BRUNETTA.
Reading edition
Nukkukaamme, Brunetta, viinapuun alla, jonka istutimme, josta juovuimme. Aurinko jo vaeltaa ylhäällä taivaalla kantaen sydäntämme kultaisella maljasella tuulien suhinaan, lintujen lentoon, äärille taivaan, jonneka hattarat hopeaiset haihtuvat.
Brunetta, mikä oli se viinapuu? Oi, naurava tyttö oli se viinapuu. Kuin koiperho tuleen minä karkasin siihen, ja halukkaasti etsin sen rypäleistä unheen.
Niin tanssimme yön kuin valkeat peikot. En nähnyt muuta kuin sinut, oi viinapuu, kuin sinut, Brunetta, kiharoissasi raskaat tertut.
Nyt nukkukaamme, Brunetta. On vaikea valveille taas onnesta herätä. Nyt hervotkaamme, Brunetta, kuin kuninkaat patjoille ruusuisille, kuin vainajat multahan maan, ah, ilman tuskaa. Niin raukeana, kultaisna sa yhä mulle kimallat, sinä viinapuu, kiharoissasi rypäleettömät tertut. Aurinko vaeltaa vakaana taivaalla kantaen sydäntämme kultaisella maljasella. Nukkukaamme, Brunetta, viinapuun alla, jonka istutimme, josta juovuimme.