LILI.

Sun kuvasi tuossa, Lili, mun liljani, ruusuni. Siit' on jo aikoja, jolloin unta näit lapsellista, että oisin sun onnesi tarhuri. Nyt yksin ja kylmä oon, — toisin vei myös sua vuosia kymmenkunta. Kuink' olet vakaa ja kalvas, Lili, mun hohtava ruusuni!

Sa muistatko, Lili, sen kevään muistatko, kukkani? Sen lehdon, jossa kai aukee yhä nyt metsäruusuja, nuoret tiellä kai laulain, poimien kulkevi. Ens kerran näin sinut, armas, siellä, toit mulle ruusun, ah nuoruus pyhä, ja katsoit kuin lemmikki, mun liljani.

Ja muistat taattosi talon! Puut vanhat, jotka sun ikkunas varjos. Sa istuit pianon eessä ja laulusi uhkui ja riemuitsi. Ja äitisi, silmät veessä hän hymyili onnellemme ja — tarjos kuun vaihteeksi lampun valon. Syys näät oli silloin, konsa aukes mun hohtavin ruusuni.

Syysillan muistatko, Lili, sen kirjeen, jonka piirsit, lapsi, — suo anteeksi armas muistoni: "On rakkaus niinkuin hauta." Ja huoaten, leikkien jatkuvi: "Ja elämä vaappuva viippalauta." Sen sulta sainko, oi kulta-hapsi, — ja poistuit hehkuen, kiireesti, mun puhtahin ruusuni.

Ja jouluaamun muistatko kerran! Yön tähtisen, kuinka se sarasti. Sa hiivit valkoisna luokseni, suusi mun suudellen herätti. Sa olit niin nuori ja värjyväinen. Sun syliini toiko aamu jäinen. Ja sitten kirkkohon! Kulkusta kuusi soi eessämme luokissa, Lili, mun lumikelloni!

Ja kirkossa, Lili, — ah, antaa papin saarnata! Poves ol' evankeliumi suloisempi, pään nukkunut siihen kallisti. Ja muistatko, muistatko, Lili… niin, mitä muistaisi!… Ei jäähyväisiä eessä sun oves, kun nukkui lapsoisten lempi, kuu talvinen kimmelsi.

Siit' on jo vuosia, Lili. Laps olin silloin, mit' ollut lienen: kuin lintu lentohon päässyt, uutta. mun sieluni riemuita himoitsi. Kai sitten onnea, onnettuutta sain tuntea, myös sinä onnes pienen, ja parhaan, viisas, leikkivä Lili, mun siunattu kukkani.

Me oltiin viisaita, Lili, ei silti liiaksi, Lilini. Nai ihmiset siks, että toistaan ei tunne. Yö ruusuinko haltiaks? Vöinä lasten se haave, jok' armaana leijaili? Oon yö. Ois kukkien armiasten pois kuihtuissa tullut viha ja runne. Nyt kukkii muistosi kauniina aina, kuin keväin ne metsäruusut, siellä, oi ruusuni, liljani!