VÄINÄMÖISEN SOITTO.
Reading edition
Kun Väinämöinen kanteloa soitti, niin luonto kummastellen kuunteli, ja Veden immyt lainehista nousi ja lintujenkin ääni vaikeni.
Ja Väinön kansa tunsi soiton suuren: se veljesliittohon sen yhdisti, ja taistellessa eestä tiedon valon se korven kautta tiensä raivasi.
* * *
On autioita erämaita vielä, miss' ei saa valon säde soihdullaan niin sydänjuuriakin lämmitellä, ett' tiedon taimi kantais laihoaan.
Vaan syämiss' elää kykkivissä toivo: kun Väinön kannel täyden kaiun saa, se valon työhön soinnuttaapi kaikki — työkenttä yhteinen on isänmaa.