ANTINOUS
Reading edition
Kirj. W. Rydberg
Vuostuhannet jo katsellut hän on Mietteissään yhä ajan aaltohon, Se norjaa vartaloa kuvastaa, Suruista otsaa, lootuskiehkuraa.
Ja nuori polvi, aina vaihtuva, Venehin kiitää ajan virralla. Soi soitto, laulu, nauru kajahtaa, Kukiss' on keula, liput liehahtaa.
Mut pojan haaveksivan nähdessä, Sekoittuu riemuun kaiho hiipivä. On kannel vaiti; leikki, suudelmat Huulille hehkuville kuolevat.
Ijäti kukkii hänen allaan maa, Katoomatonna kevät rehoittaa, Mut syksyn outoon, synkkään maailmaan Vie ajan virta purtta joutuisaan.
Elämän arvoitusta himmeää Syvyyden sinestä hän tähystää, Tuot arvoitusta, joka kaikkia Kehdosta hautaan seuraa mailmassa.
Min nähnetkään sä virtaan katsoissas? Miks väikkyy surun sumu otsallas? Vai kuvastuuko muotoos murheiseen Elämä itse salaisuuksineen?
Sydämen valtaa tunne kaihoinen, Ja nuoret kääntyy rantaan rukoillen: »Oi herää, poika, herää haaveista! Min näet, kerro, ajan aalloissa!»
»Selitys elon arvoitukseen suo, Ihanne kuolematon meille luo!» Mut ennenkuin hän herää unistaan, On virta vienyt venhon kerallaan.