IV.

LUONTO.

Aamu on kaunis ja linnut ne laulaa, Mäntymetsä se huminoi, Sydänki sykkivi riemusta mulla, Murhe täällä ei viihtyä voi.

Toivosta täyttyvi syömmeni täysin, Voimaa, valoa siihen saa, Toivoa tohdin ma maalleni taasen Edistystä ja kunniaa.

Altapa soiden ja härmäisen hallan Maamme noussut on kukkimaan, Hurme ja nälkä ne kasvatti kansan Omaan työhönsä luottamaan.

Työ, se on voima, mi suuria luopi; Työhön kansani tottunut on, Henkensä työllä se nostavi Suomen täytehen loistohon.

Aamusella.

Jo lahti tyyni välkkyvi helmeillen, Sen pintaan luopi päivyet paistettaan, Ja metsän pimennossa kukkuu Käkönen lempensä ilon, huolen.

Ja kastehelmet kiiltävi kaunoisna Ja aamutuuli huokuvi tuokseita. Ja rannalla ma seison yksin Ihaillen aamua ihanaista.

Ja sydän sykkii lämpöisnä povessain Ja siinä herää sointuja vähittäin, Ne soinnut synnyttävi siellä Kaunoinen syntymämaani Suomi.

Se seisoo niinkuin morsian ihana Ja puoleks' hymyy, puoleksi vakaa on; Sen kulmilla on kiehkurainen Suloista laps'ajan muistelmista.

Ja sinitaivas saartavi kaunoista ja hymyhuulta, ruusuista armastaan, Mi, vuolla hohtain hopeaisna, Kultaisna kuultavi kunnahilla.

Oi Suomi kaunis, lemmikki taivahan, Sa kasva, vartu Luojasi suojassa, Sa tuoksu, ihanoi, oi maamme, Lemmessä lastesi onnellisna.

Lempemme luova kultia sulle on, Sun kerran viel' on nostava loistohon; On kautta työmme nimes kaiku Kauaksi kiirivä yli maiden.

Vaan siksi kasva, vartu ja ihanoi, Sa maamme armas, lemmikki taivahan, Niin — kasva, vartu, tuoksu, toivo, Lemmessä lastesi onnellisna!

Metsässä.

Tiu, tiu, ti ti tii! Soi oksalta, Kvivi vitt, kvivi vitt! Soi toiselta. — Nuo ne riemuta ymmärtää ja nauttia elämää.

Sur sur, su su sur! Soi ilmassa, Siri sir, siri sir! Soi ruohosta. — Nyt päivyt se heloittaa! Ja niitty se tuoksuaa!

Hallooh, la la laa! Näin tyttönen. Kili kal, kili kal! Ja vastaten Myös kello se kalkahtaa, Kun Kellokki astahtaa.

Hallooh la la laa! Yl' metsämaan, Hallooh, la la laa! Se soipi vaan, Ja siinä on riemua, Ja siinä on kaihoa.

Varpunen.

Tiu, tiu! — Tuuli käy, — Kylm' on oksan olalla, Siementä ei missään näy! Tiu, tiu! Tiukkuu varpu oksalla.

Tiu, tiu! — Tuiskuaa, Joka korren peittäen; Hangen alt' ei mitään saa, Tiu, tiu! Nälkä nyt on varpusen!

Tiu, tiu! — Tyttönen, Varpuselle siemen tuo! Köyhä ompi varpunen, Tiu, tiu! — Kunnes Luoja kevään suo!

Tiu, tiu! — Silloin on Varpusella varoja, Luonnon laar' on pohjaton! Tiu, tiu! Joudu kevät kukkaisa!

Tiu, tiu! — Tyttönen, Joutuisasti siemen tuo! Viel' on talvipakkanen, Tiu, tiu! — Milloin Luoja kevään suo?

Joulukuusen luona.

Ja huoneessani mulla On kuusi korpimaan, On huurteinen sen runko, On lunta oksillaan.

Ja kuusen raikas tuoksu Kun täyttää suojani, Se tuopi tervehdyksen Saloilta Suomeni.

Saloilta, joilta taide Eloa uutta saa — Saloilta, joissa Suomen Runotar asustaa.

Salojen sorjat metsät On maamme kaunistus, Ja niissä, niissä myöskin On maamme rikkaus. —

Kun kansa varat hukkaa Helyihin ulkomaan, Vahingon Suomen metsät Käy kaatuin korvaamaan.

Oi terve, terve teille, Te maamme mahtavuus! Ja terve sulle myöskin, Sa kaunis joulukuus'!

Oi että teidän lainen Ois kansa Suomenmaan Se että Suomen eestä Ois valmis kuolemaan

Vuoden lopulla.

Kupukannen tähdet tuikkii, Sinilaki säteilee; Maata synkkää, pimeätä Tervehtäin ne katselee.

Että poistuis murhe musta, Ihmismielten katkeruus, Että muistais kansat kaikki: Koittanut on valo uus'.

Koittanut on ihmisille Totuus, armo, rakkaus, Vapaus ja varma toivo, Syntein anteeksiantamus.

Oi, Sa korkeuden Herra, Hallitsija mailmojen, Kansalleni armos anna, Käännä kasvos puoleen sen.

Anna leipää korpimaihin, Siunaa kansa takalon! Anna voimaa, rohkeutta! Nääntyvä se muuten on.

Poista vaarat, vaivat kaikki Anna maani kukoistaa! Ken sit' uhkaa ilkijuonin, Kätesi sen kukistaa.