä vedel plantattu ilolientäs ja kiskos siitä kolm kymppi 'nopost' häh?»

»Kyll se sama hursksas hunsvott oll», vastas Visti.

»Mnä olisi snu sijasas ampon ilma almot molema, taikk hakenu ämmästän elo koht paikall», tokasi Epo.

»Nii, se oo pia sanott, mutt ei olekka nii pia tehty. Eik niit nii vaa uskall amppu ko snä sano, kyll siit sit tiilenpäit sais lukki pitkä aja, jollei oss ittiäs hulluks tehr ja pääst Lapinlahte selittämä korppi valkoseks tohtorette ette. Enk mnä tier mitä merkilist hyötty siit erostakka mahras olla, ko sanota et nykyaja nuore naise ova kaikk vähä köykässi ja yht maat ko maalari housu. Se näke jo niitte päältäki, ei niill mittä kunnjallissi vaatteitakka enä oll, ko joku hametyvi taikka sliit yläpuol polve ja kyll maar kaiket seki pia krapisteta pois. Eik tukast kans ol pali mittä tietto enä. Kaikk kauni palmiko ova kaapat ja raakat juuri myäre. Nii, ja en mnä siihe mittä voi äm pitä stä suuren kunnian saar maat, hauttu ja pehtaroit apteekarin kans ja laulell: tuli, tuu, tillan, tuu tillan tei, se rakkaus meit tähä — — hy vei» selittel Visti.

»En mnä kans tiel tähä enä mittä muut sannu ko se ett kyll snul äi palall vaa listi ja kälsimyst siit ämmästäs oo».

»Kyll se soo oma syy kaikk. Piruk käsk muu semmose kamala kaakottavaise kana peräs karata ja tehr kylmi kaupppoi. Eiköst muute olis pasanu pelata ja laulat 'tuli, tuu, tillan, tei'. Nii, kyll mnä tämä kaikk viel voisi sulatta, mutt ko se ämmä pahus oo mookanu moksu semse pitkoippise sotaherra 'Kirpise' kans, sillo ko se asus meijä peräkamaris ja ne pelasi yhres stä teerenpeliäs mnu vanha soffan pääll ett oikke fereli kritisi ja vitisi, nii ete mnää saanu nukkukka lainka. Se pakka hiuk harmittama.»

»Siit alka ain vaa tulla kamalamppa ja fliskata ko Helpeli Hessu jano. Kyll mnä se hella heppuli tunnenki. Se oo se sama ko naise haukkuva 'Lasputiiniks'. Mutt mitä snu ämmäs täst asiast sano?» tiedusteli Epo.

»Mitä semmone sano, kote mittä häpp eik pelk, ja koht se kaikk löylylyömä ja kaakottavaise kanase puolelles saa, puolustama pahoi töitäs. Katos se mookel panna vaa väkisi olsma vähä niinku mnu muotosen, vaikk hulluki ero näke selväst, se silmist, suust ja sieramist, tukast ja nokast. Nii, ja sitt äm puhele ja lohduttele ittiäs sill, ett kyll siit vaa kovaste viisas laps tule, ko isäki oll oo, ja kaikki puolikeitety kanase puheleva peräs samal taval. Ei mnu aut mikkä muu ko oll niinko oleteta, syättä, juatta, lullat ja laolat niinko omatan. Siin on kaikk.»

Muuten tiesi Epo kertoa, että kaikki nämät arvoisat ja kunnioitettavat herrat »Maukut», »Pepparmyntit» ja »Kirpiset» olivat suloiseen siunattuun ja pyhään avioliittoon solmittuja juupeleita. ”Nauttien täydellisesti omassa kodissaan, kukin heistä, avioliiton salatun verhon alla kätkettyjä kalliita aarteita. Olivatpa, jeeveli vieköön omilta eukoiltaan hyvin hemmoteltuja, viattomia ja puhtaita kullanmuruja. Ovelasti kukin heistä osasi eukolleen visertää salaperäisistä poissaoloistaan. Milloin he olivat olleet yhdessä Vistin kanssa pitkillä metsästys-, kalastus- ja kravutusmatkoilla, milloin taasen tapaamassa Vistiä tärkeissä neuvotteluissa »Mustan katin» y.m. perustamisesta paikkakunnalle. Mutta kun tuli kiusallinen kysymys Vistin hemasevasta eukosta niin nämä herrat eivät olleet nähneet muuta kuin korkeintaan pienen vilahduksen. Siinä kaikki, ja tämä hätävalte meni täydestä aivan »kuin väärä raha.»

Erään herran oli apteehkarin rouva Pipparmynt mustasukkaisuuden taudin tuskissaan tiedustellut mieheltään hänen kahden viime vuorokauden yhtämittaista poissauloaan seureavaan tapaan:

»Mutta rakas ukkoseni, missä ihmeessä sinä olet taasen viipynyt niin kauvan, antanut minun ja lasteni kuolla ihan ikävään?»

»Niin, rakkaani, aamuaurinkoni ja illalla kirkas tähtöseni, tiedäthän sinä, etten koskaan harha-askelta astu, enkä vääriä polkuja polje. Olimme yhdessä Vistin kanssa lahnakudussa kaukana Lahnajärvellä, emmekä malttaneet lähteä kotiin aikaisemmin», selitti apteekkari Pipparmynt.

»Saitteko mitään?» kysyi rouva hermostuneena.

»Kyllä ainakin minä sain yhden suuren leveän lahnan”.

»Noh, missä se on sitten?»

»Tja, se jäi kun jäikin minulta huomaamatta Vistin huushollin.»

»Mikset tuonut sitä sitten kotiin?»

»En katsonut sitä sen arvoiseksi — yhtä lahnaa”, murahti apteekkari kärsimättömästi, poistuen.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings