KÄIN KATTŠOJA.
Reading edition
(Iivo Härkönen: Kädenkatsoja.)
Oliba neido nuorikaine, kyliä suurda gul'aittši, tuli akka mustalaine, kättä kattšuo halaittši.
— Annas katšon kämmenpäidä, annas kirjat selvitän, t'iijän, vanha, n'iidä näidä, lapsikanzua enembän!
— Engä anna, engä ole, mene matkoih kirjoines, miuh ei tauvit suuret tule, engä arvan tarbehes!
— Olet, olet, tyttörukka, annas, kaun'is, katšahtan, silie siul on otšatukka, hyvie siul mie ennustan!
— Elägä hyvie, elägä pahoi, elägä suurie sulhaizie, elägä liigoi linnoin rahoi, miul n'i mid' ei n'iidä pie!
— Ohoh, tyttö kirhakkaine, liijan suur on syväin siul, annas katšon, armahaine, igiä enembäine miul!
Kattšoi kättä, kattšoi toista. — Voi voi, mit mie kummat niän, midä siulles sumina moista näyttää kirjat kämmenpiän!
— Midä, heitä, houkkapäine, mene mettšäh, hori siel, mie olen n'eido neittipäine, kohta viijäh vihkit'iel!
— Elä, elä, armahaine, ole liijan zrougoi sie, mie olen akka mustalaine, mie en virka valehie!
En mie vanha varzin huasta, katšo itše kirjaizih, n'eitit heitä, kassat ruasta — kuolet kosken burhaizih!
Meni matkah mustalaine, tyttö ielleh gul'aittši, kuului viesti vennombaine: sulhoi muida suvaittši! — —
Tuliba neijon vihkipäivät, kosken yli kullettih — burhut vain nua vezih jäivät: tyttö koskeh ryöpsähtih!