BERNDT MICHAELIN UNI.
Reading edition
Jos mä lounaismyrskynä pauhaisin, Asuntoin olis ilmassa vain, Hevon korskuvan seljässä kiitelisin, Syyspilvi mun tanteren ain, Ja mä kulkisin vaan Yli vetten ja maan, Sekä oikaisten, Yli ihmisien Hälyn, kourani tarmoisen;
Sydän-yöhön mä aamun koitosta niin Läpi Pohjolan liitelisin; Someroon erämaihin kaukaisiin Minä rosvoja hautaisin; Meren aavikotkin Minä piiskaisin, Kunnes saan aluksen Joka ainoisen Meren nielemän ilmoillen.
Minä myös sulattaisin jäät napojen, Elon pois kun ne karkoittaa, Vilvottaisin kuuman mä vyöhykkehen, Joka vehreän kuihduttaa. Ja mä iskisinkin Alas sortajihin Tulen turmiokkaan, Joka polttelis vaan Sitehet, vapauttaen maan.
Parantaisin haavat mä hurmehiset, Hädän kaiken mä poistaisin Sekä pyyhkisin kärsivän kyynelehet, Ruoan köyhälle antaisin; Vale, vilppi se vain Kuolis miekallain; Hyveen halveksitun Sekä unhotetun Näkis nousevan suojassa mun.
Väsyneenä kun töistäni kääntyisin Isän armahan kartanohon, Hevon siivikkähän minä päästäisin Vähäin siskojen hoitelohon, Sekä hiljallehen Sua suudellen, Oma äitini, saan Heti uinuamaan Urostöistäni ympäri maan.
Mut sä mun tulikuumalle poskelleni Hymyten kätes laskisit taas, Sanoen: rajupäinen mun tuuloseni, Sua vaativi viel' isänmaasi Isä taivahan, maan, Pyhä ainoa vaan, Ei sun eksyä suo, Avun, johdon Hän tuo, Pyhän voiman sun miekkahas luo.