VIRKEITÄ POIKIA.
Reading edition
Sen veltoks pojaks mainitsen, Ken talvell' arkailee. Ja turkkiin, vaippaan kääriksen, Kun tuuli henkäisee, Ja yskän oitis silloin saa, Kun raitis pohja puhaltaa.
Kivuljas, heikko, semmoinen Hän olkoon alallaan. Vaan ken on veltto, hemmoinen, Hän halvaks arvataan. Ja voi, jos pelkur' on hän vaan. Varokoon silloin turkkiaan.
On roihun luona rattoisaa, Kun illat jatkuvat Ja tuuli puita tuivertaa Ja juoksee jutelmat. Mut kunnon talvipäivänä Vapaasen ilmaan riennän mä.
Siell' itse ajan hevostan' Ja kelkkaan' ohjailen. Harjulla hangen korkeimman Mä viihdyn parhaiten, Ja jyrkänteeltä kukkulan Sokerimaahan soljahdan.
Ja jäällä kirkkain luistimin Kuin tuuli liitelen, Välistä suksin notkuvin Hangella kiitelen Iloisna, punaposkisna, Kans kumppanien kilvalla.
Laadimme lumilinnoja, Ja sitten taistellaan, Ja voitto taikka kuolema, Mi osaks tulleekaan! Voi kurjaa, joll' ei tarmoa, Ei hälle annet' armoa!
Virkeitä oomme poikia, Pidämme telmettä. Virkeistä nousee pojista Uljaita miehiä. Ja voimaa, kättä jäntevää Tarvitsee kyllä maamme tää.
Hyv' äiti, älä hemmoita Sä liioin minua! Mun käten' täytyy karaista Suojaamaan sinua. Kun vahvuutta saan tahdollen' Niin turvaan sua riemuiten.
Kun erehdyn, sä hyvyyteen Ojenna mua vaan: Jumalanpelkoon, nöyryyteen Ja työhön uutteraan; Niin, äiti, mua neuvo sä, Ett' öisin miesnä mielevä!
Mä maan ja kansan parasta Vaan tahdon harrastaa, Jos kirja, miekka aseena Tai aura olla saa, Tarvitsen kaikkeen vahvuutta, Ja ruumiin, sielun voimia.
On veltto siis se poikanen, Ken talvell' arkailee. Ja turkkiin, vaippaan kääriksen, Kun tuuli henkäisee. Me, pojat, virkeit' olemme Ja uljaiks miehiks aiomme.