NIITYN SUNNUNTAI-AAMU.

(Kesäinen leikki.)

Mäntymäki lähellä järveä näkyy ja vehreä niitty vuoren juurella. Siinä esiytyvät haltiatar Satakauno, pikku Kaarle, monta kukkaa, joitakuita puita, sammal, sanajalka, myyrä, käki, peippo, sammakko, vuori, maa, ilma, vesi ja tuli. On varhainen kevätaamu. Kaikilla kukilla on seppele, puilla ja elementeillä kruunu päässä.

Kukat laulavat. [Kedon kukkien laulu.]

Me kainoja, pienoja, heikkoja vaan. Toki vaalivi meit' Isä taivahan, maan. Hänen vehreän kesk'kesähuonehens' me, Hänen niittynsä, laaksonsa kaunistamme.

Tapa meillä ei kehrätä, neuloakaan, Uus on toki meill' yhä vaatetus vaan. Niin loistanut ei jalo Salomokaan Kuin meistä yks pieni, jot' tallaellaan.

Käki

Päivä nousee merestä, Kukkuu! Kaste päilyy metsässä, Kukkuu! Päivä avaa kukan terää. Viehättävä niitty, herää! Kevät on nyt kaunoisin. Kukkuu!

Vuokko anemone (hieroo unen silmistään).

Nousen mielin iloisin.

Orvokki viola (haukottelee).

Vielä maata mielisin.

Angervo (poika).

Yöllä jo hän suutaan soittaa, Häirii unen parhaankin.

Esikkö primula.

Yh, sä laiska! Päivä koittaa. Aamuhetki kultaa tuo.

Metsätähti trientalis.

Ken se tuolta saapuu luo?

Ketoneilikka dianthus.

Se on poika pienokainen, Kunkin kukan tuntevainen, Yksi meidän ystävä.

Nokkonen urtica.

Enpä häntä polta mä.

Takiainen arctium (poika).

En mä häntä pistä takkiin.

Kurjenpolvi geranium.

Turhaa tuosta loruillakkin, Kun me kukin puolestamme Hälle kaulaan kapsahdamme.

Lemmikki myosotis.

Kaunis puhe! Oi, jos vaan Mua ei hän muistakkaan!

Kurjenmiekka iris.

Kohta mar he alkaa lyödä Toisiaan!

Mustikka vaccinium.

Mun saa hän syödä, Siniseks kun käyn.

Mansikan kukka fragaria.

Ja mun, Jahka oikein punastun.

Virmajuuri Valeriana.

Näette, rakkaat, turhan vaivan: Hän vain halaa lemuista; Niin hän lausuu usein aivan.

Tähtimö stellaria.

Hiljaa! Hän on paikalla!

(Pikku Kaarle tulee, kirja kainalossa.)

Kaarle.

Huomenta, mun niittyni, Kaste, päivä, kukkani! Tiedättekö, kukat, sitä, Ett' on tänään pyhä? Mitä?

Kielo convallaria.

Siks se kuuluu mainittavan. Mutta Herraa rakastavan Pyhä päiv' on jokainen.

Kaarle.

Joko Herraa ylistitte. Aamuvirren visersitte?

Esikko.

Jos me unhotamme sen. Ei ois kenttää vehreää, Järven peittäis paksu jää, Olis kylmä päivä taivaan, Kaatuisimme itse me Maahan kuihtuneina aivan.

Kaarle.

Teille ei, kuin linnuille. Ole kieltä, mieltä luotu, Jolla Luojaa kiitätte; Vaan on teille lemu suotu: Mykkä kiitosvirsi tuo Nousee maasta Luojan luo… Nukuitteko makeasti?

Orvokki.

Hupuss' olin aamuun asti.

Sinivuokko.

Minut peitti lehti kuiva.

Päivänkukka chrysanthemum.

Kylvin kasteessa kuin uiva.

Voikukka taraxacum.

Lukin kanssa riitelin.

Tädyke veronica.

Minä pyörryin sumuihin.

Rengaskukka calendula.

Silmät peittoon sitasin.

Apilas trifolium.

Mulle hörräs kimalainen.

Ruusupensas rosa.

Mulle hurras sontiainen.

Harakanhattu campanula.

Aamukirkkoon minä soitin.

Tervakko lychnis.

Kärpästä mä kiinni koitin.

Mansikan kukka.

Konna katsoi minua.

Kurjenpolvi.

Yöllä vesikorvoa Kännä kantoi, apua Antoi muurahainen.

Koiranputki heracleum.

Toukka Tuli luoksein laiha, soukka, Parrakas; mä annoin, houkka, Sille simakeittoain.

Takiainen.

Ruokaa sullot kaikkiin vain! Kirpun jalan katkasin.

Hikiheinä milium.

Iltapostiin kirjoitin.

Tähtimö.

Hallalta mä korjasin Kupuun munat korennon.

Kaarle.

Kiitos sulle olkohon! Vaan nyt lekotellessamme Olkoon tämä koulunamme Maisterina olen mä, Synnyin Floran [Kukatar] päivänä. Kehno olen opissani, Puutteinen on latinani; Opettajakunta keksi Minut hieman hölmöiseksi. Ei nyt siitä huolita. Tässä teidän huoneessa Olen tiedonlähde jalo, Josta teille virtaa valo… Sinä, vesikuusonen, Hevon hännän muotoinen, Sano, punaliivinen, Kuinka monta sinulla Takissa on nappia?

Vesikuusi hippuris (poika).

Yks.

Kaarle.

Ei muuta? — Tyttö kulta, Tädyke, mä kysyn sulta, Kuinka monta nappia Sull' on kukkalaudalla?

Tädyke.

Kaks.

Kaarle.

No, Kurjenmiekalla Kuinka monta?

Kurjenmiekka.

Kolme vaan.

Kastikainen aira.

Saman sanoa mä saan.

Kaarle.

Vai niin. Entä Virmajuuri, Onko sulla luku suuri?

Virmajuuri.

Neljä.

Nokkonen.

Mulla myös.

Kaarle.

No, mitä? Koko neljä! Kas vain sitä! Esikkoni, entä sulla?

Esikko.

Viisi.

Harakanhattu.

Mulla myös.

Orvokki.

Ja mulla.

Lemmikki.

Mullakin, ole varma siitä.

Koiranputki.

Mull' on viisi pitkää niitä.

Kaarle.

Parvi sangen suurenmoinen! No, mä teidät panna voinen Samaan luokkaan lukemaan. — Kuinka monta, ruoholaukka, Sulla lienee, poika raukka?

Ruoholaukka allium.

Kuus.

Kielo.

Ja mulla.

Kaarle.

Korkeaan Luokkaan kuulutte, te poijat: Neidet Narsissit, Leukoijat, Hyasintit, Tulppaanit Samaan kuuluvat ja Lilja… Ruoholaukka, ollos hiljaa! Niityllä sä melusit; Muista, nyt sä kouluun lähdet! Kuulutteko, Metsätähdet, Tänne?

Metsätähti.

Seitsemän on nastaa Meillä.

Kanerva.

Mulla kahdeksan.

Mustikka.

Mullakin.

Kaarle.

No, sepä vasta!

Hapro rheum.

Yhdeksän on mulla niitä.

Kurjenpolvi.

Mulla — kun ei sekään riitä — Kymmenen on.

Apilas.

Anteeks suo! Mullakin on luku tuo.

Neilikka.

Mulla myös.

Tähtimö.

Ja myöskin mulla.

Reseda.

Minulla on kaksitoista.

Kaarle.

Sepä sangen suurenmoista!

Vuokko.

Summa suurempi voi tulla Meille, jos on aikaa sulla Laskea.

Kaarle.

Kakstoistakaan Eikö riitä? Tosiaan! Monta keikailevaa lasta, Joill' on monta somaa nastaa! Muistoon tämän merkitsemme.

(Merkitsee luokat.)

Mänty.

Kysy meiltä! kertonemme.

Kuusi.

Kysy talvivihannuutta!

Pihlaja.

Kysy marjain mehuisuutta!

Haapa.

Kysy, kuinka lehti puhkee.

Tuomi.

Kuinka juopi kukka muhkee!

Kataja.

Kysy havuin terävyyttä!

Tammi.

Kysy kasvin kestävyyttä!

Sanajalka.

Kysy, kuinka minä kylvän,

Sammal.

Kuinka puen vuoren ylvään!

Koivu.

Kysy! Käki toivees kuulee.

Ilma.

Kysy multa, kuinka tuulee!

Vuori.

Kysy, kuinka taon malmit.

Maa.

Kysy, mist' on jyvät valmiit!

Vesi.

Kysy, kuinka heiluu laivas!

Tuli.

Kysy, kuinka leimuu taivas!

Aurinko.

Kysy, kuinka pilvet kultaan!

Sammakko.

Silmäs luo myös tänne multaan; Kalan kutemista kysy, Kysy, kuinka mato hiipii, Kuinka käärme veessä pysyy!

Peippo.

Kysy, mist' on kotkan siipi, Kysy leivon laulamista!

Myyrä.

Mulla kun on kaivamista Mättähässä luona jalkas, Niin mä kerron siitä palkaks Meistä nelijalkaisista.

Kaarle.

Armaat ystäväiseni, Olen kärkäs peräti, Oikein ahnas tietämään, Paljon tulen kysymään; Siis vain mulle vastatkaatte! Selittää te kaikki saatte. Vaan nyt käyt mä hiukan tuolla Mäntymäessä päivän puolla. Siell' on kukkatyttö, jolla Tääll' on liian märkä olla Hänen kanssaan palajan, Teille sitte kumarran.

(Hän menee).

Kaikki.

Palaa, palaa! Hyvästi!

Tädyke.

Ken se tyttö lienevi, Jonka luokse hän niin kiitää?

Kanerva.

Mustasukkainenko siitä Olet?

Tädyke.

Kyllä.

Kurjenmiekka.

Takkiainen, Vene tänne pikaan vainen! Koko niityn kastaakin Kukkatytöt kyynelin; Kuivin jaloin täst' ei päästä.

Esikko.

Nokkaviisas, lorus säästä!

Vuokko.

Esikko, sä tyttö raiska, Miks on Satakauno laiska? Puiden varjot lyhenee, Uunikuuman tortunlainen Aurinkoinen valkenee Taivaan vadissa kuin vainen Sokeroituna; ei vaan Satakauno saavukkaan.

Esikko.

Heti hän on ehtivä. Hän on ihmis-ystävä; Pienten lasten luo hän jääpi. Unin heitä miellyttääpi. Kun he herää unelmista Ihmeisistä, iloisista, Niin, kas, koko kammari. Kukkalemuin tuoksuupi… Satakauno oli se.

(Haltiatar Satakauno eli Bellis tulee.)

Metsätähti.

Tuossa on hän!

Satakauno.

Kaikille Hyvää päivää toivottaa Saan ja paljon vihantaa Viivyin, älkää kummastelko: Pienen pojan jäljet johti Suoraan tätä paikkaa kohti; Niistä täytyi saada selko. Kysyin päivän säteheltä, Tutkin tuulen sälköseltä: Sainkin tietää; tännepäin Käyvät jäljet, jotka näin, Ovat kuninkaan … mut mä Sit' en oikein ymmärrä

Apilas.

Täällä oli hän.

Harakanhattu.

Nyt tuolla Astuvi hän kummun puolla. Johtaa pientä kukkaa…

Satakauno.

Kas, Hän on kukkain kuningas Varrottu! Nyt — saatte kuulla — Vuoret vonkuu, alkaa tuulla, Pauhu meren kaukaisen Rantaan raikuu riemuiten, Linnut — tuhansin on niitä — Hänen ympärillään liitää.

(Kaarle tulee, taluttaen Vanamoa, molemmilla seppele päässä).

Vuokko.

Nyt hän puhuu kukallen.

Kaarle (Vanamolle eli linnealle).

Kysyt, miks sua lempinen. Siks, kun olet pienoinen, Nöyrä, puhdas, viaton, Tuskin tohdit katsees nostaa Mättäästä, mi kehtos on. Tiedä, mull' on verraton, Kaunis, viisas kirja, josta Tiedän: pienin maailmassa Suurin onpi taivahassa; Tien hän enkelten luo löytää… Vaan kas meidän kukkapöytää!

Satakauno.

Pieni poika ihmislasten, Tulit tänne, mitä vasten? Kuni lintu häkissään Tuomittuna ikävään, Yhden vapaapäivän sait, Onnellisna meidät hait, Täällä kaikk' on tuttujasi, Ystäviäs, sukuasi: Jylhä metsä isäsi, Kaunis niitty äitisi, Puro vilpas veljyesi, Kukin kukka siskosesi. Niittypuron tuolla puolla, Metsäin takapuolla, tuolla Vuorten, vetten takan' on Valtakuntas verraton.

Kaarle. Ei, maltappa, Satakauno; mitä sanot? Etkö tiedä, että minua koulussa pidetään tyhmänä?

Satakauno.

Siemen pien' on honka vasta, Linnan laatii pieni lasta. Niin ei pientä puolainta Unhoteta, tallata; Niin ei diadeemia Koskaan kunnioiteta.

Kaarle. Lörpöttelet, Satakauno. Luulet tietäväs enemmän kuin muut, kun sinulla on niin monta nastaa, vaan ne ovat kaikki yhteen kasvettuneet.

Satakauno.

Sinut suuri Mestari Huonettansa lähetti Siivoomaan ja sulle noissa Luonnon laajan kartanoissa Tarvittavat tiedot soi. Oi, kuin varroimme sua, oi! Suvun jälkeen syntyi toinen — Sen sai aikaan aurinkoinen —; Sua kaikki vartoivat, Joka keväält' tutkivat, Kyselivät syksyn tullen: Eikö tulle hän jo mullen? Vaan ne kuihtuin kuolivat. Syntyi taas ja laskivat Tunnit asti tulosi. Katso ympärillesi, Tänään meille riemu näytä. Odotus tuo pitkä täytä. Vuoren, metsän kanssa anna Meidän kruunu päähäs panna. Tehdä näin sun kuuluisaksi Luonnon lasten kuninkaaksi!

Kaarle. Satakauno, oletko lukenut raamattua?

Satakauno.

Luonnon kirja opettaa Paljon Herran kunniaa.

Kaarle. Minä luen siis teille kirjoitettua sanaa.

Satakauno.

Lue! Kaiken juomme sen Kuni aamusatehen.

Kaarle (lukee). "Ja Jumala sanoi: vihoittakoon maa ja kasvakoon ruohon, jossa siemen on, ja hedelmälliset puut, jotka hedelmän kantavat lainsa jälkeen, jossa sen siemen on maan päällä. Ja tapahtui niin. Ja maa vihoitti ja kasvoi ruohon, jossa siemen oli lainsa jälkeen, ja hedelmälliset puut, joiden siemen oli itsessänsä lainsa jälkeen. Ja Jumala näki sen hyväksi. Ja tuli ehtoosta ja aamusta kolmas päivä"… Käsitättekö nyt, ketä odottaneet olette?

Satakauno.

Ymmärrän nyt, että me Tuhat vuotta vuotimme Häntä, elon antavaista, Häntä, Isää taivahaista, Häntä, joka kaikki voi, Joka kaikki hyvin loi. Huomaan: Eedenissä ihan Puuttui suru, synti, viha, Paha, surun tuoja turma, Syksy, kesäriemun surma, Talvi tuima tuiskuineen, Kuurosateet rakeineen, Viikate, mi meidät niittää: Saimme Jumalaa vain kiittää.

Kaarle.

Kun Hän, alkulähde hyvän, Vartoomanne ainiaan, Vihdoinkin on ilmestyvä Palkitsemaan, kostamaan, Niin Hän rauhan rakentaa, Entiselleen uudistaa; Silloin kukat, ruohosetkin, Ihmiset ja eläimetkin, Koko luotuin jakso suuri, Hyvä, puhdas, uus on juuri, Tullen täten sopivaksi Herran, Luojan palvelijaksi.

Kaikki kukat. Amen.

Kaarle.

Niitty nuori, ihanainen! Kauan kukkas kaunokainen Luojaa kiitti sanoitta Lintuin kanssa kilvalla. Kauan unhotettuna, Tiedotonna, kainona Näytti kukoistukses aika Luojan kaikkivallan taikaa. Luonnon kirkossa sait Luojaa Palvella, sun onnes Suojaa. Päivin Luojan raamattu Etees oli avattu Yli ilman, vetten, maan, Yli tähtein yöllä vaan. Niittyni, nyt parhaimpihin Kiedo itses seppelihin: Nyt sull' Luoja palkan soi, Pyhää nyt sä viettää voit Hartain mielin, riemuisana, Seuranasi Herran sana. Nyt sä oikein voit sen tietää, Kenet kruunata sun sietää.

Kaikki kukat. Amen.

(Ensinnä Kaarle ja sitte kaikki kukat nostavat seppelen päästänsä, laskevat sen maahan sekä panevat kätensä ristiin. Puut laskevat kruununsa pois ja kumartavat).

Kaarle.

Jos mä kukkisin ruohona aamulla Ja jo illalla kuivaisin pois, Elämäin lyhyt, kaunis ja kukkaisa, Kevätpäivyen kaltainen ois, Ja mä tietäisin: saan Puvun lahjana maan, Sekä: taivas mun näkevi vain — Tekisin toki työs, Ylistäisinpä myös Iki-armoas, oi Jumalain!

Isä, suur' olet, viisahin, voimallisin, On hallussas taivas ja maa; Sanojais, ylistystäsi pieninkin Jyvä, halvin kors' julistaa. Tomu vain olen, mi Haen jälkiäsi, Salatiesi mä viitoitsen. Nimes voimalla vaan Sylissäin pidän maan Pyhitänpä niin sinullen.

Näe heikot ja pienet, Sä voimallinen! He nyt astuvat istuimes luo. Tomu on he, mut kuulet Sä, taivahinen, Kun Sun mahtias kiittävät nuo. Väen kukkihin luot Sekä voimasi suot Myös halpahan kaarnasehen; Nimes kirkasta vain, Ole suojamme ain', Ota lapsesi taivahasen!

(Kaarle seisoo kukkien ympäröimänä. Vanamo nojautuu hänen rintaansa vastaan. Aurinko paistaa kirkkaana, ja kukat tuoksuvat).