RAUTATIEN KONDUKTÖÖRI.
Reading edition
Sali on kuin kauppatori, Lisää vielä vaunut tuo, Rouvat kädessänsä kori, Herrat polttain hyökkää luo. Kahvipannuilleen Loviisa, Pikku Lyylinensä Liisa. Kalle, kas, voileivälleen Istui maahan itsekseen. Kello jo Soi nyt, soh' Vuodesta käy tuokio.
Kone selväks! Auki ovi! Kukin ottaa omansa. Pönkkähameinen ei sovi Oikein vaunun ovesta. Päitä pyrkii akkunalle, Nekun sovinnoks saa Kalle. Liisa laulaa lallattaa. Isä lähtösuukon saa. Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Oikein merkitty on kaikki. "Oiva täss' on istua." "Varo tulta, rakas Maikki!" "Matkaan, täti, onnea!" "Pian mulle kirjoitappas! Suojaa hallalt' taimet!" — "Kappas, Herra Heimo hiljastui!" "Vuottakaa!" — "Ei voi, ei." — "Ui!" Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Piii… Nyt lähtöön juna saapi. Noan arkin painoinen. Kaupunkimme katoaapi; Mennään puiston ohitsen. Kauniin Maamme-laulun tuolla Junan jyryyn täytyy kuolla. Muistojemme kaupunki, Järvi armas, hyvästi! Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Raukka rautatienmies, mulla Aina näin soi korvissani. Aina täytyy mennä, tulla, Passit, passit huostassain! Vaunun portahilla kastun. Joka vaunun halki astun. Katselen kuin karhuten, Lippuin nurkat nyppäilen. Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Yhä näin me samaa tietä Maailmalle menemme; Tuskin seistään, kunnes sietää Saada voita leivälle. Pian haukkaa palaa pari! Täysin suin juo kahvi vari! "Missä Kalle?" — "Ulkona." "Sisään! Ollos varova!" Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Metsän puut kuin vuohet juoksee, Vuoret hölkkää vastaamme, Tuossa tullaan järven luokse, Tässä joen ylitse. Lentää talot, sillat, kankaat, Sananlennättimen langat Kiitäin kaartuu tolpista Aaltoisina viivoina. Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Höyryhepo hirnaseepi. Jotkut pois jo astuvat, Tuttuin syli vuotteleepi. Suukot sinkoelevat; Punaposkin Lyyli havaa Mummon syliin, silmät avaa Mesileivän saatuaan; Kallen uni katkaistaan. Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.
Levätä en saa vain minä. Kenkään ei mua kättele; Höyry viheltää: pois sinä Outoon seutuun etäälle! Ajan siipi se ei näänny, Ketään vuottamaan ei käänny, Vaunut, rata ryskyvi, Savuun haihtuu eloni. Kello jo Soi nyt, soh! Vuodesta käy tuokio.